Meriläiset sukuvierailulla

Meriläisten kantaisämme Heikki osti 1700-luvulla Sotkamon Nuasjärven rannalta Turunkorvan tilan, jonka oli omistanut Ruotsin kuninkaan maamajuri Simon Affleck eli legendaarinen Simo Hurtta, tuo Eino Leinon runojen julma verovouti. 

Heikki maksoi tilasta 2200 kuparitaalaria eli viidentoista miehen silloisen vuosipalkan. Äitini isoisä Juho Antinpoika Meriläinen syntyi kuitenkin Rantsilassa, mistä muutti jo varhain Limingan lakeuksille ja ryhtyi talolliseksi ostamalla vanhan Kaupin tilan 1895. Hän lyhensi nimensä myöhemmin pohjalaiseen muotoon Merilä.

Harmittavasti naarmuuntunut kuva on otettu 1920-luvulla Nivalassa, jonne olivat Limingasta vierailulle saapuneet äitini eno ja täti. Henkilöt vasemmalta ylärivissä: isäntä Juho Ylikotila ja poikansa, tuleva nimismies Mikko Ylikotila sekä maanviljelijä Kalle Merilä. Keskirivissä vasemmalla Aune Ylikotila (myöh. Raiviola) ja emäntä Toini Ylikotila (s. Merilä) sekä Alina Merilä sylissään Inkeri Ylikotila (myöh. Antman). Alarivissä vasemmalla Lauri Ylikotila, Esteri Ylikotila (myöh. Sillanpää, Floridassa Sillan) sekä Vieno Ylikotila (myöh. Saarinen). Alina Merilä avioitui 1940-luvulla taiteilija Vilho Lammen veljen kanssa.

http://outi-autio.blogspot.com/2010/08/epatoivosta-iloon-ja-riemuun-limingan.html

Pietarin kauhean kummallinen Kunstkamera

Virolahtelaisista suvuistani koottu heimokirja sisältää 1900 sivua. Sain sen sähköisenä versiona eräältä heimolaiseltani. Kirjan kokoamisessa on ollut valtava työ; kunkin henkilön tiedot ovat hyvin yksityiskohtaisia. Löysin muun muassa tällaisen papin kirjauksen henkilöstä, joka ei ole varsinaisesti sukuani:

Maria Tuomaantytär, s. 1738, k. 1768, kuolinsyy lapsivuode, ikä 30 v. Kuolleiden luettelossa teksti "..kuolleena syntynyt tyttölapsi, joka eli äidin kohdussa. Sillä oli kaksi päätä ja kaulaa, täydellisine ihmiskasvoineen, kaksi kättä ruumiissa, joka oli samanlainen kuin muilla ihmislapsilla, mutta neljä jalkaa. Tämä hirviö lähetettiin Viipurin kruununpalvelijan mukaan Pietariin."

Lieneekö onneton joutunut Pietari Suuren vuonna 1714 perustamaan Kunstkameraan, joka oli Venäjän ensimmäinen julkinen museo. Se sai alkunsa sekä tsaarin henkilökohtaisista että Moskovassa säilytetyistä anatomian ja eläintieteen kokoelmista.

Museon kehitystä edistivät Pietari Suuren asetukset, joiden mukaan Kunstkameraan tuli toimittaa kaikki erikoisuudet. Vuonna 1724 museo liitettiin Venäjän tiedeakatemian yhteyteen. Aluksi museo sisälsi anatomisia kuriositeetteja, mutta nykyään Kunstkamera on etnografinen ja antropologinen museo. Yksi sen suurimmista nähtävyyksistä on anatomi Frederik Ruyschin kokoelma, joka koostuu poikkeavista ihmisalkioista ja sikiöistä. Kunstkamerassa on tällä hetkellä yli miljoona nimikettä. 

Tässäpä oikea "kauhujen kabinetti":

http://www.nileguide.com/blog/2010/09/08/9-ridiculously-creepy-medical-museums-open-to-the-public/

Universitetskaja naberezhnaja 3. Puh. 3281412, 3280118. Avoinna 11-17, suljettu maanantaisin ja joka kk:n viimeinen tiistai. Lähin metroasema Vasileostrovskaja.

Kallista Herra korvas ja kuule minua

Huoneentaulut yleistyivät Suomessa vasta 1920-luvulla, mutta niillä oli vuosisatojen kuluessa monenlaisia edeltäjiä, muun muassa säätyläistyttöjen tekemät, runosäkein koristetut liinat ja muistotaulut. Kansankulttuurissa sellaisia olivat 1800-luvun jälkipuolella tavalliset onnittelutaulut, jotka teetettiin yleensä jollakin "kylätaiteilijalla". Omissa kokoelmissani on pyyhenaulakon peiteliina, johon on kirjottu vain God Morgon. Alla on kuvaamani Juupajoen Kallenaution kestikievarimuseon huoneentaulu, jossa pyyntö: Kallista Herra korvas ja kuule minua.

Pyyheverhoni toivotus on hienosti kohokirjottu.
Voit lukea lisää huoneentauluista
Tuire Kansasen teoksesta
Kukkia ja kyyneleitä, vanhoja kirjontamalleja, Otava 1981

Nykyään painetaan kaikenlaisia tekstejä ja kuvia vaatteisiin, lakanoihin, kasseihin... Eilen tuli kävelevä huoneentaulu vastaani kaupan ovella. Isovatsaisen miehen mustassa paidassa luki suurin valkoisin kirjaimin: HÄVETKÄÄ! Aloin heti miettiä, mitä voisin hävetä ja mieleeni tuli tämä blogi. Olo muuttuikin vähän noloksi. (Klikkaa kuvat isommiksi)

http://outi-autio.blogspot.com/2010/09/satuseta-kulki-pelotta-pahankin-virstan.html

Tavarataivaan tahtojat ennen ja nyt

Joulupukin esi-isän, Pyhän Nikolauksen muistopäivää vietetään Niilon ja Nikon nimipäivänä 6. joulukuuta sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa, jossa häntä muistellaan myös viikoittain joka torstai.

Pyhän Nikolauksen päivä Jan Steenin kotona 1600-luvulla

Hollannissa pantiin juhlapäivän aattona heinillä ja kauroilla täytetyt lasten kengät oven ulkopuolelle hartaasti odotetun Nikolauksen hevosta varten. 
Hollantilainen Jan Steen (1626-1679) on kuvannut päivän  tapahtumia maalauksessaan "Pyhän Nikolauksen juhla". Hän on suurimpia kykyjä niiden laatukuvamaalareiden joukossa, joita sanotaan 1600-luvun Hollannin pienoismestareiksi (he maalasivat pienikokoisia teoksia). Hän oli kollegoineen aikansa "valokuvaaja".

Toive- vai vaatimuslista Joulupukille 2000-luvun Suomessa?

Kuluttajatutkimuksesta poimittua: Ensimmäisen toivomustyypin kirjeet esittelivät pitkän listan erinäisiä brändejä tai tuotteita. Tähän luokkaan kuuluvia toivojia nimitämme tavarataivaan tahtojiksi. Valtaosa kirjeistä kuuluu tähän luokkaan. Tyttöjen ja poikien kirjeitä on tässä ryhmässä melkein yhtä paljon, mutta pisimmät toivelistat löytyvät tyttöjen kirjeis-tä. Paikoin toiveet ilmaistiin jopa tuotekuvaston sivun, hinnan ja osto-paikan tarkkuudella. Kohde voi olla tietty brändi, väri tai malli, muu ei kelpaa... Täällä koko tutkimus: 

http://www.kulutustutkimus.net/nyt/wp-content/uploads/2009/04/5halkoahoetal-09.pdf

Porvoon tuomiokirkon "reliikki"

Kävimme ennen vanhaan Porvoon tunnelmallisessa tuomiokirkossa ohikulkuretkillä. Osuimme kerran paikalle, kun kirkkoa peruskorjattiin. Lattialla oli vanhojen, aivan haperoiksi muuttuneiden puurakennelmien kappaleita, joista poimin yhden muistoksi. Se on juuri korjauksen kohteena olleesta saarnastuolista. En väitä puunpalasen mitään ihmeellistä viestittävän, mutta kyllä se herättää silti tunteita: joku mestarismies on sen satoja vuosia sitten veistellyt. 

Harrastan aasinsiltojen rakentelua, joten mainitsen tässä Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkon saarnastuolin (kuvassa), jonka on veistänyt mieheni isänisä, maanviljelijä Pekka Kauppinen eli "Vattumäen Pekka" vuonna 1927. Monet saarnastuolit ovat upeita taideteoksia. Myös Rafael Blomstedtin suunnittelema ja Kauppisen Pekan veistämä iisalmelainen.

http://www.iisalmenseurakunta.fi/805-kirkon-muu-koristelu

Rasiasta toiseen

Tätini ompelurasia ei ole kovinkaan kaunis tai erikoinen esine. Mitä lie 1940-lukua. Yritin nettailla tietoja, mutta mahdotontahan se oli; rasiassa ei ole muuta vinkkiä kuin kannen sisäpuolelle kirjoitettu Savitaipale 119 ja pohjassa hinta 85,-. Etsin aikani ja saavuin Savitaipaleelle Saara Heikkisen puusepänverstaaseen

Käden taiturit asuttavat pitäjäntupaa

Kirjoittanut Saija Räty, LÄNSI-SAIMAAN SANOMAT, 26.11.2010 (lyhennelmä)

Puupölyn tuoksu leijailee verstaan puolelta vastaan, kun puuseppä-artesaani Saara Heikkinen hioo työn alla olevaa keinuhevosta. Heikkisen paja pyörii Savitaipaleen vanhassa kunnantalossa jo yhdeksättä vuotta. Samoissa tiloissa työskentelee keraamikko Sari Kouki.

Heikkinen työskenteli aiemmin graafisella alalla ja asui Kuusankoskella. Oikeastaan juuri vanha kunnantalo houkutteli hänet Savitaipaleen kirkonkylään. Ennen käsityöläisten tuloa vanhalla puutalolla on ollut tehtäviä joka lähtöön.

Alkujaan pitäjäntupana palvellut talo oli kotiseutuneuvos Pertti Jurvasen mukaan Savitaipaleen ensimmäinen virallinen rakennus.

–Siellä sai oikaista penkille pitkäkseen ja jatkaa sitten matkaa. Tuvassa pidettiin kokouksia ja järjestystä piti vahtimestari, hän tietää.

Pitäjäntupa oli alun perin huomattavasti nykyistä olomuotoaan pienempi. Esimerkiksi käsityökeskuksen siipi rakennettiin väliaikaiseksi kirkoksi, kun varsinainen kirkko paloi.

http://www.savitaipaleenpuupaja.com/

Tammen Kultaisen askartelukirjan kertomaa: Auto Pohjoismaissa

Teksti on muunnelma Tammen 1956 julkaisemasta Kultaisesta askartelukirjasta numero 6, josta myös aikanaan erillisistä arkeista liimatut alempana olevat keräilykuvat. Alla kirjan kannet. Klikkaa isommiksi

Insinööri Gustav Eriksson suunnitteli Ruotsin ensimmäisen, Södertäljessä 1897 valmistetun auton, joka sai nimekseen Vabis. Tehdas tunnetaan nykyisin kuorma- ja linja-autoihin erikoistuneena Scania AB:nä.

Keksijä Gustav Erikssonin Vabis-autossa oli makaava, kaksisylinterinen paloöljymoottori, joka käynnistettiin kuumentamalla puhalluslampulla tulenkestävästä savesta tehtyä sytytyspakoputkea. Pari vuotta myöhemmin siirryttiin bensiinimoottorin käyttöön. Ensimmäinen ruotsalainen kuorma-auto esiteltiin autonäyttelyssä vuonna 1903, jolloin henkilövaunujen rakentaminen lopetettiin maassa kokonaan. Vasta vuonna 1926 niitä alettiin uudelleen valmistaa ja markkinoille tuli Volvo (latinaa = minä pyörin). Toisen maailmansodan jälkeen Ruotsin lentokonetehdas esitteli etuvetoisen, kaksitahtisen SAAB-henkilöauton.

Kamariherra Linder tuotti vuonna 1900 Suomeen ensimmäisen auton. 22 vuotta myöhemmin maassamme oli 1.754 autoa ja vuonna 1955  jo 112.348 menopeliä. Vuodesta 1932 on Suomessakin valmistettu kuorma-autoja: Sisua ja Vanajaa.

Kuvasin vanhoja ajoneuvoja Järvenpään Maa elää -tapahtumassa 2009. Oranssi kuormuri on Scania Vabis. Pääsin samanlaisen auton kyytiin usein 1950-luvulla; kummisedälläni oli höyläämö ja puutavaraa tarvittiin rintamamiestalojen rakennustyömailla.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Scania

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/25560&ext=rss
http://yle.fi/alueet/turku/2009/06/rakkaimpana_kuorma-auto_779667.html

http://outi-autio.blogspot.com/2012/04/amelia-oli-ilmojen-sankaritar.html

Pauligin autokorteista Karen Blixeniin

Autokorttien keräilykirja

Ostin kahvia säännöstelykupongeilla Elannon pikamyymälästä vielä alkuvuodesta 1954. Pian tämän jälkeen kahvi vapautui, ja Paulig alkoi markkinoida päätuotettaan aitojenkkiläiseen tyyliin liittämällä pakkauksiin kylkiäisiksi autokortteja.

Korttien keräilystä ja vaihtamisesta kavereiden kanssa tuli  meille suurille ikäluokille, niin pojille kuin tytöillekin, suorastaan himoharrastus 1950-luvulla. Perheeni asioi pääasiassa Elannossa, josta sai vain OTK:n Rengaskahvia, joten Pauligin kahvi piti käydä ostamassa erikseen SOK:n Varubodenista. Helsinkiläinen Kahvi Oy oli jo ennen sotia koristellut kahvipusseja autokuvilla. Muut seurasivat perässä, ja pian autokeräilysarjoja oli kymmenkunta. Pauligin sarja oli  kuitenkin kunkku: siihen kuului 216 erilaista kuvaa, myös skoottereita ja traktoreita.

Autokuvat ovat mieheni kokoelmasta, joka on melkein täydellinen. Itse siirryin pian keräilemään purkka-pakkausten filkkareita: Elizabeth Taylor on vuodelta 1957.

Käväisin Pauligin sivulla tekemässä testin, josta selvisi, että olen intohimoinen kokeilija, jolle asioiden yhdistely ei ole vierasta vaan osa elämää. Kahvikseni määriteltiin Pauligin Kenya. Tuli ihan Karen Blixenmäinen olo; hänellähän oli kahvifarmi Keniassa. Testi: http://paulig.uxi.fi/2010/erikoiskahvit/?meta=kenya

Andreas Ensinkutsuttu ja muut Ruoveden kirkon 233-vuotiaat puuapostolit

Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu
(ort. nimi) oli apostoli Pietarin veli

ja Jeesuksen lähimpiä oppilaita. Hän on useiden valtioiden, mm. Skotlannin suojelija, jonka muistopäivä on 30. marraskuuta.

Andreas (suom. miehuullinen) on yksi niistä apostoleista, jotka  pari vuotta sitten kutsuttiin Ruoveden pienen tapulimuseon kätköistä esille kirkkosaliin 

Suntio Harri Tastula kertoi minulle, että  apostolit ovat  kirkonrakentaja Matti Åkerblomin 1777-78 veistämät. Åkerblom suostui tekemään ne ja saarnastuolin, maalaamaan alttaritaulun ja ottamaan apupojan, koska seurakunta moitti kirkkoa turhan kalliiksi. Osa apostoleista on kadonnut. Nykyisen alttaritaulun maalasi saksalainen Bernhard Reinhold.  Klikkaa kuvat isommiksi

http://outi-autio.blogspot.com/2010/10/suomen-kaunein-alttaritaulu.html
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/uuden_testamentin_pyhat/apostolit/apostoli_andreas.htm
http://www.museo24.fi/?action%5B%5D=INavigation::viewArticle(11297)
http://outi-autio.blogspot.com/2010/09/tummatukka-ja-kirkonaijat.html

Vanhojen kipsiesineiden arvostus on nousussa

Kipsi-kirjassa on tietoa kipsistä materiaalina, sen käytöstä, käsittelystä ja hoidosta. Siinä myös neuvotaan, kenen puoleen voi kääntyä, tai mitä itse voi tehdä, kun kipsiesineet ajan saatossa kolhiintuvat. Teoksessa esitellään myös paikkoja, joista tarvittavia materiaaleja voi hankkia

Toim. Ritva Kava - Pirjo Vakkala. Kirjan myyntiä hallinnoi Entisöinti Pulla Oy:n kuolinpesä. Tied.  http://www.maalarilehti.fi/

Kipsiveistokset ja kansan kipsipystit ovat olleet melko tutkimatonta aluetta, kuten kipsin oikea säilytys ja hoitokin. Vanhoja kipsiesineitä liikkuu osto- ja myyntiliikkeissä, ja niiden arvostus on ollut viime vuosina nousussa. Kirjassa kerrotaan näiden aikanaan hyvinkin suosittujen sisustus- ja taide-esineiden leviämisestä ja myös kipsivalureiden harvinaisesta ammattikunnasta.

Ostin  tämän hieman kolhuja saaneen kipsipystin divarista 1982.  Sen voisi meikata Kipsi-kirjan ohjeiden avulla, mutta mielestäni osa tällaisen esineen viehätystä on juuri ajan patina; en siis aio ryhtyä hommaan.

Rakastuin näihin tunteellisiin esineisiin lapsena mummolassani. Siellä seisoi peilipiirongin päällä kauniisti maalattu kipsityttö, joka kannatteli hameenhelmaansa toisella kädellään ja toisella pyyhki kyyneleitä. Tällaiset oman aikansa kitchesineet ovat haavoittuvuutensa vuoksi käymässä harvinaisiksi;  Anna-Bellaksi kutsumani lukevan tytön hinta on nettidivarissa jo 250 e.

http://www.entisointipulla.fi//index.html

Lupaus: en lupaa mitään...

Mietteitä persoonattomien joulukatalogien äärellä
Joka vuosi lupaan itselleni, että ostan joululahjat ennen ruuhkia; viime vuonna kävin paniikkiostoksilla vielä aattonakin. Koko perheemme ja muu lähipiirimme lupaa olla ostamatta lahjoja aikuisille; joka vuosi kuusen alla on röykkiöittäin "varmuuden vuoksi" -paketteja.
Joulun jälkeen iskee sitten morkkis ja vuorossa ovat uudenvuodenlupaukset. Tammikuun puoliväliin mennessä en enää muista, mitä lupasin. Vain yksi uudenvuodenlupaus on pitänyt: en ole tupakoinut 20 vuoteen. Tosin lopetin kahdessa eri vaiheessa.
Moni lupaus annetaan Jumalalle hädän hetkellä. Tällainen lupaus kertoo epäuskosta; Jumala ei ole peluri eikä vaihtokauppias.
Lupaus sanana on mielestäni aika negatiivinen; siihen sisältyy valmiiksi epäluottamusta:  Lupaathan, että et enää koskaan... 

Bratzikin ihailee Kirppis-Pekkaa, jonka ostin joskus muutamalla markalla.

Nyt siitä on tarjottu kymmeniä euroja. Kirppareita kannattaa kiertää jouluostoksillakin

Lapsille luvataan ehdollisesti kaikenlaista:  Jos siivoat huoneesi, niin saat... Turhaa lupausta seuraa pettymys ja luottamuksen menetys. Mutta osaavat muksut itsekin antaa "jos saan - niin teen" -lupauksia.

Hyvästä sydämestä antamiseen ei  liity ehtoja. Muu on  lahjontaa tai pahimmillaan kiristystä. Tähän liittyy myös syyllistämistä: Niin paljon olen sinulle antanut...

Ja kannattaa miettiä, mitä lupaa: Herodes lupasi himonsa hekumassa tytärpuolelleen Johannes Kastajan  pään yhdestä eroottisesta tanssista. Kun maksun aika tuli, häntä kadutti, mutta Salome vaatimalla vaati: sinähän lupasit. Raskain mielin kuningas täytti lupauksensa.

Nukke kuin Salome, mutta Unicef-nukke on fiksumpi: 
http://www.unicef.fi/anna_ja_toivo

Ruotsalaisuuden päiviä - Svenska dagar

Tukholma

Olen löytänyt pari esi-isääni 1600-luvun talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehistä. Lapualaisesta kreivinnimismies Gabriel Saarenpäästä olen jo aiemmin kertonut, toinen on Knut Matinpoika Louko,  joka edusti Vähääkyröä Kristiina-kuningattaren aikana 1644. Hän ehti elää neljän hallitsijan kaudella: Sigismundin, Kaarle IX:n, Kustaa II Adolfin ja Kristiinan 

Minkähänlaista oli valtiopäivämies Knuutti Matinpojan työ ja toiminta Tukholmassa vuonna 1644. Ainakin hänellä oli mukanaan "rahvaan valituksia", toivomusasiakirjoja, jotka tuskin johtivat toimenpiteisiin. Oman kihlakunnan talonpojat kustansivat hänen matkansa ja oleskelunsa kaukaisessa pääkaupungissa. Palkkionsa, kaksi hopeaäyriä manttaalilta, Knuutti Matinpoika sai periä vasta matkalta palattuaan.

Valtiopäivämiesten toiminnasta ei ole juurikaan tietoja; talonpoikaissäädyn pöytäkirjoja alettiin pitää vasta 1700-luvulla. Voimme siis vain kuvitella Knuutti Matinpojan Tukholmanreissun.

Vähänkyrön valtiopäivämiehet:

Matti Yrjönpoika 1617, Jaakko Laurinpoika Härvi 1643, Knuutti Matinpoika Louko 1644, Tuomas Mikonpoika 1655, 1660, Simo Erkinpoika Torkko 1664, Martti Wijk 1686, Juho Heikkilä 1734, Juho Mäkkylä 1738-1739, 1742-1743

http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo022s.htm
Kuva Katarina-kirkolta:
Suomalaisia valtiopäivämiehiäkin kuoli Tukholmassa.

Kaksion kokoinen maisemataulu

Tämä Ruovesi-lehden kuva on ainoa taulusta otettu. 
Mukana myös poikamme autoineen. Klikkaa isommaksi

Teksti on suoraan Ruovesi-lehden numerosta 24 / 12.6.2002:
"Luultavasti Suomen suurin maisemataulu on odottanut esille pääsyä Ruovedellä varaston kätköissä reilut kaksi vuotta. Kotvionniemen rantanäkymää kuvaava teos on Jyri Kauppisen käsialaa. Jättimaalauksella on korkeutta 4,5 metriä ja leveyttä 11 metriä. Taulun parissa kului yhdeltä mieheltä kokopäiväistä työaikaa seitsemän kuukautta.

- En ainakaan ole kuullut, että kukaan muu maassamme olisi vastaavaa tehnyt, Kauppinen sanoo.

Maalauksen pohjana ovat erilliset vanerilevyt, jotka on tarkoitus kiinnittää toisiinsa vasta pystytysvaiheessa.

- Käytin ihan tavallista rautakaupan empiremaalia, sillä värien täytyy kestää ulkoilmaa ja sään vaihteluita, Jyri kertoo. Välineinä olivat kapeat, öljyvärimaalaamiseen tarkoitetut siveltimet.

- Levyjä oli pidettävä vaaka-asennossa eli jouduin tekemään työn lähinnä polvillani kontaten, Jyri Kauppinen muistelee isoa urakkaansa. Hän kertoo taulun perustuvan todelliseen näkymään, mutta mielikuvituksellekin jäi prosessissa tilaa.

- Punainen vene on edelleen samassa paikassa, vino puu on jo kaadettu. Taka-alan rantaa luonnostellessani otin hieman taiteellisia vapauksia.

Neljä vuosikymmentä mainosalalla työskennellyt Jyri suunnitteli taulun pystytettäväksi kantatie 66:n varteen kiinnittämään ohiajavien katseet ja houkuttelemaan kävijöitä Ruovedelle.

- Luulisinpa, etteivät autoilijat voisi olla huomaamatta valaistua maalausta esimerkiksi talvella lumen keskeltä, Kauppinen tuumii.
Kunnanrakennusmestari Jorma Vierula kertoo, että teoksen sijoittamista on harkittu pitkään, ja asia on edelleen auki.

- Taulu odottaa määrärahojen sekä hyväksyttävän paikan järjestymistä.

Jyri Kauppisen aikaansaannosta saapui ihailemaan myös todellinen asiantuntija, kuvataiteilija Eero Sysikumpu, kun taulu tällä viikolla pitkästä aikaa kaivettiin varastosta ja levitettiin työpajan pihalle.

- Täytyy ihmetellä sitä, että mainostarkoituksessa on onnistuttu luomaan tällainen totuudenmukainen maisemamaalaus. Moni ei samaan pystyisi.

- Jyrin osaaminen näkyy taulusta erittäin hyvin. Mainoksessa pitää aina olla taiteellisia ansioita, jotta se toimisi. Eero Sysikumpu kertoi odottavansa toiveikkaana teoksen pääsemistä kaikkien nähtäville
mahdollisimman pian. " - M.V.

Elga Sesemann oli Ruoveden 30-vuotiaan taideyhdistyksen ensimmäisiä jäseniä

Ruoveden kulttuurihistoria vilisee kuuluisia taiteilijoita, mutta järjestäytynyttä yhdistystoimintaa ei ennen vuotta 1980 paikkakunnalla ollut. Taiteilija Elga Sesemann oli yksi silloin perustetun Ruoveden taideyhdistyksen ensimmäisistä jäsenistä. Viime kesänä vireä yhdistys järjesti juhlanäyttelyn, jossa mukana oli myös Elgan töitä, muun muassa kuvan kukka-asetelma

Helsingissä sodan aikana Taideakatemian koulussa opiskellut Elga Sesemann teki läpimurron vuonna 1945. Hän oli syntynyt Viipurissa ja viettänyt lapsuutensa kannakselaisessa värikkäässä kulttuuripiirissä. Sesemannin suvun keskuspaikkana oli lähellä Viipuria sijaitseva Tikkalan kartano.

Antero Rinne kirjoitti 1945 Sesemannin ensimmäisestä yksityisnäyttelystä Strindbergin taidesalongissa: "Sesemann on sielukkaan omaperäinen ja syvälle katsova taiteilijapersoonallisuus, jollaista oli jo kaivattu."

Elga Sesemann (1922-2007) asui  taiteilijapuolisonsa Seppo Näätäsen kanssa useita vuosia Ruovedellä, jonka Yhteiskoulun kuvaamataidonopettajana Näätänen toimi.

Seppo Näätänen kuoli 44-vuotiaana 1964 Intiassa; hän oli ostanut sinne vain menolipun vakavan sairautensa loppuvaiheessa. Hänen tunnetuin julkinen työnsä on Värtsilän kirkon alttaritaulu.

Elga Sesemann: Kukka-asetelma 1962.
Rajattu valokuvasta

Elga Sesemann käytti töissään voimakkaita väriyhdistelmiä ja loi outoja, ekspressionistisia  tehdas- ja kaupunkitunnelmia yksinäisine hahmoineen. Hän myös piirsi runsaasti muotokuvia pastelliliiduin, muun muassa useista ruovesiläisistä.

Oheinen kukka-asetelma on Ruoveden kyläläisten vuonna 1962 taiteilijalta tilaama 50-vuotislahja anopilleni Sirkka Koskenalalle.
Elga Sesemann oli myös kirjailija; hänen teoksensa  "Kuvajaisia  - erään omakuvan taustamaisemaa"
ilmestyi WSOY:n kustantamana 1959.

http://yle.fi/teema/sininenlaulu/artikkeli.php?id=183