Kulttuurikunnasta toiseen

Liityin taannoin Facebookissa Ruovesi-ryhmään ja aloin oitis etsiä arkistoistani kuvia Suomen kauneimmaksi äänestetystä kirkonkylästä lisätäkseni niitä ryhmän sivuille. Kuuntelin samalla ruovesiläisen ystäväni, kitaristi  Eero Raivion Fantasiaa-kokoelmaa ja kohta olinkin Ruoveden rannalla unelmoimassa.

Vierailin ensimmäisen kerran tuossa runon ja kuvan kunnassa parikymppi-senä nuorikkona. Ajomatka Helsingistä Ruovedelle oli pitkä siihen aikaan, joten kysyin mieheltäni Tampereen jälkeen, että minne huitsinnevadaan tässä ollaan oikein menossa..

Perille päästyämme oli jo säkkipimeää. Tuuli humisi vanhojen honkien latvoissa, ja kevätjäät ryskyivät rannassa. Helsinkiläistytölle kokemus oli fantastinen.

Myöhemmin illalla mieheni pianistiäiti soitteli takkavalkean loimussa Chopinia; pystyn edelleen sekunnissa palaamaan tuohon romanttiseen hetkeen, yhteen elämäni käännekohdista.

Aamulla kamarin ikkunasta aukeni eteeni upea järvimaisema, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Tämä lämmin suhde Ruoveteen on jatkunut yli 44 vuotta, kestänyt niin myötä- kuin vastamäet ja ainakin minun puoleltani kestää edelleen, vaikka olenkin vaihtanut Gallen-Kallelan Sibeliukseen. Ruovedellä näen rannaltamme Kalelan, Järvenpäässä asun kivenheiton päässä Ainolasta ja muistakin kulttuurimuistoista, mm. Aleksis Kiven kuolinmökistä ja Halosenniemestä.

Tämän kirjoittamisen jälkeen sain maaliskuussa 2011 suruviestin Ruovedeltä. Hyvä ystäväni, kitaristi Eero Raivio menehtyi sairauskohtaukseen.