3. lokakuuta 2010

Olgan skandaalitanssi Virolahden Paatiolla

Isäni äidinisän sukujuuria on jäljitetty Paation saarelle 1600-luvulle asti. Paatio kuuluu menetettyihin alueisiin. Tässä pientä keisarillista paikallishistoriaa netistä:

Nikolain esikoinen, kaunis 
Olga Nikolajevna vuonna 1913,
jolloin Paatiolla tanssittiin
"Keisarilliset saapuivat Paation saarelle, Luuvin kalliolle sunnuntai-iltana 6. heinäkuuta 1913. Tällä kertaa myös saarelaiset oli kutsuttu mukaan eväsretkelle. Illallisen jälkeen mukana ollut torvisoittokunta puhalsi tanssimusiikkia. Paation pojat löivät vetoa siitä, kuka uskaltaisi pyytää keisarin sisarta Olga Nikolajevnaa tanssiin. Matti Mikkola rohkaisi mielensä ja saikin Olgan valssin pyörteisiin. Illan tapahtumista on eri näkemyksiä, mutta suuriruhtinatar Olga oli tiettävästi ainoa, joka tanssi paikkakuntalaisten kanssa. 
Myös Otto Simolan kerrotaan tanssittaneen suuriruhtinatarta. Toiset pojat saivat tyytyä iloiseen tunnelmaan, makaronivelliin, mustaan limppuun ja rommiin. Keisarin kerrotaan poistuneen huvijahti Štandartille puolen yön jälkeen. Seuraava päivä sujui tavanomaiseen tapaan: keisarilliset menivät jälleen maihin ja pelasivat tennistä."

Kumpaa Olgaa Matti tanssitti?
Alkuperäistekstissä kerrotaan Matti Mikkolan tanssittaneen keisarin sisarta Olga Nikolajevnaa. Sisar oli kuitenkin nimeltään Olga Aleksandrovna.

Taiteilija Eric Vasström ja Fyren-lehden päätoimittaja tuomittiin majesteettirikoksesta 
kolmen vuoden oikeustaistelun jälkeen kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen heidän julkaistuaan pilakuvan Paation tapahtumista. 

Ei kommentteja:

Kiitos käynnistä!