American paketti kuin Halpa-Heikin kapsäkki

Long Islandin Rocky Pointin komeaa hiekkarantaa

Isäni eno muutti Tiutisesta New Yorkiin ja rakensi myöhemmin oman talon Long Islandin Rocky Pointiin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa isäni kanssa. Tässä ote kirjeestä, jossa hän kertoo perheellemme lähettämästään avustuspaketista. Aikansa kuva tämäkin.
Long Island, Rocky Point, marrask. 24  pv. 1946

...Et kai ole saanut sitä pakettia. Luulen, että se oli siinä laivassa, joka ajoi karille, ja jossa  American pakettia paljon tuhoutui. Siinä paketissa oli yhtä ja toista. Jos tahdot niin mene siellä Suomen huoltopaikkaan ja pyydä sieltä lomake ja lähetä se tänne, niin täällä täytämme sen. Saat sitten sen paluupostissa ja voit hakea sillä vastaavan määrän tavaraa. Eihän se itse asiassa kannattaisi, mutta harmittaahan se, kun kerran lähettää, niin toivoisi sen perillekin tulevan. Luulen vain, että se on hävinnyt siellä Suomessa. Irma juuri luetteli mitä siinä oli:

Kahvia, cacaota, jeliä, kampoja, makeisia, saippuaa, pikku tytöllesi pauteria, neuloja, lankaa, partakoneen teriä, kaksi uutta tressiä pukua isommalle tyttärellesi, yksi tupakkapaksi ja nappia y.m. Aivan kuin Halpa-Heikin kapsäkissä.

Täällä on ollut kaunis syksy. Ulkotyöläiset käyvät vielä kesävaatteissa. Työtä on kyllä niin paljon kuin vain viitsii tehdä. Rakennusaineista kyllä on jonkun verran puutetta aina nauloista alkaen. 

Kirjoitahan taas mitä sinne kuuluu... Terveisiä koko perheelle meiltä kaikilta.  David

Tässä netistä löytämäni hautausmaa ja siellä sijaitseva isoenoni ja vaimonsa hauta. Paikka on Mount Sinai, Suffolk County, New York lähellä Long Islandia. Vaimonsa Irma oli mennyt uusiin naimisiin miehensä kuoltua Alex Strandholmin kanssa, mutta on haudattu Davidin kanssa samaan hautaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mount_Sinai,_New_York

Kupittaalainen savi muotoutui moneen

Täällä Ruoveden mökillä minulla on ollut tapana koluta nurkkia ja kertoa löytämistäni "kamoista". Totesin, että huomiotta ovat jääneet ainakin kaksi Kupittaan Saven arkista esinettä; mieheni isälle kuulunut vihreä savimaljakkokannu ja tädilleni kuulunut Matti ja Maija -sarjan yksivärinen versio.  Kupittaan tuotekuvia on netissä eri hakusanoilla, mutta tuota vihreää kannua en löydä juuri tällaisena, kuvioituina kyllä. Keltaisen Matin ja Maijan hintapyyntö on Antiikin Vuoksi -nettiliikkeen sivulla 165 euroa.

Näin kertoo Wikipedia Kupittaan tehtaasta:
Kupittaan Savi oli 1921 Turussa perustettu tiili- ja keramiikka-alan yritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuului tiilien ja laattojen lisäksi myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Yhtiö ajautui konkurssiin 1969.
Kupittaan Saven tunnetuimpiin malleihin kuuluvat muun muassa Matti ja Maija -veistokset ja Pyykkärit-sarja. Yhtiön tuotteita palkittiin muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 ja Milanon triennaalissa.
Kupittaan Saven tehtaan paikalla on harjoitettu keramiikka-alan toimintaa jo 1700-luvulta alkaen.Yhtiöllä oli myös oma rautatie, Kupittaan savirata, saven kuljettamiseen Halisista Aurajoen rannalta tehtaalle Itäharjulle.

Puolalaista huipputaidetta Ruovedellä 2003

Edesmenneen mieheni Jyri Kauppisen (1944-2004) pitkäaikainen haave oli järjestää ihailemansa puolalaisen julistetaiteen näyttely Ruovedelle. Jyri oli tutustunut aiheeseen jo 60-luvulla mainoshoitajakurssin lopputyön merkeissä. Puolan Suomen Suurlähetystö lähti ystävällisesti mukaan hankkeeseen, ja niin Jyrin haave toteutui; hän sai pystyttää laajan ja tyylikkään näyttelyn kesällä 2003. Valtakunnallista huomiota saaneen näyttelyn avasi silloinen Puolan suurlähettiläs Stanislaw Stebelski. Jyriä haastateltiin myös TV-2:n kulttuuriuutisissa. Kuvasta huomaa, että oikealla oleva mieheni on jo vakavasti sairas.

Puolalaiset ovat syystä ylpeitä julistetaiteestaan, "Puolan koulusta", joka on syntynyt maan historian monissa vaikeissa vaiheissa. Vaikka julisteet ovat useimmiten kulttuuritapahtumien mainoksia, ne sisältävät avointa, mutta myös tarkoituksellisesti vaikeammin tulkittavaa poliittista propagandaa.

Yläkuvassa suurlähettiläs Stebelski avaa näyttelyn. Muut kuvat puhuvat puolestaan. Niitä kannattaa klikata isommiksi.

Tiutisen saaristokoulu täytti keväällä 100 vuotta

Tiutisen koulua kävivät 1910 syntynyt isäni ja kaksi hänen nuorempaa sisarustaan sekä serkkujaan, myös muutama oma serkkuni ja pikkuserkkuni. Tiutisen työväenyhdistyksellä ja urheiluseura Pyrinnöllä on myös suvulleni monella tavoin historiallinen merkitys. Työväentalolla olen käynyt lapsena usein iltamissa ja yhdistyksen merkkivuosijuhlissa. Vaikka en itse ole asunut Tiutisessa, vain viettänyt siellä kesiäni, tunnen saaren läheiseksi. Alla isäni luokkakuva Tiutisen koulusta ehkä vuodelta 1923. Hän on opettajan vieressä oikealla.

Eine Laine 
1892 – 1970 

Kotkan Tiutisen koulu oli hiljattain lakkauttamisuhan alla, mutta toimeliaat tiutislaiset pelastivat koulunsa - ainakin toistaiseksi. Kirjahyllyssäni on Eine Laineen muistelmat, ja koska en koulun historiaa viitsi enää toistaa, lainaan otteen kirjasta: "Veljeni Yrjö oli saanut ensimmäisen paikkansa Tiutisen kansakoulussa, jossa hänestä tehtiin johtajaopettaja. Koulu oli juuri perustettu, sille rakennettiin paraikaa omaa taloa. Toistaiseksi opetus tapahtui tien toisella puolella olevan työväentalon ahtaissa suojissa.

Yrjö halusi tutustuttaa minut uuteen elämänympäristöönsä ja näyttää työpaikkaansa, hän järjesti minulle asunnon tuttavaperheessään Tiutisessa ja kirjoitti: tule heti. Ja niin minä lähdin matkaan pienine faneriaskeineni, enhän aikonut viipyä kauan. Yrjö oli Kotkan asemalla vastassa hevosella ja reellä. Ajoimme ensin kaupungin läpi itärannalle ja siitä jään poikki puolitoista kilometriä Tiutisen saareen. Rantaan päästyämme katselin uteliaana ympärilleni: pelkkää lumista metsää joka puolella. Mietin hiljaa itsekseni, miten ihmeessä täällä kannatti koulua pitää, kun ei asumuksiakaan näkynyt missään. Vihdoin pilkotti puiden välistä ystävällinen valo. Se oli posteljooni Muurin koti, johon minun oli määrä asettua asumaan. Vastaanotto oli sydämellinen. Yrjöstä pidettiin kovasti, sen näki kaikesta.

Vasta seuraavana päivänä sain Tiutisesta kokonaiskuvan. Saari oli kilometrin pituinen ja kaksi kilometriä leveä. Saaren eteläpäässä oli norjalainen laatikkotehdas ja pohjoispäässä Hallan yhtiön lautatarha.

Vanhat kuvat Tiutisen Facebook-sivulta: 

Kotkan Työväen Osuuskaupan Tiutisen myymälä.

Alla:  Tiutisen Työväentalo ensimmäisen laajennuksen jälkeen.

TY:n kuva-arkistosta.

Keskellä saarta oli osuuskauppa, työväentalo ja rakenteilla oleva koulutalo. Ja saaren takaosassa vasta asumukset, pieniä mökkejä sikin sokin vieri vieressä. Asukkaita oli silloin jo yli 3500, niin että kyllä kouluun oppilaita riitti. Heti Tiutisen pohjoispuolella oli Hallan saari, jonka yhdisti Tiutiseen kapea, kaiteeton puusilta.

Heti ensi tutustumiselta miellyin Tiutiseen. Mereen olin tottunut jo pienestä pitäen, ja yksinkertainen, luonnonläheinen elämä tuolla karulla saarella viehätti suurkaupunkiin tottunutta nuorta tyttöä. Ei ollut katuja eikä valoja, työläisten mökit olivat romanttisia pienine puutarhoineen, matka Kotkaan jännittävää seikkailua meren yli. 

Saaren asukkaat muodostivat eristyneisyydessään eheän, kiinteän yhteisön, kaikki tunsivat toisensa ja toistensa elämän. Huhtikuun aikana valmistui sitten koulurakennus. Saimme ison, valoisan kolmen huoneen ja keittiön asunnon, vieläpä saunan ja läävänkin, jossa pidimme sikaa. 

Yrjöllä oli työtä melkein liikaa. Koulutyönsä ja siitä johtuvien kotitöidensä ohessa hän antoi viulutunteja, laatikkotehtaan norjalaisille suomen kielen tunteja, opettipa hän vanhoja ihmisiä lukemaankin. Sitten olivat vielä kuoro- ja näytelmäharjoitukset. Minäkin liityin Hallan näytelmäseuraan, jota Yrjö johti. Oli jotakin tavatonta siinä, että opettaja kuului työväenyhdistyksen johtohenkilöihin. Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluminen ei ollut virkamiehille sallittua. Mutta Yrjö vain johti näytelmäseuraansa ja kirjoitti Eteenpäin-lehteen poliittisia kirjoitelmiaan.

Tiutisen näytelmäseura oli Hallan työväenyhdistyksen alaosasto, ja se toimi Tiutisen pienessä työväentalossa, jossa ei ollut näyttämön takaisia tiloja nimeksikään. Kansakoululla me aina pukeuduimme ja sitten juoksimme tien yli työväentalolle näyttelemään. Aina esityksen jälkeen oli tanssia, jota hanuri säesti....."

Tästä urkeni "Suomisen perheen mummun", Eine Laineen pitkä ja ansiokas näyttelijänura. Kirja kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Uskoisin sen löytyvän kirjastoista nimellä "Eine Laine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiutisen_koulu

Joseph Alasen Kalevala-jugendia

Kalevalaisten Naisten Liitto julkaisi tamperelaisen taiteilija Joseph Alasen (1885-1920) Kalevala-aiheisen korttisarjan 1970-luvun puolivälin tienoilla. Teokset valokuvasi Anssi Mellblom ja painoi Uusi Kivipaino Oy Tampereella. Kuvassa korttisarjan kansion kansikuva; kortit olen lähettänyt ystäville aikoja sitten.

Kansion esittelytekstin lähteenä kustantaja on käyttänyt
Aune Lindströmin teosta Joseph Alanen Kalevalan kuvittajana (Kalevalaseuran vuosikirja 1974):

Lyhennelmä: Alasen tuotannosta valtaosa, yli 100 teosta on Kalevala-aiheisia maalauksia. Tyyliltään ne edustavat 1900-luvun alulle ominaista jugendia. Teoksissaan hän sovelsi muinaissuomalaisia ja myöhempiä kansantaiteen koristeornamentteja,   osaksi myös itämaista ornamentiikkaa.
Joseph Alanen -haulla löytyy ainakin Googlesta paljon taiteilijan Kalevala-aiheita. Kuva toimii linkkinä:

Kaunis Blogi -tunnustus

http://soja.blogit.fi/kaunis-blogi/ antoi minulle tunnustuksen, jonka otan kiitollisena vastaan. Nyt sitten pitäisi seurata sääntöjä eli valita kahdeksan kaunista blogia, joiden kirjoittajien tulisi kopioida oheinen kuva omaan blogiinsa ja antaa tunnustus edelleen kahdeksalle mielestään kauniille blogille. Samalla olisi kerrottava kahdeksan paljastavaa asiaa itsestään (ei kai kovin vakavasti). Kopioitava tunnustuskuva:

Vanhaan tapaan annan tunnustuksen kaikille seuraamilleni bloggareille (lue kohta 8), jotka löydätte profiilisivultani. Ja tässä ne "paljastavat" asiat itsestäni (ihan tavallisia juttuja):

1. Voisin olla kettutyttö tai siis -mummo. Inhoan turkistarhausta ja muuta eläinrääkkäystä. Puhumattakaan ihmisiin kohdistuvasta rasismista.
2. Olen nykyisin ainakin vaaleanvihreä kierrättäjä ja aloitan kasvissyönnin joka toinen päivä.
3. Blogistani päätellen rakastan kaikkea vanhaa, mutta seuraan kyllä aikaani.
4. Viihdyn hyvin vain tuttujen parissa, olen huono solmimaan uusia ihmissuhteita. Voin parhaiten maalla omieni parissa.
5. Olen edellisestä huolimatta kova lörpöttelemään tuntemattomienkin kanssa. Small talk aivan pursuaa huuliltani, mutta inhoan juoruilua (tähän kai silti joskus jokainen syyllistyy?)
6. Uskon yliluonnollisiin asioihin kokemuksen pohjalta, mutta olen silti realisti.
7. Minulla on aika hyvä itsekuri; lopetin teininä aloittamani tupakoinnin 1989 kuin seinään, mutta olen huono noudattamaan lääkärien ohjeita (mitä ruokavalioon ja lääkkeisiin tulee).
8. EN OSAA PÄÄTTÄÄ. Todistuksena tästä: haluan antaa tunnustuksen jokaiselle seuraamalleni bloggarille, enhän heitä muuten seuraisi. Kauniita ja minua kiinnostavia asioita löytyy kaikilta: On hienoja valokuvia, ihania käsitöitä, hyvää ruokaa, terveysneuvoja, arkipäiväistä elämää, maalaisromantiikkaa, kulttuuria, vanhoja tavaroita ja sukuhistoriaa, mutta ennen kaikkea: KAUNIITA AJATUKSIA.

Sorry, jos tämä päättämättömyyteni nyt pilasi Kaunis Blogi -ketjuleikin.

Järvenpään kävelykadulla bongattua

Tulin juuri kävelyreissulta Järvenpään kävelykatu Jannelta (Sibeliuksenkatu). Tästä on äskettäin purettu vanhoja puutaloja, ja tontit odottavat mitä tuleman pitää. Tämä taloyhtiö on keksinyt kivan idean elävöittää 

katukuvaa Jannelle sopivaan tyyliin. 

Löysin myös uuden ja aika erikoisen käsityökahvilan tästä läheltä.

Linkki:

http://lentavalapanen.fi/index.php

Raija Uosikkisen tonttu-ukot hyppelevät taas

Mieheni lapsuudenaikaiset Arabian matala ja syvä tonttulautanen ovat hieman naarmuuntuneet monen joulun saatossa. Ne ovat Raija Uosikkisen 1950-luvulla suunnittelemat. 

Otin vanhaa perinnettä noudattaen iloiset lautaset tänään esille astiakaapin ylimmältä hyllyltä ja tarjosin niistä lapsenlapselleni aamiaisen. Juuri leivotut ja koristellut piparkakut nakerreltiin myöhemmin... 

Nyt tontut saavat kuluneisuudestaan huolimatta olla aamiasseurana koko joulukuun ajan muistona ukista.

http://www.laatutavara.com/index.php?page=tuote&id=13804&ryhma=0&aliryhma=6

http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/643/raija-uosikkinen

Kun Arvo Ylppö kuulusteli läksyjäni

Katselin juuri arkkiatri Risto Pelkosen haastattelua studio55:ssä. Hän kertoi 
legendaarisesta Arvo Ylpöstä.

Olin marraskuussa 1956 pari viikkoa arkkiatri Arvo Ylpön potilaana Helsingin lastenklinikalla päänsärkykohtausteni vuoksi, ja ohjelma toi mieleeni paljon muistoja. Ikäviin muistoihin kuuluvat monet tutkimustoimenpiteet ja minua sairaampien lasten voinnin seuraaminen. Mukavia muistoja ovat muun muassa hoitajien äidillisyys ja Arvo Ylpön välittömyys.

Normaalien osastokiertojen lisäksi arkkiatri kävi työpäivänsä päätyttyä itse juttelemassa pienten potilaittensa kanssa; minuakin hän kehui ahkeraksi koululaiseksi, kun tein läksyjä sairaalassa. Muistan hänen jopa kuulustelleen maantiedon tehtäviäni.

Arvo Ylppö kuunteli kanssamme myös radiouutisia, joissa oli esillä sekä Melbournen olympialaiset että Unkarin kansannousu. Eräänä iltana arkkiatri lainasi isäni pöydälle jättämän Urheilijan Joulu -lehden, jota selaili keskittyneesti. Ilmeisesti jokin artikkeli oli hänestä erityisen mielenkiintoinen, koska lehti jäi sille tielleen. 

Ruokavaliohoidokseni Arvo Ylppö ehdotti "buddingeja, buddingeja, paljon erilaisia buddingeja". Entä selvisikö päänsärkykohtausteni syy? Ei vielä silloin. Migreeniksihän vaiva myöhemmin osoittautui ja poden sitä edelleen.

Klikkaa kuvaa!

Yksi lapsenlapsistani syntyi ennen aikojaan ja häntä hoidettiin Helsingin lastenklinikan keskososastolla. Empaattisempaa hoitohenkilökuntaa en ole missään nähnyt. Lapsi selvisi hyvin ja on nyt ikäisekseen aika pitkä 10-vuotias. Arvo Ylppöä saamme kiittää nykyisestä keskoshoidon tasosta.

Porvoossa Ruotsalaisuuden päivänä 2011

Herra Vihtori Peltonen (kirjailija Johannes Linnankoski) oli Werner Söderströmin kutsumana toimittajana uudessa Uusimaa-lehdessä, jonka näytenumero ilmestyi joulukuussa 1894. Hän kirjoitteli artikkeleita muun muassa kieli- sekä torppari- ja työväenkysymyksistä.

Toimittaja Peltonen oli myös mukana perustamassa Porvooseen suomen-kielistä oppikoulua, joka aloitti toimintansa syksyllä 1895 Porvoon Suo-malaisen Yhteiskoulun nimellä (nykyisin Linnankosken lukio), sekä vuonna 1896 Porvoon Suomalaisten yhdistystä. Kuvassa yhteiskoulun ensimmäinen toimitalo.

Uuteen lehteen suhtauduttiin karsaasti, ivallisesti ja myös epäluuloisesti; varsinkin kielikysymys oli kiivaan kirjoittelun aiheena. Vuonna 1899 toimittaja Peltonen kirjoitti helmikuun manifestista rohkean pääkirjoituksen, josta seurasi lehden lakkauttaminen kuukaudeksi. Tämä tosin vain lisäsi lehden arvostusta ja suosiota.

Vaatimus- vai toivelista?

Lahjatoivomukset alkavat olla ajankohtaisia. Tässä pätkä parin vuoden takaisesta blogipostauksestani, joka käsitteli lasten kirjeitä joulupukille.

Kuluttajatutkimuksesta poimittua: Ensimmäisen toivomustyypin kirjeet esittelivät pitkän listan erinäisiä brändejä tai tuotteita. Tähän luokkaan kuuluvia toivojia nimitämme tavarataivaan tahtojiksi. Valtaosa kirjeistä kuuluu tähän luokkaan. Tyttöjen ja poikien kirjeitä on tässä ryhmässä melkein yhtä paljon, mutta pisimmät toivelistat löytyvät tyttöjen kirjeistä. Paikoin toiveet ilmaistiin jopa tuotekuvaston sivun, hinnan ja ostopaikan tarkkuudella. Kohde voi olla tietty brändi, väri tai malli, muu ei kelpaa...

Eräs suosittu tyttöjen harrastus näkyy pian 11-vuotiaan tyttärentyttäreni ottamassa kuvassa, jossa poseeraa hänen iso japanilainen muotinukkensa. Nukeista enemmän tässä linkissä:

http://www.mollamania.net/

Kirjeistä joulupukille:
http://www.kulutustutkimus.net/nyt/wp-content/uploads/2009/04/5halkoahoetal-09.pdf

http://www.taloussanomat.fi/kauppa/2007/12/16/kulutushysteria-nakyy-lasten-lahjatoiveissa/200731947/12

Joulupukin päätontun kommentti alemmassa linkissä: – Riipaisevinta suomalaislasten kirjeissä on se, kuinka paljon niissä pyydetään yhteistä aikaa koko perheelle. Kunpa perheet edes jouluna hiljentyisivät olemaan yhdessä ja tekemään aivan arkisia asioita. Menetettyä aikaa ei tarvitsisi korvata tavaralla, päätonttu toivoo.

Roosa on kaunis väri

Olen vuosina 2004-2012 menettänyt keuhkosyövälle mieheni ja rintasyövälle monta ystävääni. Viimeiset suru-uutiset kantautuivat Ruovedeltä ja tästä asuintalostani vain pari päivää sitten. Joitakin tuttaviani kamppailee parhaillaan rintasyövän kanssa. Muutama on onneksi jo parantunut. Siksi Roosa nauha. Kuvaamani rosa rugosa mieheni ja ystävieni muistolle.

http://www.cancer.fi/roosanauha/

Romureki vuodelta 1838 sai uuden elämän

Ruoveden tunnelmallinen kotiseutumuseo vietti kesällä 80-vuotisjuhlaansa. Museo perustettiin 1932, mutta esineiden keräilyn aloitti legendaarinen kunnanlääkäri Einar Palmén jo 1920-luvulla.
Minun virka-aikanani Ruoveden kotiseutu- ja museoyhdistys luovutti museon kunnan kulttuuritoimen hallinnoitavaksi. Vanhan Suur-Ruoveden alueelta museonmäelle siirrettyihin, 1600-1800 -luvuilta peräisin oleviin rakennuksiin on kertynyt satoja, myöhemmin Museoviraston tuella luetteloituja esineitä. Siinä hommassa minäkin olin mukana ja hauskaa oli.

Museon alueella olevasta katoksesta löytyi paljon myös kelvottomilta näyttäviä rekiä, jotka olivat saaneet hävitystuomion. Mieheni kiinnostui niistä ja entisöi kuvassa olevan, vuodelta 1838 peräisin olevan kaunottaren. En olisi uskonut tästä romusta mitään enää tulevan. Nykyisin reki on Viljamakasiinissa, joka on kunnan kesänäyttelytila. Klikkaamalla viereistä kuvaa saa käsityksen urakasta.

http://www.ruovedenkotiseutuyhdistys.fi/museotoiminta.html

Kuviosahalla on monta käyttöä

Meillä on vielä varastossa kuviosaha, jolla mieheni muotoili kirjaimia kyltteihin ja teki taitavasti Ruoveden vaakunatkin kunnan virastorakennusten ulkoseinille. Ruovedellä näkee paljon hänen töitään, mutta ne tarvitsisivat pian pientä pintaremonttia. 

Mainos: http://www.profimix.fi/product_details.php?p=47