27. syyskuuta 2010

Klamin sukua ja Hyrysysy Menolainen

Klamin suku on yksi Virolahden talonpoikaisista merenkulkijasuvuista. Tunnettu sukulinja ulottuu 1600-luvulle asti. Klami-nimi tunnettiin Virolahdella jo 1500-luvulla (Glam).

Isäni isovanhemmat Jeremias
ja Marjaana Sipilä
kultahääpäivänään 1936.
Marjaana oli Klameja
äitinsä puolelta
Virolahden Klamilan Koukinpohjassa oli 1638 suvun kantaisän, Yrjö Heikinpojan asuttama talo. Talo ja pihapiiri kävivät ahtaiksi; Yrjön pojanpojat Juho ja Erik riitautuivat, ja Juho muutti vaimonsa Valpurin kanssa Koukilla olevaan taloon.     Pikkuvihan aikana kylä autioitui. Veljekset Juho ja Erik kuolivat syksyllä 1742, jolloin leskeksi jäänyt Valpuri ja neljä poikaansa siirtyivät tyhjilleen jääneeseen Vähä-Klamin taloon; Koukin nimi vaihtui Klamiin. Juhosta lähti Klamin suku ja Erikistä Koukin suku.

Suvun tunnettuja jäseniä ovat muun muassa valtiopäivämies Erik Klami (1820–1868), säveltäjä Uuno Klami sekä professori Hannu Tapani Klami. Helsingin Vartiokylässä sijaitseva Klamintie on tullut nimistöön 1954. 
Kauppias Abel Klami keksi sanan Hyrysysy
Jotkin sanat elävät eräänlaista puolielämää. Ne saattavat unohtua pitkiksi ajoiksi ja sitten taas putkahtaa esiin. Hyvä esimerkki tästä on sana hyrysysy, jota alkoi taas näkyä sen verran, että sen merkitystä ja alkuperää ruvettiin jo kyselemään Kielitoimistosta. 
Hyrysysy ei ole sanakirjantoimittajien eikä edes kielenhuoltajien keksintöä. Sanan historia ulottuu aikaan, jolloin "automobiilit" vasta tekivät tuloaan Suomeen. Siinä vaiheessa tietysti olikin hyvä miettiä uudelle menopelille sopivaa suomen sanaa.
Hyrysysy tuli esiin sanakilpailussa, jonka sanomalehti Suometar pani pystyyn 1907. Sanan isä on virolahtelainen kauppias Abel Klami. Hänen toinen ehdotuksensa oli menolainen. Hyry-alku tuli keksijän mieleen varmaan helposti. Sehän kuvaa auton käyntiääntä, moottorin hyrinää. Sitä kuvaavat tietenkin myös verbit hyryttää ja hyrytellä, joita 1900-luvun alkupuolella näkyy käytetyn autolla ajamisesta. 
Taru Kolehmaisen juttu on Helsingin Sanomista 16.7.2002 
Klamin sukuseura: http://www.klami.fi/

Ei kommentteja:

Kiitos käynnistä!