7. toukokuuta 2010

Virolahti oli satamapaikka jo 1336

Isäni sukupuun useimmat haarat johtavat Virolahdelle ja muualle Kymen-laaksoon. Juuriamme on Kotkan Haapasaaressa ja Kuutsalossa sekä Kymin maaseudulla. 
Virolahdesta on tehty ensimmäinen henkikirja 1638 ja ensimmäinen kirkonkirja 1656. Näistä on saatu luotettavaa tietoa esi-isistäni, jotka ovat saattaneet tulla Virolahdelle etelästä, mihin viittavat rannikolla olevat asuinpaikat. Virolahti tunnetaan satamapaikkana jo vuonna 1336, jolloin Viipurin linnanvouti antoi Tallinnan porvareille oikeuden käydä kauppaa Virolahden kanssa. 
Isänäitini juuret ovat Virolahden Sydänkylän Skipparissa, itänaapurille menetetyn Paation saaren Sipilässä sekä myös rajan taakse jääneessä Koskelassa mantereen puolella - rannalla kuitenkin. Tämä suursuku, jolla on oma sukuseura ja -kirjat, oli minulle aikaisemmin aivan tuntematon. Löysin heidät udeltuani Sukuforumilla tietoja isomummoni Mariaanan nimellä. Suvuista löytyy muun muassa Kyötikkejä, Klameja ja Malmeja. Kyötikki on suomalaismuunnos germaanisesta Gödeke, Göödik -nimestä.

Näkymä Paation saarelta
Koskelan suvun esiäitini Eeva Tuomaantytär oli isänäitini isänäiti. Eeva ja miehensä Elias kuolivat Paation Sipilässä koleraan samalla viikolla vuonna 1873 vain 38-vuotiaina. Heiltä jäi neljä alaikäistä lasta, joista isoisoisäni Jeremias oli vanhin ja silloin 13-vuotias. Orpojen enopuoli Rietu Koskela otti heidät kasvateiksi Eeva-äidin kotitaloon, jonka jännittävä historia alkaa 1600-luvulta Kiiskilahden Kiiskeltä.

5 kommenttia:

Ari Saikkonen kirjoitti...

Hei! Jännää törmätä edesmenneen äitini synyinseutuun Paatioon täällä verkossa. Alkoi kiinnostaa kun haluaisin tietää enemmänkin äidinisästäni Einari Ojalasta ja heidän kodistaan. Jospa joskus pääsisi käymäänkin, ainakin jossain olen nähnyt karttapohjankin missä Ojalan talo oli näkyvissä. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksestasi!

Okariina kirjoitti...

Hei ja kiitti kommentista. Sen verran tiedän Ojalasta, että isäni isoisä Jeremias Sipilä palasi Koskelan talosta takaisin Paatioon Ojalalle. En tiedä olivatko sukua.

Keijo Koskela kirjoitti...

Olisiko kyseessä Einar Oskarinpoika Ojala, s. 07.06.1898 Paatiossa?
Hänen esipolvensa löytyvät Koskelan sukukirjan tietokannasta, samoin vaimonsa Saima Juhanantytär Eklöfin, mutta jälkipolvet puuttuvat.

Keijo Koskela
sukukirja ät koskelat.org

Ari Saikkonen kirjoitti...

NO HUH!!!
Rakkaat ystävät...tämä sivusto katosi minulta pitkäksi aikaa, ja nyt koetan keräillä leukaa lattialta kun juurikin Einari oli edesmenneen äitini isä ja Saima hänen äitipuolensa. Enoni Taisto Ojala, myös kuollut, oli haminalaisille varmaankin tuttu kalakauppias? Asustivat pitkään ymmärtääkseni Mullinkosken sillan kupeessa. Jälkipolvia tässä ollaan ja lisääkin löytyy helposti, jatkan vaikka sähköpostilla! Valokuvia löytyy esim. isävainaani arkistosta, itselläni on myös tallella ehkä ´30-luvulta (koulun?) karttakirja jonne Saima on tehnyt päiväkirjamerkintöjä Einarin matkoista purjelaivoilla. Harmi kun verkon kautta ei enää löydä Einarin "Virgo" -kalastusveneen arkistokorttia, koetan etsiä tuliko se tallenettua muunakin kuin .html muodossa.

Okariina kirjoitti...

Kiitos kommenteista, jotka vasta tänään huomasin, sorry. Toivon lisää tietenkin. Hyvää, vaikkakin juuri nyt sateista kesää. t. Outi

Kiitos käynnistä!