8. syyskuuta 2016

Päivitys sisustus- ja remonttimuistoistani Habitaren aikaan

Televisiossa kerrottiin juuri nyt ajankohtaisen Habitaren (7.-11.9. Helsingin Messukeskus) trendeistä. Kliininen mustavalkoisuus on ilmeisesti väistymässä ja ollaan palaamassa värillisiin lattioihin ja seiniin 1970-luvun tyyliin. Me petsasimme eräässä talossamme 1972 yläkerran makuuhuoneen lautalattian tummansiniseksi ja vedimme lakan päälle. Minun aktiiviset sisustusaikani olivat 1970-1990 -luvuilla, vaikka en kovin värikkäitä juttuja harrastanut silloinkaan, mitä nyt marikankaita verhoissa ja tyynyissä. Tosin aika pian tulivat yksinkertaisemmat rulla- ja ruokokaihtimet meidän ikkunoihimme.
Sisustamisessa ja vanhan korjaamisessa pitää uskoa intuitiotaan, ettei tule seuratuksi vain muotia. Sisustusliikkeetkin myyvät samanlaista, jo kliseiseksi muuttunutta tavaraa. Ilahduttavaa, että kirpputorit ovat saaneet niin suuren suosion.
Ikean tyyppisiä myymälöitä ei Suomessa ole kauan ollut. Huonekalut olivat kestäviä ja viimeisteltyjä merkkituotteita nimekkäiltä muotoilijoilta, mutta tietenkin kalliita. Joskus 1980-luvulla kävimme kerran ostoksilla Tukholman Ikeassa, joka tuntui aivan paratiisilta edullisine hintoineen. Nyt en viitsisi millään mennä edes tuohon lähiseudulle tulleeseen. Saa nähdä, jaksanko Habitareen, jonne pääsisin junalla helposti.


Nuorempina muutimme aika usein. Osittain opiskelun ja töiden takia, mutta myös vaihtelunhalusta. Monta taloa tuli rempattua ihan harrastuksen vuoksi. Alla kuva viimeisen yhteisen kotimme keittiörempasta syksyllä 2003. Nyt elelen leskenä kerrostalossa muistellen menneitä.


Mieheni otti itse yhteyttä Avotakkaan ja muihin lehtiin; saimme alennusta rakennustarvikkeista, kun firmojen nimiä mainittiin juttujen yhteydessä. Eeva-lehden toimittaja taas sattui asumaan erään kotimme naapurissa ja halusi tehdä jutun. Mieheni kirjoitti itsekin urakoistaan jatkokertomuksia Meidän Talo -lehteen. Avotakka kiinnostui varmaan siksi, että korjasimme ja sisustimme itse huonokuntoiset talomme. Eräs oli jo purkutuomion saanut rötiskö.
Nykyisin nuo lehtijutut kodeistamme hieman nolottavat. Sisustusaiheiset blogit ovat tätä päivää. Niissä jokainen voi jakaa ideoitaan. Kuvat ovat blogini aikaisemmasta kirjoituksesta. 

24. helmikuuta 2016

Uutisia Tiutisen kansakoulusta v. 1910

Kotkan kaupunginhallituksen päätöksestä lakkauttaa Tiutisen saaren koulu keskustellaan paljon sekä netin keskustelupalstoilla että lehdistössä. Kuuluisa koulu on päässyt uutisiin myös ennen sen perustamispäätöstä yli 100 vuotta sitten.  Kuvat Eteenpäin-lehden uutisleikkeistä ovat tämän jutun lopussa: Kansalliskirjaston digitoidut aineistot / sanomalehdet.

Ensimmäinen leike on 31.7.1910 päivätty kuulutus kuukautta myöhemmin pidetystä Kymin kunnan väliaikaisesta kuntakokouksesta. Asialistalla ovat olleet mm. isänisäni Mikko Aution ja muiden tiutislaisten valitus kuvernöörille Kymin kunnan kielteisestä päätöksestä perustaa kansakoulu Tiutisen saarelle. Toisessa leikkeessä 13.12.1910 uutisoidaan, että kuvernööri on valituksen johdosta velvoittanut Kymin kunnan perustamaan koulun Tiutiseen. Joitakin kymiläisiä päätös ei miellyttänyt, ja he uhkailivat valittaa päätöksestä jopa senaattiin asti.
Koulu perustettiin lopulta monien vaiheiden jälkeen. Isäni Leo, joka oli Mikko Aution esikoinen, syntyi kesäkuussa 1910 Tiutisessa ja sai sitten käydä sisaruksineen kyseistä koulua.

Leikkeet selkokielisinä siinä kieliasussa kuin ne on julkaistu:

Eteenpäin-lehti 13.8.1910:

Kuulutus: Kymin kunnan väliaikainen kuntakokous pidetään kunnan talolla Kymin Eskolassa lauantaina 18 p. elokuuta 1910 klo 10 e.p.p, jossa:
1.----------
2.----------
3. Annetaan lausunto Kuvernöörin virastolle Mikko Aution y.m. valituksen johdosta koskeva kansakoulun perustamista Tiutisen saarelle.

Kymissä 31. p. heinäkuuta 1910.
Hugo Ruotzi.

Eteenpäin-lehti 13. joulukuuta 1910:

Tiutisen saaren kansakouluasia
Tiutisen saaren kansakouluasia oli taas tk. 10 pnä Kymin kuntakokouksessa esillä. Kuten muistetaan pyysivät Tiutisen asukkaat, että heidän saarelleen rakennettaisiin kansakoulu lähimmässä tulevaisuudessa. Ja, vaikka Tiutiselaisten puolesta tuotiin esille monia tärkeitä syitä ja esitettiin niitä vaikeuksia, joita saarelaisilla on mahdoton välttää, saadakseen lapsiaan Hallan ja Kotkan kansakouluihin, ja esitettiin myöskin, että Tiutisesta on kansakouluijässä olevia lapsia enempikin kuin se määrä, jolle asetus määrää koulun perustettavaksi, ei Kymin kunta kumminkaan suostunut perustamaan kansakoulua sanotulle saarelle, vaan silmää räpäyttämättä hylkäsi anomuksen.
Tästä Kymin kunnan menettelystä valittivat tiutiselaiset kuvernöörin virastoon. Kuvernööri antamallaan päätöksellä velvoittikin Kymin kunnan heti avaamaan kansakoulun Tiutisen saarelle. Tämä kuvernöörin päätös se nyt sitte julaistiin Kymin kuntakokouksessa tk. 10. pnä.
Kuvernöörin päätös tuntui olevan joillekuille kymiläisille vastenmielinen. Kansakoulujen tarkastaja hra Roine ihmetteli etenkin Kymin herrojen hitaisuutta, kuinka esim. Kymin nimismies on hitainen antamaan päätöksiä asianomaisille. Tästä johtuu, että kun päätöksiä on viivytelty, on syyslukukausi pian lopussa ja on vaikeampi kesken lukuvuotta koulua avata. Ehdoitti kumminkin koulua avattavaksi.
Mutta ne kymiläiset, joita tuo kuvernöörin antama päätös tuntui tikuttavan, jurnuttivat, että valitetaan senaattiin. Ja niinhän se kokouksessa olijain enemmistön päätökseksi tuli, että senaattiin valitetaan siitä kuvernöörin päätöksestä. Oikeen sapelisenaattiin! Etteivät vaan valittajat nuolisi tikkua kielehensä. Pääasia on se, että Tiutisen asujamet jäivät toistaiseksi kipeästi kaipaamaan kansakoulua.


16. tammikuuta 2016

Ruusuja Baijerista


Tämän melko tavallisen 4:n kappaleen ruusukuppisetin löysin 1960-luvun lopulla äitini kaapista. Kupin pohjasta selviää, että kuppi on baijerilaista tuotantoa, tuotemerkiltään Bareuther. Pohjassa on vihreä leima: Bareuther Waldsassen Bavaria 1, joka on ollut käytössä vuodesta 1967:


Tiedot, jotka tehtaan ei niin ruusuisesta historiasta vaivoin netin kautta löysin, ovat kaikki saksaksi, joten tässä jonkinlainen väännökseni Googlen suomennoksesta selkokielelle:
Johann Mathäus Riess perusti Baijerin Waldsassenin keramiikkatehtaan 1866, mutta kuoli jo vuotta myöhemmin. Hänen poikansa Johann  jatkoi menestynyttä liiketoimintaa alkaen valmistaa tehtaassa myös posliinia 1875. Hän joutui kuitenkin myymään lähes konkurssiin menneen tehtaansa 1884 Wilhelm Schreiderille, joka jo vuoden kuluttua myi edelleen tehtaan Porzellanfabrik Jenalle. 
Yhtiökumppanien Max Jena, Ernst Ploss ja Oskar Bareuther johdolla tehdasta alettiin modernisoida. Kahdellatoista suurella polttouunillaan se oli yksi parhaista posliinialan yrityksistä korkeine laatuvaatimuksineen.
Toisen maailmansodan aikana tehdas tuhoutui lähes täysin, mutta hallitus oli edelleen toimiva. Pian se otti yhteyttä tehtaan entisiin työntekijöihin, jotka olivat siirtyneet Sleesiaan Porzellanfabrik Königszeltille. Nämä olivat jääneet lähes kodittomiksi, kun Sleesia oli julistettu kuuluvaksi Puolalle: kaikki siellä vielä asuneet saksalaiset pakotettiin lähtemään maasta. Useimmat työntekijät löysivät uuden työpaikan Bareutheriltajolle koitti nyt uusi aika: ammattitaitoiselle pakolaistyövoimalle järjestettiin ensin asunnot ja sen jälkeen rakennettiin tehdas. Pitkäaikaisen yhteistyön ja sodan tapahtumien muistoksi yritys loi mm. tavaramerkin Königszelt Bayernin (Königszelt Baijeri) 1979. Ensimmäisiä tuotteita tehdas valmisti jo 1947 suuriin sodanjälkeisiin tarpeisiin. Tehdas oli ensimmäisten markkinoille vakituisesti palaajien joukossa ja oli pian yksi suurimmista valmistajista Saksassa, varsinkin 1955-1965. 
Yhtiö fuusioitui Porzellanfabrik Gareis, Kühnl & Co. A.G:n kanssa heinäkuussa 1969 ja sen seurauksena nimi vaihtui Porzellanfabrik Waldsassen Bareuther Co. A.G:ksi. Tällä nimellä se toimi 1969-1994. 
Fuusion jälkeen yhtiö lisäsi markkina-asemaansa päästen pian Saksan posliininvalmistajien kärkijoukkoon, mutta vuodesta 1990 alkaen matalapalkkamaiden kilpailu alalla johti lisääntyviin irtisanomisiin. Paljon kokenut yhtiö ajautui konkurssiin 1994 ja poistettiin kaupparekisteristä 1996.

Tehtaan monet myyntiyritykset epäonnistuivat posliinintuotannossa tarvittavien kemikaalien saastutettua ympäristön; puhdistus olisi ollut liian kallista. Vuonna 2002 Baijerin osavaltio teki päätöksen sulkea tehdas kokonaan, koska sen alueet vaaransivat  puhtaan pohjaveden saannin. Hylättyä tehdasta alettiin purkaa 2006, ja tilalle rakennettiin ostoskeskus.

4. elokuuta 2015

Vanhan autiotalon monta elämää

Yläkuvissa Jyri hommissa Autiotalossa. Alla kuvia Avotakan jutuista Lahdesta ja
Järvenpäästä sekä Eeva-lehden juttu Järvenpään Tanhuniityn asunnostamme. 
Hankimme mieheni Jyrin (s.1944 - k.2004) kanssa vanhan rintamamiestalon Lahdesta 1970-luvun alussa sekä ränsistyneen autiotalon Järvenpäästä 1977. Remontit olivat melkoisia yhdelle miehelle; vain sähkö- ja putkitöissä käytimme ulkopuolisia. Meidän talo -lehti julkaisi Jyrin kirjoittamaa jatkokertomusta tästä toisesta hommasta, ja Avotakka teki sisustusjutut sekä Lahdesta että Järvenpäästä. Myimme Lahden talomme jo 1973 ja Järvenpään 1980-luvulla, ja molemmat on taas rempattu. Vanhat talot saivat monta uutta elämää; Järvenpään autiotalo oli jo purku-uhan alla. Tämän talon korjaamisen onnistuminen oli pienoinen ihme. Muistan sen kauniin päivän, kun ensimmäisen kerran kävimme autiota "taloa" katsomassa. Ihastuimme ihanaan lehtotonttiin, jossa satakielet pitivät konserttiaan ja alapuolella kohisi Keravanjoen koski. Talo näytti surkealta, mutta sepä vain innosti Jyriä; ennen kuin kaupat oli tehty ja talo nimissämme, hän jo purki kattoa ja teki uutta vedenpitävää... Myöhemmin Jyri vaihtoi yksin koko talon perustuksen. Sellaista hommaa ei ollut, johon hän ei olisi uskaltanut ryhtyä. Tämä rohkeus johti lopulta myös Jyrin liian aikaiseen kuolemaan: Ruoveden kunnantalon valtuustosalin kymmenien, yli 100-vuotiaiden kalusteiden entisöinti (lyijymaalien poisto kuumapuhallusmenetelmällä) aiheutti osaltaan hieman epätyypillisen keuhkosyövän syntymisen ja nopean leviämisen (ruumiinavauspöytäkirja). Tupakointi vielä lisäksi... Kuolemantuomio tuli jo ensimmäisellä lääkärikäynnillä: elinaikaa oli enää muutamia kuukausia.

Jyri ja tyttäremme Mirkka valmiin talon olkkarissa.
Kuva Avotakasta.
Remonttimiehet ansaitulla tauolla. Koti on kohta valmis.
Jyri ja nykyisin 40-vuotias poikamme Juhana.
Dingon Autiotalo ilmestyi 1984. Se soi radiossa usein ja palautti mieleeni oman Autiotalomme. Miellyin kappaleeseen ehkä juuri sen vuoksi. Asuimme Kotkassa jo kolmatta rintamamiestaloamme  tuolloin. Pidän vanhoista puutaloista, ne hengittävät ja luovat tunnelmaa, joka usein puuttuu uusista, vaikkakin kauniista valmistaloista.  Ja se tekemisen riemu, kun oli nuorempi... Nyt leskenä ja kerrostalosasukkaana ei auta kuin muistella ja katsella vanhoja kuvia. Myös Ruoveden kesät Jyrin lapsuudenkodissa ovat olleet korvaamattomia ja voimauttavia.


Autiotalomme oli osa Lemmenlaaksoa:

26. heinäkuuta 2015

Tiutisen ja Hallan Valon Ahjo, entisen Koirasaaren työväentalo

Heikki Helisewän juttu Eteenpäin-lehdessä 8. elokuuta 1908.
Tässä alkuperäinen vanha teksti uudemmalla kirjasintyypillä:

Tiutisen nimi on ollut ennen Koirasaari. Vaikka ei siellä silloin niin paljon koiria ollut kun nimestä päättäen luulisi. Sittemmin, kun Hallan saari, joka ennen kantoi Tiutisen nimeä, sai nykyisen nimensä, siirrettiin Tiutisen nimi Koirasaarelle, joka siis on nykyinen Tiutinen. Se on muuten historiallinen paikka, se kun sijaitsee lähellä Ruotsinsalmea, jossa Ruotsin ja Venäjän laivastot ovat kaksi eri kertaa ottaneet kovasti yhteen. Ensi kerran elok. 24 p. 1789 jossa ruotsalaiset saivat köniinsä. Toisen kerran heinäk. 6 p. 1790, jolloin venäläiset vuorostaan saivat selkäänsä. Siitä lähtien tuli Tiutinenkin huomatuksi, josta vieläkin on historiallisena muistona saarella jälellä suuret vallit. Mutta se on vanhaa historiaa. Tiutisella on uudempi historiansa, joka on sivistyshistorialliselta kannalta paljon suuremmasta merkityksestä: Hallan ja Tiutisen työväenyhdistykset ovat sinne rakentaneet  yhteisen talon, valon ahjoksi. Talo kyllä valmistui jo viime vuonna, mutta yhdistykset ovat siitä vielä jonkin verran velkaa. Mutta huomenna on se historiallinen päivä, jolloin koko ympäristön ihmiset kiiruhtavat Tiutiseen viemään rahaa, että talon velka voidaan jo maanantaina maksaa.
Ne Hallan työväenyhdistyksen suuret arpajaiset sinne oikeastaan houkuttelee kansaa kaikenlaista. Kotkastakin kuuluvat lähtevän niin tarkkaan ettei jää kun joku suomettarelaisen työväenliiton jäsen ja poliisit niitä töllistelemään - kaupunkilaisherrasväki nähkääs ei kesällä kaupungissa asukkaan. Kymin puolellakin kuuluivat jo tiedustelevan vanhempia ihmisiä kotolaisiksi. Kyminsuun sulkulaisetkin lupasivat lähteä aikansa kuluksi. Mutta kyllä sinne kannattaa mennäkkin. Kuuluu olevan voittoja oikein paljon. Naimisiin aikovat voivat sieltä saada oikein helposti "mööpeleitä". Paljon kuuluu olevan vanhaankin talouteen sopivaa tavaraa voittojen joukossa. Musikaaliset ihmiset voivat nauttia mäntyharjulaisesta musiikista, josta pitää huolta - oikein sikamaisen hyvin - voittojen joukkoon kuuluvat, ja siis myöskin voitettavissa olevat - öh, öh - possut. Mutta mitäpä niistä kaikkia luettelee. Ei ne kuitenkaan yhteen lehteen mahtuisi. Parempi on käydä katsomassa.


Kuvasin "Koirasaari - Tiutista" 1965. Vieressä alkuperäinen 
lehtileike digitoitujen sanomalehtien arkistosta. 
Alla Tiutisen Työväentalo ensimmäisen laajennuksen 
jälkeen. TY:n kuva-arkistosta.

27. huhtikuuta 2015

Suomen kaunein alttaritaulu?

Ruoveden Sofia Magdalenan kirkon alttaritaulun maalasi vuonna 1876 saksalaissyntyinen Bernhard Reinhold (1824-1892). Taiteilija esiintyi suurelle yleisölle ensimmäisen kerran 1870. Reinhold asui vakituisesti Helsingissä 1869-74 ja maalasi muun ohella muotokuvia tunnetuista suomalaisista. Hän oli myös Albert Edelfeltin opettajia. Alttaritaulu "Kristuksen kirkastuminen" ostettiin Ruovedelle Pariisista 1877. Suosittelen kuvan klikkaamista isommaksi. "Tämä on rakas poikani; häntä kuulkaat".


Pirkkalasta omaksi seurakunnaksi erotettu Ruoveden seurakunta täyttää tänä vuonna 455 vuotta. Edellinen 1654 valmistunut kirkko purettiin nykyisen valmistuttua ja uusi kirkko rakennettiin 1777-78 rakennusmestari Matti Åkerblomin johdolla. Kirkon sisätila laudoitettiin Josef Stenbäckin suunnittelemana 1904-05 tehdyssä korjauksessa, jolloin myös penkistö uusittiin. Kirkko maalattiin Akseli Gallen-Kallelan ehdotuksen mukaan.  
Holvin ponttilautaverhous poistettiin kirkon viimeisimmässä, arkkitehti Heikki Elomaan johdolla 1977-78 tehdyssä korjauksessa. 

Kirkon pituus on 39, leveys 35 ja korkeus 14 metriä. Kirkkoon mahtuu noin 1.100 henkeä.
Kirkon vieressä sijaitsevan kellotapulin rakennutti Antti Piimänen 1772. Se rakennettiin
alun perin kirkkomaan nykyisen pääportin paikalle. Kirkon valmistuttua kellotapuli
siirrettiin nykyiselle paikalleen (tapulin nurkkaa oikealla).

Kuvasin kirkkoa kesällä 2009. 





15. maaliskuuta 2015

Kuutsalon raittiusjuhlat 1894

Kotkan Sanomat 3.7.1894, no 52:
"... Juuri silloin toteutuu walkea pursi Wirosta keinuen kepeänä joutsenena aalloilla. Se seuraa hetkisen huwimatkailioita, molemmin puolin wiehkuu nenäliinat, kaikuu eläköönhuudot noille Kuutsalon reippaille merenkyntäjäpojille. Matka ei ollut hyödytön: 20 henkilöä liittyi seuraan..."

6. marraskuuta 2014

Varhainen muisto Puu-Käpylästä

Minun syntymäkotini oli Käpylän Nastolantiellä. Ollessani 3-vuotias muutimme vähän matkan päähän "Pohjikselle", Pohjolankatu 27:ään, joka oli Elannon omistama valkoinen puutalo. Asunnossa oli puuliesi ja -lämmitys, mutta kylmä vesi sentään tuli ja meni. Talkkarin rouva oli ilkeä ja syytteli minua omien lastenlastensa kepposista. Äiti lopulta suuttui, kun rouva piilotti yhteisklosetin avaimen maton alle ja väitti minun hävittäneen sen. 
Talkkarin kaksi lastenlasta olivat leikkikavereitani. Minä olin kateellinen toisen paksulle luonnonkiharalle tukalle ja yritin kerran suoristaa sen sadevesirännin alla arvattavin seurauksin, tukasta tuli entistä säkkärämpi. Hän löi minua sitten vasaralla päähän.

Tämä kuva innoitti kirjoittamaan muistelun. Talo on nykyisin sininen ja
Elannon kaupat on muutettu asunnoiksi. Istumme mv-kuvassa sisareni
kanssa keittiön ikkunalla, johon kuvan oikea alakulma osoittaa.

Tämän ajan rakkain ystäväni oli viereisen talon ruskeasilmäinen tyttö, jota talkkarin rouva ei halunnut päästää pihallemme; olisin saanut leikkiä vain hänen lastenlastensa kanssa. Rouva valitti kaikesta ja tuli vieraittemmekin perässä motkottamaan. Syntymäpäivälahjaksi minulle kerran tuomansa karkkipussin hän sieppasi kädestäni ja jakoi suuren osan karkeista lastenlapsilleen.
Ruskeasilmäisen tytön kanssa seikkailimme junaradalla katselemassa ukkopekkoja ja onkimassa radan vieressä olleella Ankkalammella ruutanoita. Ulpukkainen lampi on jäänyt ajat sitten Tuusulan moottoritien alle. Kolusimme myös kaikki Käpylän idylliset omakotialueet ja kuvittelimme, että taloissa asui pahalla silmällä kurkkivia noita-akkoja. Ehkäpä talkkarin rouva antoi aihetta. Lopulta oli aina pistettävä juoksuksi; tunnelma oli niin aito. Käpylä oli tuohon aikaan todellinen satukylä. 
Elannon talon naapurissa oli suutarinverstas. Siellä mestari joskus juopotteli, ja eukko pauhasi pitkin pihaa. Verstaassa oli ihana parkitun nahan, pikilangan ja kenkävoiteiden tuoksu. Verstaan viereisessä talossa asui nainen, joka korjasi nailonsukkien silmäpakoja. Ovenpielessä luki: "Sukkia silmukoidaan". Minun lapsuudessani olisi ollut synti heittää nailoneita roskiin. Kadun toisella puolella asui vaatturi Immonen, ja asuntomme alakerrassa olivat Elannon ihanat vanhanaikaiset puodit: kangaskauppa, kemikalio, maitokauppa ja kunnollinen lihakauppa, jossa kokonaiset ruhot roikkuivat koukuissa. Sieltä sai maailman parasta lauantaimakkaraa.
Olympiavuonna muutimme Pohjolankadun toiseen päähän, aivan ratikka ykkösen päätepysäkin viereen rakennettuun uuteen kerrostaloon, "Leskisen taloon", kuten sitä kutsuttiin; ministerin perhe asui naapurirapussa. Taksikuskeille ei kuulemma tarvinnut sanoa kuin tämä osoite. Talon osakkeita merkittiin ensisijassa rintamalla olleiden virkamiesten perheille.
Suurten ikäluokkien lapsia oli nimensä mukaisesti todella paljon, joten Helsingin kauneimmaksi äänestetyllä pihalla riitti touhua. Leikimme kaikkia mahdollisia pihaleikkejä, joita nykylapset eivät enää osaa.
Eräs kohokohta televisiottomalla 50-luvulla oli, kun kadun toisella puolella sijainneessa leffateatteri Kino Käpylässä esitettiin ilmaisnäytöksenä Vittorio de Sican neorealistinen ja kovin surullinen Polkupyörävaras. Jono oli pitkä, mutta tulipa elokuva nähtyä. 

2. elokuuta 2014

"Pomona Britannica" -aiheita vuodelta 1818 lempilautasissani


Taiteilijatar teki vielä
 iäkkäänäkin rakasta työtään
Ostin 1990-luvulla kuvan Pomona-lautaset, jotka on suunnitellut englantilainen Susan Williams-Ellis 1982. Chelsean taidekoulussa 1940-luvulla opiskellut Susan työskenteli aluksi pienessä keramiikan koristeluyrityksessä, mutta alkoi pian suunnitella ja myydä omaa tuotantoaan. Hän perusti yhdessä miehensä kanssa maailman menestyneimpiin kuuluvan Portmeirion Potteries -keramiikkayrityksen 1953 ja oli sen kantava voima.

Pariskunta avasi toimipisteen Lontoon Pont Streetille 1960, jolloin Portmeirion tuli tunnetuksi futuristisista malleistaan. Myöhemmin taiteilijatarta alkoi kiehtoa kasvitieteelliset aiheet, joiden tuotanto aloitettiin 1973. Mallisto perustuu noin kolmeenkymmeneen 1800-luvulla painettuun kuvaan, jotka Susan oli sattumalta löytänyt antikvariaatista. Näistä nostalgisista astioista tuli välittömästi myyntimenestys. 
89-vuotiaana 2007 kuolleesta Susan Williams-Ellisistä ja hänen kauniista keramiikastaan riittäisi kerrottavaa kirjan verran. Lisätietoja voi hakea netistä.

http://www.amazon.com/Pomona-Britannica-Uta-Pellgru-Gagel/dp/3822814636

http://www.portmeirion.co.uk/

14. heinäkuuta 2014

Toivoisin ajan kuluvan hitaammin

Tulevaisuus tuo mitä tuo, mutta menneisyys vaikuttaa siihen aika paljon. Minun ikäiselläni on paljon muistoja sekä omastani että menneitten polvien elämästä. Ne antavat voimaa tähän päivään ja mahdolliseen huomiseen.
Menneisyys kuitenkin on totta ja käsinkosketeltavaa, onhan se rakkaudella taltioitu kymmeniin kansioihini ja kukallisiin arkistolaatikoihin. Pengon niitä monesta syystä, esim. ikävöidessäni rakkaitani rajan takana tai lasteni lapsuutta ja perheemme ruuhkavuosia kaikkine kiireineen.



Sain mahtumaan tähän ruusuiseen pahvilaatikkoon kaikki henkilökohtaiset, tärkeät ja muistorikkaat paperini: päiväkirjani, kirjeeni, runoni, leikekirjani...Valokuvat eivät mahtuneet. Takana on niin paljon vuosia, että ihmettelen: tässäkö ne kaikki nyt ovat... Parissa tunnissa pakattuna koko elämä. (Olen jonossa isoon selkäleikkaukseen, siitä kai johtuu tämä tunteellisuus).

17. toukokuuta 2014

Vuoden 1970 koti


Tunnettu tosiasia on, että 60-70 -lukujen värikuvat ovat tuhoutumassa. 
Olen skannanut ja yrittänyt parannella omiani. Niitä on vain niin valtavasti...
Tässä vuosi 1970, jonka kyllä huomaa disainista: Esko Pajamiehen Askolle 
suunnittelema Bonanza-kalusto hankittiin 1968, Maija Isolan Marimekolle 
suunnittelemat Unikko-tabletit 1970, samoin Antti Nurmesniemen Pehtoori-
kahvipannu, jota valmisti Arabia. Harmi ettei se ole enää tallella; netissä
näyttää Pehtoorin arvo olevan 150 euroa. 
Vietämme kuvassa esikoisemme Mirkan 3-vuotissynttäreitä 
juuri valmistuneessa aravalainakodissamme.  

3. toukokuuta 2014

Mikä lapselle nimeksi?

Sielukas Saima
Minut on kastettu runoilija Saima Harmajan vanhimman sisaren Outi Talvitien kaimaksi, koska isäni "sotakavereihin" kuului Saiman nuorin sisar, lottana palvellut Kirsti (myöhemmin Toppari, mm. Aku Ankan entisenä päätoimittajana tuttu). Äitini oli ajatellut nimekseni Marjaa, mutta isän ehdotus voitti.
Lapsuudenkotini kirjahyllyssä oli paljon runokirjoja, tietenkin myös Saima Harmajan Kootut runot päiväkirjoineen. Näistä sekä äitini runoista sain kipinän kirjoittamiseen. Saiman lailla pyrin runoillani myös Nuoren Voiman Liittoon ja pääsin.

Useimmiten ristimänimi annetaan muodin mukaan, mutta minusta on hyvä, että siihen liittyy lisäksi jokin tarina tai perinne. Oma nimi innostaa tutkimaan sen merkityksiä ja on identiteetin muotoutumisessa tärkeää. Ei nimipäiviä turhaan vietetä.
Esikoistyttäreni on runoilija Mirkka Rekolan etunimikaima, ja Rekolasta tuli  yksi hänen lempirunoilijoistaan.

Toukokuun nimiä vuoden 1899 Kansanvalistusseuran kalenterista:
Wappu, Atanaasius, Roosa, Aleksandra, Jenny, Helmi, Agda, Timo, Aino, Osmo, Lotta, Floora, Eedita, Sofia, Ester, Rebekka, Alma, Tiera, Emiilia, Karoliina, Liina, Kosti, Hemminki, Lyydi, Alarik, Urpo, Wilhelmiina, Beeda, Leuto, Oiwa, Taimi, Ella. 
Onnea kaikille! Ja tietenkin Outeille.
PS. Outin päivä 3.5. oli tuolloin Ristinpäivä...

Linkki Kirstiin:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirsti_Toppari

9. maaliskuuta 2014

Kevät inspiroi mielikuvasisustuksiin ja muistoihin

Pidän modernismista, mutta useimmin päädyn kuitenkin eklektiseen tyyliin. Sellainen oli toteutumaisillaan 2003 Jyrin ja minun viimeisessä yhteisessä, Ruoveden Kotvion sahan hevosmiehen ammoin rakentamassa vaatimattomassa pikkutalossa, mutta kohtalo puuttui jälleen kerran elämääni.
Tässä kuva pikkubudjetin keittiörempasta, jonka sairas mieheni sai osittain valmiiksi. Asuimme vain lyhyen jakson talossa rempan keskellä, kunnes Jyrin voimat ehtyivät. Vas. ennen ja oik. jälkeen, tosin hakemassa lopullista muotoaan vielä stressin keskellä. 


http://muotoseuraafunktiota.blogspot.fi/2013/08/designaakkoset-e-eklektinen-sisustus.html

14. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväruusuja omaishoitajille


Kävin labrassa, jonka jälkeen pistäydyin kahvilassa ottamassa lääkkeeni. Vain yhdessä pöydässä oli tilaa; sain kohdata erään äidin ja hänen pyörätuolissa istuvan iloisen ja puheliaan tyttärensä. Äiti oli jo harmaatukkainen, mutta näytti enkeliltä. Kerroin hänelle ottavani lääkkeen, koska voin niin huonosti labran jälkeen. Ystävystyimme hetkeksi. Hän kertoi neljästä lapsestaan, joilla kaikilla (myös pyörätuolissa istuneella tyttärellä) oli ykköstyypin diabetes. Vanhin tytär oli jo sokeutumassa ja muidenkin sairaus oli vakavaa laatua. Äiti oli kaikkien lastensa omaishoitaja. Hänen uskomaton elämänasenteensa antoi minulle paljon ajateltavaa ja unohdin hetkeksi omat sairauteni kipuineen.

Hyvää ystävänpäivää kaikille; toivottavasti emme
unohda toisiamme tavallisinakaan päivinä.

Kiitos käynnistä!