29. syyskuuta 2008

Tavallisen erikoista väkeä

Muutama vuosi sitten poltin nuoruuteni päiväkirjat kesämökin takassa. En ole Saarikoski, joten päätin olla jättämättä jälkipolville ensimmäisiä suudelmiani, riipaisevia sydänsurujani ja viattomia, mutta epäkypsiä ajatuksiani. Sen jälkeen olen tehnyt vain satunnaisia kalenterimerkintöjä, pääosin aikatauluja. Post it -tarralappu jääkaapin ovessa taitaa olla varmin tapa muistaa lääkärit ja kampaajat.
Vanhempieni perunkirjoituspapereita lukiessani innostuin tutkimaan sukuani. Tapasin menneisyydessä aika erikoistakin väkeä, muutaman taiteilijan ja erään salaperäisen henkilön, jonka kautta olen ehkä saanut pisaran venäläistä aatelisverta. Jännittävää, mutta ei Suomessa mitenkään ihmeellistä.
Siihen jäljet sitten katosivat. Onneksi sukulaiseni olivat tallettaneet kirjeitä, albumeja, lehtileikkeitä, magnetofoninauhoja ja henkilökohtaisia muistiin-panoja. Lisäksi retkeilimme mieheni kanssa eri paikkakunnille penkomaan kirkonkirjoja.

Kiitän Sofiaa, Idaa, Beataa, Marianaa, Anthonia, Robertia, Jeremiasta ja kaikkia esivanhempiani, joiden elämään sain tehdä aikamatkan. Myönnän olleeni typerä hävittäessäni monen vuoden päiväkirjani.  Olen iloinen, että lipaston kätköistä löytyy vielä lasteni ja lastenlasteni tarhaiän piirustuksia, neuvolakortteja, kaste- ja rippitodis-tuksia ja muita muistoja. Kuvassa äitini, joka täyttäisi 2011 sata vuotta.
Kiitos käynnistä!