Kevät inspiroi mielikuvasisustuksiin ja muistoihin

Pidän modernismista, mutta useimmin päädyn kuitenkin eklektiseen tyyliin. Sellainen oli toteutumaisillaan 2003 Jyrin ja minun viimeisessä yhteisessä, Ruoveden Kotvion sahan hevosmiehen ammoin rakentamassa vaatimattomassa pikkutalossa, mutta kohtalo puuttui jälleen kerran elämääni.

Tässä kuva pikkubudjetin keittiörempasta, jonka sairas mieheni sai osittain valmiiksi. Asuimme vain lyhyen jakson talossa rempan keskellä, kunnes Jyrin voimat ehtyivät. Vas. ennen ja oik. jälkeen, tosin hakemassa lopullista muotoaan vielä stressin keskellä. 

http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/2013/08/designaakkoset-e-eklektinen-sisustus.html

Mieheni Jyri oli ennakkoluuloton kokeilija

Päivitys 12.2.2017

Mieheni oli varmaan "entisessä elämässään" sumerilainen keksijä, sillä hänelle myönnettiin patentit sekä pyörästä että aavikoitumisen estävästä keinokastelujärjestelmästä. 

Pyörähän on tunnetusti sumerilainen keksintö vuodelta 3500 eaa. ja keinokastelujärjestelmäkin on tämän nerokkaan muinaiskansan keksintöä: mytologiassa on kertomus puutarhuri Šukallitudasta, jonka viljelykset kesän helteet ja kuivuus olivat tuhonneet. Šukallituda pohti tapaa, jolla hän voisi jatkossa pelastaa sadon auringonpaisteessa. Mieheni keksintö koskee samaa asiaa, mutta on tietenkin täysin erilainen.

Pyörä on tosiaankin pyörä, mutta mieheni keksimällä erikoisominaisuudella varustettu. Sen periaatteen ovat tähän asti täysin ymmärtäneet vain Patentti- ja rekisterihallituksen insinööri ja sisarenpoikani, joka on arkkitehti.

Molemmat keksinnöt saivat aikanaan huomiota lehdistössä ja Jyri kutsuttiin ekokeksijäpäiville luennoimaan kastelujärjestelmästään. Mieheni sairauden ja lopulta kuoleman vuoksi keksintöjen toteutuskehittely jäi harmillisesti kesken. 

Tässä esittely Aamulehden sisäsivuilla olleesta jutusta sekä kuvat patenttikirjoista:

Ystävänpäiväruusuja omaishoitajille

Kävin labrassa, jonka jälkeen pistäydyin kahvilassa ottamassa lääkkeeni. Vain yhdessä pöydässä oli tilaa; sain kohdata erään äidin ja hänen pyörätuolissa istuvan iloisen ja puheliaan tyttärensä. Äiti oli jo harmaatukkainen, mutta näytti enkeliltä. Kerroin hänelle ottavani lääkkeen, koska voin niin huonosti labran jälkeen. Ystävystyimme hetkeksi. Hän kertoi neljästä lapsestaan, joilla kaikilla (myös pyörätuolissa istuneella tyttärellä) oli ykköstyypin diabetes. Vanhin tytär oli jo sokeutumassa ja muidenkin sairaus oli vakavaa laatua. Äiti oli kaikkien lastensa omaishoitaja. Hänen uskomaton elämänasenteensa antoi minulle paljon ajateltavaa ja unohdin hetkeksi omat sairauteni kipuineen.

Hyvää ystävänpäivää kaikille; toivottavasti emme
unohda toisiamme tavallisinakaan päivinä.

http://outi-autio.blogspot.fi/2014/02/yhteisvastuukerays-alkoi-saattohoidossa.html

Puolalainen julistetaide puhuttelee

Oheinen taidekalenteri on Puolan suurlähettiläänä Suomessa toimineen Stanislaw Stebelskin lahja miehelleni 2003 (katso linkki). Kannen julisteessa mainostetaan Zbigniew Zakiewczin lastenkirjaan perustuvaa näytelmää, jota on esitetty varsovalaisessa teatteri Rozrywkissa. Julisteen taiteili liettualainen Stasys Eidrigevicius (s. 1949). Hän on myös kuvanveistäjä, valokuvaaja ja performanssitaiteilija. Parhaiten taiteilija tunnetaan lastenkirjojen kuvittajana. Hän on menestynyt kansainvälisesti ja on saanut teoksillaan yli 40 palkintoa.

Tämä on taiteilija Jerzy Czerniawskin (s. 1947) teatterijuliste näytelmään, joka pohjautuu Nobel-ehdokkaanakin olleen kirjailija Witol Gombrowiczin (1904-1969) absurdiin romaaniin Ferdydurke. Teoksen päähenkilö on mies, joka kolmekymppisenä joutuu takaisin kouluun, koska on naimaton (lienee viitannut Gombrowiczin homouteen). 

Ferdydurkea on esitetty Varsovan Powszechny-teatterissa, jonka johtajaksi elokuvaohjaaja Andrzej Wajda tuli 1990. Lyyrinen ja hillityistä väreistä pitävä taiteilija Jerzy Czerniawski on saanut useita palkintoja, mm. Lahden toisessa julistebiennaalessa 1977.

Käänsin tänään taas kalenteristani uuden kuvan ihmeteltäväkseni. Tässä mainostetaan englantilaista, 1987 valmistunutta elokuvaa I wish you were here, joka on ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä David Lelandin (s. 1947) kansainväliseen kuuluisuuteen nostanut esikoistyö. En kyllä yhtään tiedä, miten tuo ilmeikäs kahvikuppi liittyy leffaan. Taiteilija on Stasys Eidrigevicius. Kaikkia näitä ja paljon muita puolalaisia julisteita myydään netissä.

Kuvassa on Puolan julistetaiteilijoiden ("Puolan koulun") kansainvälistä tunnettavuutta edistävän gallerian juliste. Varsovalainen galleria on perustettu 1976 ja toiminut vuodesta 1980 alkaen osoitteessa Hoza 40.

Nykyisin yksityisen gallerian omistavat taidehistorioitsija Nina Rozwadowska ja taidemaalari Andrzej Stroka. He järjestävät useita näyttelyitä vuosittain ja tekevät yhteistyötä Krakovan, Varsovan ja Lodzin korkeatasoisten taidekoulujen, Olsztyn ja Wałbrzychin kaupunkien sekä eri Euroopan maissa toimivien Puolan kulttuurikeskusten kanssa.

Kesäkotimme seinällä oleva monimerkityksinen juliste on saatu Puolan suurlähettiläältä 2003, kuten aikaisemmin esittelemäni kalenterikin.

Videoituja Andrzej Strokan maalauksia Marilyn Monroesta:

http://outi-autio.blogspot.fi/2013/07/puolalaista-huipputaidetta-ruovedella.html

Napuen taistelusta 300 vuotta 19.2.

Napuen taistelusta tulee kuluneeksi 300 vuotta 19. helmikuuta. Jumalanpalvelus kaatuneiden esi-isiemme muistoksi lähetetään Isonkyrön kirkosta 16.2. klo 10.00. 

Taistelu oli Suuren Pohjan sodan (1700-1721) viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu, joka käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika. Ruotsi-Suomea hallitsi Pohjan sodan alkaessa vasta 17-vuotias Kaarle XII.

Topeliuksen Maamme-kirja: ".... Koko Suomi oli vihollisen käsissä, pakolaisia purjehti joukoittain Ruotsiin. Turun akatemia oli aivan autiona. Kuudentuhannen miehen kera Armfelt seisoi PälkäneelIä. Siellä venäläiset kulkivat hirsilautoilla Mallasveden poikki ja pakottivat kovan taistelun perästä suomalaisen sotajoukon vetäytymään pohjoiseen päin. Napuen kylän pelloille Isossakyrössä Armfelt pysähtyi odottamaan venäläisiä. Hänellä oli silloin 4.300 soturia ja 1.500 aseistettua talonpoikaa. Häntä vastaan samosi Venäjän paras sotapäällikkö, ruhtinas Galitzin, mukanaan 12.000 miestä, ja 19 päivänä helmikuuta v. 1714 oli Napuen eli Isonkyrön taistelu.

Suomen sotajoukko oli kolme päivää seisonut lumessa ja pakkasessa, molemmin puolin jäätynyttä Kyrönjokea. Kello 11 aamupäivällä venäläiset tulivat jäätä pitkin ja karkasivat suomalaisten kimppuun joen oikeanpuolisella rannalla, tuulen tupruttaessa tuiskulunta ja palavasta kylästä savua näille vasten silmiä. Kahdesti torjuttiin rynnäkkö, vihollisen rivit hajoitettiin, suomalaiset valtasivat kuusi tykkiä.
Voitto näytti varmalta, kun kenraali De la Barre suomalaisten ratsumiesten kanssa yht’äkkiä lähti pakoon, joten ainoastaan Turun läänin ratsuväki jäi paikalle. Venäläisten rivit järjestyivät taas, suomalainen jalkaväki joutui umpisaarroksiin, ja sen kimppuun käytiin joka taholta; voitto muuttui veriseksi tappioksi. Talonpojat joutuivat epäjärjestykseen ja kaatuivat; sotamiehet asettuivat neliöön ja pitivät puoliaan kuolemaan asti. Useimmat upseerit ja 2.500 miestä kaatui, eräs aliupseeri komensi kolmen rykmentin jäännöksiä.
Armfelt taisteli viimeisten joukossa ja murtautui läpi vihollisten Laihian metsään. Ruhtinas Galitzin oli menettänyt 3.000 miestä, ja kuitenkin hän puhui suomalaisten urhoollisuudesta kunnioittavasti. Kunnia oli pelastettu, mutta maa oli menetetty.
Seuraavana keväänä oli Kyrönjoki niin täynnä kuolleita, ettei sen vettä pitkään aikaan saattanut juoda. Meidän ajan viljavat peltovainiot joen rannoilla kätkevät kaatuneiden lahonneet luut. "

Napuella kaatuivat ainakin seuraavat suorat esi-isäni :

Heikki Heikinpoika Housu, Juho Simonpoika Jakku, Lauri Jaakonpoika Pelkonen, Juho Heikinpoika Tuuri, Jaakko Antinpoika Iso-Kukko, Yrjänä Matinpoika Bindar, Yrjänä Matinpoika Lill-Mullo, Juho Jaakonpoika Mahlanen, Juho Jaakonpoika Iso-Hakomäki, Matti Martinpoika Jaakola. Vähä-Ryöväriltä on suden syömäksi merkitty esiäitini Maria. Lisäksi muita suvun jäseniä kaatui tai vangittiin lukuisa joukko, joista mainittakoon: Pukin talosta kaatuivat esi-isäni Mikon pojat Jaakko ja Matti, Torkolta pojat Tuomas ja Antti, Bindar Marttilan kohdalle on merkitty kaatuneina Mikko ja hänen poikansa Juho, murhatuksi äiti Maria Agneta ja poisviedyiksi pojat Elias ja Jacob, suden syömäksi on tullut poika Tuomas.

http://www.vahakyrosrk.fi/sankarivainajat/napue.htm
http://www.vahakyrosrk.fi/sankarivainajat/1714historia.htm

http://www.isokyro.fi/?id=146&lang=fi

http://www.isokyro.fi/files/Tiedostot/uusin_pivitetty_muistovuoden_ohjelma.pdf

Yhteisvastuukeräys alkoi. Saattohoidossa on monenlaisia mahdollisuuksia

Syöpään kuollut mieheni sai hyvää loppuajan hoitoa Ruoveden terveys-keskuksen sairaalan yksityishuoneessa, mutta päivisin hän vietti muutaman tunnin perheen kanssa rakkaassa lapsuudenkodissaan (kesäkodissamme) aivan loppuun asti. Hain hänet aamulla ja vein illalla takaisin. Kipulääkkeet annettiin sairaalasta mukaan. Sairaanhoitaja kävi silloin, kun tarvittiin. Vanhin tyttäremme saattoi lopulta isänsä viimeiselle matkalleen eräänä elokuun alun aamuyönä Ruoveden sairaalassa:

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut saattohoitoa koskevat suosituk-set. Tavoitteena on antaa potilaalle saattohoitopalvelut mahdollisuuksien mukaan siellä, missä hän asuu ja elää ja turvata omaisten ja läheisten mahdollisuus osallistua hoitoon potilaan toivomalla tavalla.
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräyksellä parannetaan kuolevien saattohoitoa Suomessa.
Ulkomaisissa kohteissa, esimerkiksi Guatemalassa parannetaan koulutuksen avulla alkuperäiskansoihin kuuluvien ihmisoikeustilannetta:

http://yhteisvastuu.fi/fi/lahjoita

Jouluinen ikonimuisto Valamosta

Sain vuosia sitten lahjaksi tyttäreltäni Mirkalta Valamon Jumalanäitiä esittävän matkamuistoikonin. Valamon Jumalanäiti on ainoa Neitsyt Maria -ikonityypeistä, joka on syntynyt Valamon luostarissa Laatokan Karjalassa. Ikonin on maalannut noviisi (myöhemmin pappismunkki) Alipi vuonna 1878.

Valamon Jumalanäidin ikonia säilytetään nykyisin Uuden Valamon luostarin pääkirkossa Heinävedellä, ja se on yksi Suomen ikonitaiteen arvokkaimmista teoksista. Tästä linkistä löytyy kauniita venäläisiä esineitä ja ikoneja, myös Valamon Jumalanäidin kopioita: 
http://alexandraint.net/

Tiedot: http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/jumalansynnyttajan_ikonit/valamolainen_jumalanaiti.htm

Gävlen olkipukki ei nähnyt taaskaan joulua

Oljet ovat kuuluneet pohjolan jouluun keskiajalta lähtien. Suomalainen olkipukki sai alkunsa olkiin kietoutuneesta nuuttipukista. Kun huomattiin, että eri sävyissä kullankeltaisena hehkuva olki on hyvä pimeän ajan koristemateriaali, siitä alettiin valmistaa joulukoristeita. Joka vuosi tehtiin uudet koristeet. Kuvasin alla olevan suuren olkipukin kesällä 2009 Juupajoen Kallenaution kestikievarimuseon aitassa. Tekijää ei mainittu.

Gävlen Slottstorgetilla on seissyt ylväs olkipukki vuodesta 1966. Pukkiparka on "murhapoltettu" usein, jopa jo ennen joulua; ensimmäisenä vuonna uudenvuodenaattona. Maailmanmainetta Gävlelle tuonut julkkis vihitään aina ensimmäisenä adventtina. Päivitin juttuni parin vuoden takaa, koska kuulin juuri uutisista, että Pukki on jälleen julmasti poltettu viime yönä. Alkaa jo epäilyttää, että polttamisesta on tullut tahallinen mainostemppu ja traditio. 

Seuraava ohje on 1876 julkaistusta kirjasta "Olkien palmikointi eli letitys". 

Helppotajuinen neuwokki omin päinsä oppia valmistamaan olkipalmikoita:

"Olkien walmistus. Raaka-aine. Palmikoimiseen käytetään enimmäkseen rukiin olkia sekä sentähden, että sillä on pitkät solmujen wälit, että myös sen pehmeyden wuoksi, jonka se tarkoituksen mukaisesti pideltynä saapi ja jonka kautta murtuminen palmikoidessa wältetään, ja wiimeksi wielä rukiin olkien helppohintaisuuden tähden, kun ajatellaan, että wilja oljen aikaisen leikkuun kautta menee hukkaan. Siis on monesta syystä edullisinta käyttää rukiin olkia, waikka ei mikään estä käyttämästä nisun olkiakin."

Kirjontatumppukortti ja Leenan taidetumput

Tässä vanhojen korttien kansiossani piileskellyt, 1950 -tai 1960-luvulla USA:sta lähetetty tanskalainen joulukortti, jonka takana teksti: From an original by Margrethe. Copyright L. Levison Jr. LTD 10-5607 C. 
Sain kortista idean esitellä ystäväni, ruoveteläisen taiteilijan Leena Kulmalan ihanat, kirjotut tumput. Vielä ehtii inspiroitua neulomaan ja tekemään kirjontatöitä joululahjoiksi.
Kiitos Leena, että annoit luvan julkaista kuvasi, jotka nappasin Facebook-albumistasi. Kuvien copyright Leena Kulmala.

Kotkan Haapasaari 60°17′21″N, 27°11′32″E

Päivitys vuodelta 2011: Haapasaaren ensimmäisen talon rakensi esi-isäni Matti Markunpoika 1620-luvulla. Hänellä mainitaan olleen neljä lehmää, yksi vasikka ja kymmenen lammasta, jotka kaikki oli verollepantava 30-vuotisen sodan vuoksi.
Perttu Matinpoika (s. n. 1600) oli  henkikirjassa 1639-51. Vuonna 1643  hänet ja kolme kuutsalolaista tuomittiin kukin 40 markan sakkoon ja menettämään valtiolle kaksi nuottavenettä, joilla he olivat vieneet Viroon 150.000 kuivattua hailia ja kolme nelikkoa suolasilakoita.

Vuonna 1775 oli Haapasaaren Yrjölän talossa, jonka isäntä kuuluu myös esi-isiini, kaksi nuottaa ja kymmenen hailiverkkoa. Tällaisiin taloihin palkattiin Virosta tai Kymin mannerkylistä "saarpiikoja" avuksi nuotanvetoon ja hailien putsaamiseen. Vielä 110 vuotta sitten jaettiin nuottakuntien saalis tasan jakorannassa. Jakoa valvomaan oli valittu luotsitaarasti (luotsivanhin). Kaappasin kuvan Haapasaaren sivulta ja yhdistelin toiseen kuvaan.

Ihan mummin näköinen

Tämä oli eräs ensimmäisistä blogipostauksistani (12.12.2008). 

Uusinta päivitettynä:

"Kenen mummi sä oot?" kysyi eräs pieni tyttö minulta kaupassa. Esitin hänelle vastakysymyksen: "Mistä tiedät, että olen mummi?" "No kun sä oot ihan mummin näköinen", kuului vastaus. Jaa-a, niinpä tietenkin. Onpa nyt mummin muutettava väriä hopeasta kultaan ja käytävä trimmauksessa. Sitten vielä rillien vaihto. Taitaa tulla kalliiksi! Mutta mutta: Onhan minulla kolme lastenlasta ja yksi vuoden vanha lapsenlapsenlapsikin, joten tunnuslauseeni olkoon: Nuoreksi en voi tulla, keski-ikäinen en enää ole, olenpa siis mummi ja isomummi. En kuitenkaan mikään ikäloppu.

Esiäitiemme elämä oli nykyperspektiivistä katsoen suorastaan painajaismaista monine järkyttävine vitsauksineen. Sukututkimusta tehdessäni olen ihmetellyt, kuinka historiamme käänteissä kukaan on voinut selvitä vanhuuteen asti tai ylipäätään täysijärkisenä. Onneksi Internet on herättänyt henkiin monia isoäitipolvia kertomaan uskomattomia tarinoitaan.

Värikuvassa entisaikojen tyypillinen kymiläismummo (ei sukuani) ja Kuutsalon Autionkylänlahti, jonka on kuvannut jo edesmennyt Martti Autio. Kuvat poimin netistä ja yhdistin ne.

Tässä isäni Tiutisessa 1940-luvun alkupuolella ottamassa kuvassa on oma isoisoäitini, Virolahdelta kotoisin ollut Mariana Sipilä (s. Skippari), jonka hämärästi muistan, ja ensimmäiset lastenlastenlapsensa: isosiskoni ja serkkuni. 

Huomioni kiinnittyi Marianan samanlaiseen huiviin kuin värikuvan mummolla. Kymin kansallispukuunkin on päässyt tuo iso valkoinen pellavahuivi nimellä ”riemo”, joka on kooltaan noin metri kertaa metri. 

Vasemmalla sisareni ja äitini, jotka olivat Helsingistä käymässä, oikealla tiutislainen taiteilijasetäni vaimoineen serkkuni kanssa. Isäni ja setäni ovat olleet lomilla rintamalta tai sitten tässä eletään välirauhan aikaa. 

Marianan koti tuhoutui myöhemmin kaikkine muistoineen Tiutisen kuuluisassa pommituspalossa. Sipilän Mamma kuoli vanhainkodissa 89-vuotiaana 1950.

Linkki:
http://books.google.fi/books?id=OX1wyYWIuqkC&pg=PA66&lpg=PA66&dq=Tiutisen+pommitus&source=bl&ots=g1xcS5gEq3&sig=Qf_RJ2H-YVzfdISqK9sxBCXobfM&hl=fi&sa=X&ei=_uxYUu2LLsHVtAbVooHIBg&redir_esc=y#v=onepage&q=Tiutisen%20pommitus&f=false

American paketti kuin Halpa-Heikin kapsäkki

Long Islandin Rocky Pointin komeaa hiekkarantaa

Isäni eno muutti Tiutisesta New Yorkiin ja rakensi myöhemmin oman talon Long Islandin Rocky Pointiin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa isäni kanssa. Tässä ote kirjeestä, jossa hän kertoo perheellemme lähettämästään avustuspaketista. Aikansa kuva tämäkin.
Long Island, Rocky Point, marrask. 24  pv. 1946

...Et kai ole saanut sitä pakettia. Luulen, että se oli siinä laivassa, joka ajoi karille, ja jossa  American pakettia paljon tuhoutui. Siinä paketissa oli yhtä ja toista. Jos tahdot niin mene siellä Suomen huoltopaikkaan ja pyydä sieltä lomake ja lähetä se tänne, niin täällä täytämme sen. Saat sitten sen paluupostissa ja voit hakea sillä vastaavan määrän tavaraa. Eihän se itse asiassa kannattaisi, mutta harmittaahan se, kun kerran lähettää, niin toivoisi sen perillekin tulevan. Luulen vain, että se on hävinnyt siellä Suomessa. Irma juuri luetteli mitä siinä oli:

Kahvia, cacaota, jeliä, kampoja, makeisia, saippuaa, pikku tytöllesi pauteria, neuloja, lankaa, partakoneen teriä, kaksi uutta tressiä pukua isommalle tyttärellesi, yksi tupakkapaksi ja nappia y.m. Aivan kuin Halpa-Heikin kapsäkissä.

Täällä on ollut kaunis syksy. Ulkotyöläiset käyvät vielä kesävaatteissa. Työtä on kyllä niin paljon kuin vain viitsii tehdä. Rakennusaineista kyllä on jonkun verran puutetta aina nauloista alkaen. 

Kirjoitahan taas mitä sinne kuuluu... Terveisiä koko perheelle meiltä kaikilta.  David

Tässä netistä löytämäni hautausmaa ja siellä sijaitseva isoenoni ja vaimonsa hauta. Paikka on Mount Sinai, Suffolk County, New York lähellä Long Islandia. Vaimonsa Irma oli mennyt uusiin naimisiin miehensä kuoltua Alex Strandholmin kanssa, mutta on haudattu Davidin kanssa samaan hautaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mount_Sinai,_New_York

Kupittaalainen savi muotoutui moneen

Täällä Ruoveden mökillä minulla on ollut tapana koluta nurkkia ja kertoa löytämistäni "kamoista". Totesin, että huomiotta ovat jääneet ainakin kaksi Kupittaan Saven arkista esinettä; mieheni isälle kuulunut vihreä savimaljakkokannu ja tädilleni kuulunut Matti ja Maija -sarjan yksivärinen versio.  Kupittaan tuotekuvia on netissä eri hakusanoilla, mutta tuota vihreää kannua en löydä juuri tällaisena, kuvioituina kyllä. Keltaisen Matin ja Maijan hintapyyntö on Antiikin Vuoksi -nettiliikkeen sivulla 165 euroa.

Näin kertoo Wikipedia Kupittaan tehtaasta:
Kupittaan Savi oli 1921 Turussa perustettu tiili- ja keramiikka-alan yritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuului tiilien ja laattojen lisäksi myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Yhtiö ajautui konkurssiin 1969.
Kupittaan Saven tunnetuimpiin malleihin kuuluvat muun muassa Matti ja Maija -veistokset ja Pyykkärit-sarja. Yhtiön tuotteita palkittiin muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 ja Milanon triennaalissa.
Kupittaan Saven tehtaan paikalla on harjoitettu keramiikka-alan toimintaa jo 1700-luvulta alkaen.Yhtiöllä oli myös oma rautatie, Kupittaan savirata, saven kuljettamiseen Halisista Aurajoen rannalta tehtaalle Itäharjulle.

Puolalaista huipputaidetta Ruovedellä 2003

Edesmenneen mieheni Jyri Kauppisen (1944-2004) pitkäaikainen haave oli järjestää ihailemansa puolalaisen julistetaiteen näyttely Ruovedelle. Jyri oli tutustunut aiheeseen jo 60-luvulla mainoshoitajakurssin lopputyön merkeissä. Puolan Suomen Suurlähetystö lähti ystävällisesti mukaan hankkeeseen, ja niin Jyrin haave toteutui; hän sai pystyttää laajan ja tyylikkään näyttelyn kesällä 2003. Valtakunnallista huomiota saaneen näyttelyn avasi silloinen Puolan suurlähettiläs Stanislaw Stebelski. Jyriä haastateltiin myös TV-2:n kulttuuriuutisissa. Kuvasta huomaa, että oikealla oleva mieheni on jo vakavasti sairas.

Puolalaiset ovat syystä ylpeitä julistetaiteestaan, "Puolan koulusta", joka on syntynyt maan historian monissa vaikeissa vaiheissa. Vaikka julisteet ovat useimmiten kulttuuritapahtumien mainoksia, ne sisältävät avointa, mutta myös tarkoituksellisesti vaikeammin tulkittavaa poliittista propagandaa.

Yläkuvassa suurlähettiläs Stebelski avaa näyttelyn. Muut kuvat puhuvat puolestaan. Niitä kannattaa klikata isommiksi.