Menneisyys kuitenkin on totta ja käsinkosketeltavaa, onhan se rakkaudella taltioitu kymmeniin kansioihini ja kukallisiin arkistolaatikoihin. Pengon niitä monesta syystä, esim. ikävöidessäni rakkaitani rajan takana tai lasteni lapsuutta ja perheemme ruuhkavuosia kaikkine kiireineen.
Sain mahtumaan tähän ruusuiseen pahvilaatikkoon kaikki henkilökohtaiset, tärkeät ja muistorikkaat paperini: päiväkirjani, kirjeeni, runoni, leikekirjani...Valokuvat eivät mahtuneet. Takana on niin paljon vuosia, että ihmettelen: tässäkö ne kaikki nyt ovat... Parissa tunnissa pakattuna koko elämä. (Olen jonossa isoon selkäleikkaukseen, siitä kai johtuu tämä tunteellisuus).
2 kommenttia:
Hieno ja henkilökohtainen kirjoitus. Varsinkin: "tässäkö ne kaikki nyt ovat... Parissa tunnissa pakattuna koko elämä."
Hei Seppo ja kiitti kommentistasi. Sellaistahan se on, kun vanhemmiten on pakko sulloa elämä pahvilaatikkoon: ettei tarvitse lasten käydä lävitse kaikkia hömpötyksiä!
Lähetä kommentti