6. marraskuuta 2014

Varhainen muisto Puu-Käpylästä

Minun syntymäkotini oli Käpylän Nastolantiellä. Ollessani 3-vuotias muutimme vähän matkan päähän "Pohjikselle", Pohjolankatu 27:ään, joka oli Elannon omistama valkoinen puutalo. Asunnossa oli puuliesi ja -lämmitys, mutta kylmä vesi sentään tuli ja meni. Talkkarin rouva oli ilkeä ja syytteli minua omien lastenlastensa kepposista. Äiti lopulta suuttui, kun rouva piilotti yhteisklosetin avaimen maton alle ja väitti minun hävittäneen sen. 
Talkkarin kaksi lastenlasta olivat leikkikavereitani. Minä olin kateellinen toisen paksulle luonnonkiharalle tukalle ja yritin kerran suoristaa sen sadevesirännin alla arvattavin seurauksin, tukasta tuli entistä säkkärämpi. Hän löi minua sitten vasaralla päähän.

Tämä kuva innoitti kirjoittamaan muistelun. Talo on nykyisin sininen ja
Elannon kaupat on muutettu asunnoiksi. Istumme mv-kuvassa sisareni
kanssa keittiön ikkunalla, johon kuvan oikea alakulma osoittaa.

Tämän ajan rakkain ystäväni oli viereisen talon ruskeasilmäinen tyttö, jota talkkarin rouva ei halunnut päästää pihallemme; olisin saanut leikkiä vain hänen lastenlastensa kanssa. Rouva valitti kaikesta ja tuli vieraittemmekin perässä motkottamaan. Syntymäpäivälahjaksi minulle kerran tuomansa karkkipussin hän sieppasi kädestäni ja jakoi suuren osan karkeista lastenlapsilleen.
Ruskeasilmäisen tytön kanssa seikkailimme junaradalla katselemassa ukkopekkoja ja onkimassa radan vieressä olleella Ankkalammella ruutanoita. Ulpukkainen lampi on jäänyt ajat sitten Tuusulan moottoritien alle. Kolusimme myös kaikki Käpylän idylliset omakotialueet ja kuvittelimme, että taloissa asui pahalla silmällä kurkkivia noita-akkoja. Ehkäpä talkkarin rouva antoi aihetta. Lopulta oli aina pistettävä juoksuksi; tunnelma oli niin aito. Käpylä oli tuohon aikaan todellinen satukylä. 
Elannon talon naapurissa oli suutarinverstas. Siellä mestari joskus juopotteli, ja eukko pauhasi pitkin pihaa. Verstaassa oli ihana parkitun nahan, pikilangan ja kenkävoiteiden tuoksu. Verstaan viereisessä talossa asui nainen, joka korjasi nailonsukkien silmäpakoja. Ovenpielessä luki: "Sukkia silmukoidaan". Minun lapsuudessani olisi ollut synti heittää nailoneita roskiin. Kadun toisella puolella asui vaatturi Immonen, ja asuntomme alakerrassa olivat Elannon ihanat vanhanaikaiset puodit: kangaskauppa, kemikalio, maitokauppa ja kunnollinen lihakauppa, jossa kokonaiset ruhot roikkuivat koukuissa. Sieltä sai maailman parasta lauantaimakkaraa.
Olympiavuonna muutimme Pohjolankadun toiseen päähän, aivan ratikka ykkösen päätepysäkin viereen rakennettuun uuteen kerrostaloon, "Leskisen taloon", kuten sitä kutsuttiin; ministerin perhe asui naapurirapussa. Taksikuskeille ei kuulemma tarvinnut sanoa kuin tämä osoite. Talon osakkeita merkittiin ensisijassa rintamalla olleiden virkamiesten perheille.
Suurten ikäluokkien lapsia oli nimensä mukaisesti todella paljon, joten Helsingin kauneimmaksi äänestetyllä pihalla riitti touhua. Leikimme kaikkia mahdollisia pihaleikkejä, joita nykylapset eivät enää osaa.
Eräs kohokohta televisiottomalla 50-luvulla oli, kun kadun toisella puolella sijainneessa leffateatteri Kino Käpylässä esitettiin ilmaisnäytöksenä Vittorio de Sican neorealistinen ja kovin surullinen Polkupyörävaras. Jono oli pitkä, mutta tulipa elokuva nähtyä. 

2. elokuuta 2014

"Pomona Britannica" -aiheita vuodelta 1818 lempilautasissani


Taiteilijatar teki vielä
 iäkkäänäkin rakasta työtään
Ostin 1990-luvulla kuvan Pomona-lautaset, jotka on suunnitellut englantilainen Susan Williams-Ellis 1982. Chelsean taidekoulussa 1940-luvulla opiskellut Susan työskenteli aluksi pienessä keramiikan koristeluyrityksessä, mutta alkoi pian suunnitella ja myydä omaa tuotantoaan. Hän perusti yhdessä miehensä kanssa maailman menestyneimpiin kuuluvan Portmeirion Potteries -keramiikkayrityksen 1953 ja oli sen kantava voima.

Pariskunta avasi toimipisteen Lontoon Pont Streetille 1960, jolloin Portmeirion tuli tunnetuksi futuristisista malleistaan. Myöhemmin taiteilijatarta alkoi kiehtoa kasvitieteelliset aiheet, joiden tuotanto aloitettiin 1973. Mallisto perustuu noin kolmeenkymmeneen 1800-luvulla painettuun kuvaan, jotka Susan oli sattumalta löytänyt antikvariaatista. Näistä nostalgisista astioista tuli välittömästi myyntimenestys. 
89-vuotiaana 2007 kuolleesta Susan Williams-Ellisistä ja hänen kauniista keramiikastaan riittäisi kerrottavaa kirjan verran. Lisätietoja voi hakea netistä.

http://www.amazon.com/Pomona-Britannica-Uta-Pellgru-Gagel/dp/3822814636

http://www.portmeirion.co.uk/

14. heinäkuuta 2014

Toivoisin ajan kuluvan hitaammin

Tulevaisuus tuo mitä tuo, mutta menneisyys vaikuttaa siihen aika paljon. Minun ikäiselläni on paljon muistoja sekä omastani että menneitten polvien elämästä. Ne antavat voimaa tähän päivään ja mahdolliseen huomiseen.
Menneisyys kuitenkin on totta ja käsinkosketeltavaa, onhan se rakkaudella taltioitu kymmeniin kansioihini ja kukallisiin arkistolaatikoihin. Pengon niitä monesta syystä, esim. ikävöidessäni rakkaitani rajan takana tai lasteni lapsuutta ja perheemme ruuhkavuosia kaikkine kiireineen.



Sain mahtumaan tähän ruusuiseen pahvilaatikkoon kaikki henkilökohtaiset, tärkeät ja muistorikkaat paperini: päiväkirjani, kirjeeni, runoni, leikekirjani...Valokuvat eivät mahtuneet. Takana on niin paljon vuosia, että ihmettelen: tässäkö ne kaikki nyt ovat... Parissa tunnissa pakattuna koko elämä. (Olen jonossa isoon selkäleikkaukseen, siitä kai johtuu tämä tunteellisuus).

17. toukokuuta 2014

Vuoden 1970 koti


Tunnettu tosiasia on, että 60-70 -lukujen värikuvat ovat tuhoutumassa. 
Olen skannanut ja yrittänyt parannella omiani. Niitä on vain niin valtavasti...
Tässä vuosi 1970, jonka kyllä huomaa disainista: Esko Pajamiehen Askolle 
suunnittelema Bonanza-kalusto hankittiin 1968, Maija Isolan Marimekolle 
suunnittelemat Unikko-tabletit 1970, samoin Antti Nurmesniemen Pehtoori-
kahvipannu, jota valmisti Arabia. Harmi ettei se ole enää tallella; netissä
näyttää Pehtoorin arvo olevan 150 euroa. 
Vietämme kuvassa esikoisemme Mirkan 3-vuotissynttäreitä 
juuri valmistuneessa aravalainakodissamme.  

3. toukokuuta 2014

Mikä lapselle nimeksi?

Sielukas Saima
Minut on kastettu runoilija Saima Harmajan vanhimman sisaren Outi Talvitien kaimaksi, koska isäni "sotakavereihin" kuului Saiman nuorin sisar, lottana palvellut Kirsti (myöhemmin Toppari, mm. Aku Ankan entisenä päätoimittajana tuttu). Äitini oli ajatellut nimekseni Marjaa, mutta isän ehdotus voitti.
Lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli paljon runokirjoja, tietenkin myös Saima Harmajan Kootut runot päiväkirjoineen. Näistä sekä äitini runoista sain kipinän kirjoittamiseen. Saiman lailla pyrin runoillani myös Nuoren Voiman Liittoon ja pääsin.

Useimmiten ristimänimi annetaan muodin mukaan, mutta minusta on hyvä, että siihen liittyy lisäksi jokin tarina tai perinne. Oma nimi innostaa tutkimaan sen merkityksiä ja on identiteetin muotoutumisessa tärkeää. Ei nimipäiviä turhaan vietetä.
Esikoistyttäreni on runoilija Mirkka Rekolan etunimikaima, ja Rekolasta tuli  yksi hänen lempirunoilijoistaan.

Toukokuun nimiä vuoden 1899 Kansanvalistusseuran kalenterista:
Wappu, Atanaasius, Roosa, Aleksandra, Jenny, Helmi, Agda, Timo, Aino, Osmo, Lotta, Floora, Eedita, Sofia, Ester, Rebekka, Alma, Tiera, Emiilia, Karoliina, Liina, Kosti, Hemminki, Lyydi, Alarik, Urpo, Wilhelmiina, Beeda, Leuto, Oiwa, Taimi, Ella. 
Onnea kaikille! Ja tietenkin Outeille.
PS. Outin päivä 3.5. oli tuolloin Ristinpäivä...

Linkki Kirstiin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirsti_Toppari

9. maaliskuuta 2014

Kevät inspiroi mielikuvasisustuksiin ja muistoihin

Pidän modernismista, mutta useimmin päädyn kuitenkin eklektiseen tyyliin. Sellainen oli toteutumaisillaan 2003 Jyrin ja minun viimeisessä yhteisessä, Ruoveden Kotvion sahan hevosmiehen ammoin rakentamassa vaatimattomassa pikkutalossa, mutta kohtalo puuttui jälleen kerran elämääni.
Tässä kuva pikkubudjetin keittiörempasta, jonka sairas mieheni sai osittain valmiiksi. Asuimme vain lyhyen jakson talossa rempan keskellä, kunnes Jyrin voimat ehtyivät. Vas. ennen ja oik. jälkeen, tosin hakemassa lopullista muotoaan vielä stressin keskellä. 


http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/2013/08/designaakkoset-e-eklektinen-sisustus.html

8. maaliskuuta 2014

Mieheni Jyri oli ennakkoluuloton kokeilija

Päivitys 12.2.2017
Mieheni oli varmaan "entisessä elämässään" sumerilainen keksijä, sillä hänelle myönnettiin patentit sekä pyörästä että aavikoitumisen estävästä keinokastelujärjestelmästä. 
Pyörähän on tunnetusti sumerilainen keksintö vuodelta 3500 eaa. ja keinokastelujärjestelmäkin on tämän nerokkaan muinaiskansan keksintöä: mytologiassa on kertomus puutarhuri Šukallitudasta, jonka viljelykset kesän helteet ja kuivuus olivat tuhonneet. Šukallituda pohti tapaa, jolla hän voisi jatkossa pelastaa sadon auringonpaisteessa. Mieheni keksintö koskee samaa asiaa, mutta on tietenkin täysin erilainen.
Pyörä on tosiaankin pyörä, mutta mieheni keksimällä erikoisominaisuudella varustettu. Sen periaatteen ovat tähän asti täysin ymmärtäneet vain Patentti- ja rekisterihallituksen insinööri ja sisarenpoikani, joka on arkkitehti.
Molemmat keksinnöt saivat aikanaan huomiota lehdistössä ja Jyri kutsuttiin ekokeksijäpäiville luennoimaan kastelujärjestelmästään. Mieheni sairauden ja lopulta kuoleman vuoksi keksintöjen toteutuskehittely jäi harmillisesti kesken. 
Tässä esittely Aamulehden sisäsivuilla olleesta jutusta sekä kuvat patenttikirjoista:


14. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväruusuja omaishoitajille


Kävin labrassa, jonka jälkeen pistäydyin kahvilassa ottamassa lääkkeeni. Vain yhdessä pöydässä oli tilaa; sain kohdata erään äidin ja hänen pyörätuolissa istuvan iloisen ja puheliaan tyttärensä. Äiti oli jo harmaatukkainen, mutta näytti enkeliltä. Kerroin hänelle ottavani lääkkeen, koska voin niin huonosti labran jälkeen. Ystävystyimme hetkeksi. Hän kertoi neljästä lapsestaan, joilla kaikilla (myös pyörätuolissa istuneella tyttärellä) oli ykköstyypin diabetes. Vanhin tytär oli jo sokeutumassa ja muidenkin sairaus oli vakavaa laatua. Äiti oli kaikkien lastensa omaishoitaja. Hänen uskomaton elämänasenteensa antoi minulle paljon ajateltavaa ja unohdin hetkeksi omat sairauteni kipuineen.

Hyvää ystävänpäivää kaikille; toivottavasti emme
unohda toisiamme tavallisinakaan päivinä.

12. helmikuuta 2014

Puolalainen julistetaide puhuttelee


Oheinen taidekalenteri on Puolan suurlähettiläänä Suomessa toimineen Stanislaw Stebelskin lahja miehelleni 2003 (katso linkki). Kannen julisteessa mainostetaan Zbigniew Zakiewczin lastenkirjaan perustuvaa näytelmää, jota on esitetty varsovalaisessa teatteri Rozrywkissa. Julisteen taiteili liettualainen Stasys Eidrigevicius (s. 1949). Hän on myös kuvanveistäjä, valokuvaaja ja performanssitaiteilija. Parhaiten taiteilija tunnetaan lastenkirjojen kuvittajana. Hän on menestynyt kansainvälisesti ja on saanut teoksillaan yli 40 palkintoa.


Tämä on taiteilija Jerzy Czerniawskin (s. 1947) teatterijuliste näytelmään, joka pohjautuu Nobel-ehdokkaanakin olleen kirjailija Witol Gombrowiczin (1904-1969) absurdiin romaaniin Ferdydurke. Teoksen päähenkilö on mies, joka kolmekymppisenä joutuu takaisin kouluun, koska on naimaton (lienee viitannut Gombrowiczin homouteen). 
Ferdydurkea on esitetty Varsovan Powszechny-teatterissa, jonka johtajaksi elokuvaohjaaja Andrzej Wajda tuli 1990. Lyyrinen ja hillityistä väreistä pitävä taiteilija Jerzy Czerniawski on saanut useita palkintoja, mm. Lahden toisessa julistebiennaalessa 1977.


Käänsin tänään taas kalenteristani uuden kuvan ihmeteltäväkseni. Tässä mainostetaan englantilaista, 1987 valmistunutta elokuvaa I wish you were here, joka on ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä David Lelandin (s. 1947) kansainväliseen kuuluisuuteen nostanut esikoistyö. En kyllä yhtään tiedä, miten tuo ilmeikäs kahvikuppi liittyy leffaan. Taiteilija on Stasys Eidrigevicius. Kaikkia näitä ja paljon muita puolalaisia julisteita myydään netissä.


Kuvassa on Puolan julistetaiteilijoiden ("Puolan koulun") kansainvälistä tunnettavuutta edistävän gallerian juliste. Varsovalainen galleria on perustettu 1976 ja toiminut vuodesta 1980 alkaen osoitteessa Hoza 40.
Nykyisin yksityisen gallerian omistavat taidehistorioitsija Nina Rozwadowska ja taidemaalari Andrzej Stroka. He järjestävät useita näyttelyitä vuosittain ja tekevät yhteistyötä Krakovan, Varsovan ja Lodzin korkeatasoisten taidekoulujen, Olsztyn ja Wałbrzychin kaupunkien sekä eri Euroopan maissa toimivien Puolan kulttuurikeskusten kanssa.
Kesäkotimme seinällä oleva monimerkityksinen juliste on saatu Puolan suurlähettiläältä 2003, kuten aikaisemmin esittelemäni kalenterikin.

Videoituja Andrzej Strokan maalauksia Marilyn Monroesta:



http://outi-autio.blogspot.fi/2013/07/puolalaista-huipputaidetta-ruovedella.html

4. helmikuuta 2014

Napuen taistelusta 300 vuotta 19.2.

Napuen taistelusta tulee kuluneeksi 300 vuotta 19. helmikuuta. Jumalanpalvelus kaatuneiden esi-isiemme muistoksi lähetetään Isonkyrön kirkosta 16.2. klo 10.00. 
Taistelu oli Suuren Pohjan sodan (1700-1721) viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu, joka käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika. Ruotsi-Suomea hallitsi Pohjan sodan alkaessa vasta 17-vuotias Kaarle XII.

Topeliuksen Maamme-kirja: ".... Koko Suomi oli vihollisen käsissä, pakolaisia purjehti joukoittain Ruotsiin. Turun akatemia oli aivan autiona. Kuudentuhannen miehen kera Armfelt seisoi PälkäneelIä. Siellä venäläiset kulkivat hirsilautoilla Mallasveden poikki ja pakottivat kovan taistelun perästä suomalaisen sotajoukon vetäytymään pohjoiseen päin. Napuen kylän pelloille Isossakyrössä Armfelt pysähtyi odottamaan venäläisiä. Hänellä oli silloin 4.300 soturia ja 1.500 aseistettua talonpoikaa. Häntä vastaan samosi Venäjän paras sotapäällikkö, ruhtinas Galitzin, mukanaan 12.000 miestä, ja 19 päivänä helmikuuta v. 1714 oli Napuen eli Isonkyrön taistelu.
Suomen sotajoukko oli kolme päivää seisonut lumessa ja pakkasessa, molemmin puolin jäätynyttä Kyrönjokea. Kello 11 aamupäivällä venäläiset tulivat jäätä pitkin ja karkasivat suomalaisten kimppuun joen oikeanpuolisella rannalla, tuulen tupruttaessa tuiskulunta ja palavasta kylästä savua näille vasten silmiä. Kahdesti torjuttiin rynnäkkö, vihollisen rivit hajoitettiin, suomalaiset valtasivat kuusi tykkiä.
Voitto näytti varmalta, kun kenraali De la Barre suomalaisten ratsumiesten kanssa yht’äkkiä lähti pakoon, joten ainoastaan Turun läänin ratsuväki jäi paikalle. Venäläisten rivit järjestyivät taas, suomalainen jalkaväki joutui umpisaarroksiin, ja sen kimppuun käytiin joka taholta; voitto muuttui veriseksi tappioksi. Talonpojat joutuivat epäjärjestykseen ja kaatuivat; sotamiehet asettuivat neliöön ja pitivät puoliaan kuolemaan asti. Useimmat upseerit ja 2.500 miestä kaatui, eräs aliupseeri komensi kolmen rykmentin jäännöksiä.
Armfelt taisteli viimeisten joukossa ja murtautui läpi vihollisten Laihian metsään. Ruhtinas Galitzin oli menettänyt 3.000 miestä, ja kuitenkin hän puhui suomalaisten urhoollisuudesta kunnioittavasti. Kunnia oli pelastettu, mutta maa oli menetetty.
Seuraavana keväänä oli Kyrönjoki niin täynnä kuolleita, ettei sen vettä pitkään aikaan saattanut juoda. Meidän ajan viljavat peltovainiot joen rannoilla kätkevät kaatuneiden lahonneet luut. "


Napuella kaatuivat ainakin seuraavat suorat esi-isäni :
Heikki Heikinpoika Housu, Juho Simonpoika Jakku, Lauri Jaakonpoika Pelkonen, Juho Heikinpoika Tuuri, Jaakko Antinpoika Iso-Kukko, Yrjänä Matinpoika Bindar, Yrjänä Matinpoika Lill-Mullo, Juho Jaakonpoika Mahlanen, Juho Jaakonpoika Iso-Hakomäki, Matti Martinpoika Jaakola. Vähä-Ryöväriltä on suden syömäksi merkitty esiäitini Maria. Lisäksi muita suvun jäseniä kaatui tai vangittiin lukuisa joukko, joista mainittakoon: Pukin talosta kaatuivat esi-isäni Mikon pojat Jaakko ja Matti, Torkolta pojat Tuomas ja Antti, Bindar Marttilan kohdalle on merkitty kaatuneina Mikko ja hänen poikansa Juho, murhatuksi äiti Maria Agneta ja poisviedyiksi pojat Elias ja Jacob, suden syömäksi on tullut poika Tuomas.

3. helmikuuta 2014

Yhteisvastuukeräys alkoi. Saattohoidossa on monenlaisia mahdollisuuksia

Syöpään kuollut mieheni sai hyvää loppuajan hoitoa Ruoveden terveys-keskuksen sairaalan yksityishuoneessa, mutta päivisin hän vietti muutaman tunnin perheen kanssa rakkaassa lapsuudenkodissaan (kesäkodissamme) aivan loppuun asti. Hain hänet aamulla ja vein illalla takaisin. Kipulääkkeet annettiin sairaalasta mukaan. Sairaanhoitaja kävi silloin, kun tarvittiin. Vanhin tyttäremme saattoi lopulta isänsä viimeiselle matkalleen eräänä elokuun alun aamuyönä Ruoveden sairaalassa:


Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut saattohoitoa koskevat suosituk-set. Tavoitteena on antaa potilaalle saattohoitopalvelut mahdollisuuksien mukaan siellä, missä hän asuu ja elää ja turvata omaisten ja läheisten mahdollisuus osallistua hoitoon potilaan toivomalla tavalla.
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä parannetaan kuolevien saattohoitoa Suomessa.
Ulkomaisissa kohteissa, esimerkiksi Guatemalassa parannetaan koulutuksen avulla alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisoikeustilannetta:
Kiitos käynnistä!