13. joulukuuta 2010

Kallista Herra korvas ja kuule minua

Huoneentaulut yleistyivät Suomessa vasta 1920-luvulla, mutta niillä oli vuosisatojen kuluessa monenlaisia edeltäjiä, muun muassa säätyläistyttöjen tekemät, runosäkein koristetut liinat ja muistotaulut. Kansankulttuurissa sellaisia olivat 1800-luvun jälkipuolella tavalliset onnittelutaulut, jotka teetettiin yleensä jollakin "kylätaiteilijalla". Omissa kokoelmissani on pyyhenaulakon peiteliina, johon on kirjottu vain God Morgon. Alla on kuvaamani Juupajoen Kallenaution kestikievarimuseon huoneentaulu, jossa pyyntö: Kallista Herra korvas ja kuule minua.


Pyyheverhoni toivotus on hienosti kohokirjottu.
Voit lukea lisää huoneentauluista
Tuire Kansasen teoksesta
Kukkia ja kyyneleitä, vanhoja kirjontamalleja, Otava 1981

Nykyään painetaan kaikenlaisia tekstejä ja kuvia vaatteisiin, lakanoihin, kasseihin... Eilen tuli kävelevä huoneentaulu vastaani kaupan ovella. Isovatsaisen miehen mustassa paidassa luki suurin valkoisin kirjaimin: HÄVETKÄÄ! Aloin heti miettiä, mitä voisin hävetä ja mieleeni tuli tämä blogi. Olo muuttuikin vähän noloksi. (Klikkaa kuvat isommiksi)

http://outi-autio.blogspot.com/2010/09/satuseta-kulki-pelotta-pahankin-virstan.html

6. joulukuuta 2010

Tavarataivaan tahtojat ennen ja nyt


Joulupukin esi-isän, Pyhän Nikolauksen muistopäivää vietetään Niilon ja Nikon nimipäivänä 6. joulukuuta sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa, jossa häntä muistellaan myös viikoittain joka torstai.

Pyhän Nikolauksen päivä 
Jan Steenin kotona 1600-luvulla
Hollannissa pantiin juhlapäivän aattona heinillä ja kauroilla täytetyt lasten kengät oven ulkopuolelle hartaasti odotetun Nikolauksen hevosta varten. 
Hollantilainen Jan Steen (1626-1679) on kuvannut päivän  tapahtumia maalauksessaan "Pyhän Nikolauksen juhla". Hän on suurimpia kykyjä niiden laatukuvamaalareiden joukossa, joita sanotaan 1600-luvun Hollannin pienoismestareiksi (he maalasivat pienikokoisia teoksia). Hän oli kollegoineen aikansa "valokuvaaja".
Toive- vai vaatimuslista Joulupukille 2000-luvun Suomessa?
Kuluttajatutkimuksesta poimittua: Ensimmäisen toivomustyypin kirjeet esittelivät pitkän listan erinäisiä brändejä tai tuotteita. Tähän luokkaan kuuluvia toivojia nimitämme tavarataivaan tahtojiksi. Valtaosa kirjeistä kuuluu tähän luokkaan. Tyttöjen ja poikien kirjeitä on tässä ryhmässä melkein yhtä paljon, mutta pisimmät toivelistat löytyvät tyttöjen kirjeis-tä. Paikoin toiveet ilmaistiin jopa tuotekuvaston sivun, hinnan ja osto-paikan tarkkuudella. Kohde voi olla tietty brändi, väri tai malli, muu ei kelpaa... Täällä koko tutkimus: 

4. joulukuuta 2010

Porvoon tuomiokirkon "reliikki"


Kävimme ennen vanhaan Porvoon tunnelmallisessa tuomiokirkossa ohikulkuretkillä. Osuimme kerran paikalle, kun kirkkoa peruskorjattiin. Lattialla oli vanhojen, aivan haperoiksi muuttuneiden puurakennelmien kappaleita, joista poimin yhden muistoksi. Se on juuri korjauksen kohteena olleesta saarnastuolista. En väitä puunpalasen mitään ihmeellistä viestittävän, mutta kyllä se herättää silti tunteita: joku mestarismies on sen satoja vuosia sitten veistellyt. 
Harrastan aasinsiltojen rakentelua, joten mainitsen tässä Iisalmen Kustaa Aadolfin kirkon saarnastuolin (kuvassa), jonka on veistänyt mieheni isänisä, maanviljelijä Pekka Kauppinen eli "Vattumäen Pekka" vuonna 1927. Monet saarnastuolit ovat upeita taideteoksia. Myös Rafael Blomstedtin suunnittelema ja Kauppisen Pekan veistämä iisalmelainen.

3. joulukuuta 2010

Rasiasta toiseen

Tätini ompelurasia ei ole kovinkaan kaunis tai erikoinen esine. Mitä lie 1940-lukua. Yritin nettailla tietoja, mutta mahdotontahan se oli; rasiassa ei ole muuta vinkkiä kuin kannen sisäpuolelle kirjoitettu Savitaipale 119 ja pohjassa hinta 85,-. Etsin aikani ja saavuin Savitaipaleelle Saara Heikkisen puusepänverstaaseen


Käden taiturit asuttavat pitäjäntupaa
Kirjoittanut Saija Räty, LÄNSI-SAIMAAN SANOMAT, 26.11.2010 (lyhennelmä)

Puupölyn tuoksu leijailee verstaan puolelta vastaan, kun puuseppä-artesaani Saara Heikkinen hioo työn alla olevaa keinuhevosta. Heikkisen paja pyörii Savitaipaleen vanhassa kunnantalossa jo yhdeksättä vuotta. Samoissa tiloissa työskentelee keraamikko Sari Kouki.

Heikkinen työskenteli aiemmin graafisella alalla ja asui Kuusankoskella. Oikeastaan juuri vanha kunnantalo houkutteli hänet Savitaipaleen kirkonkylään. Ennen käsityöläisten tuloa vanhalla puutalolla on ollut tehtäviä joka lähtöön.
Alkujaan pitäjäntupana palvellut talo oli kotiseutuneuvos Pertti Jurvasen mukaan Savitaipaleen ensimmäinen virallinen rakennus.
–Siellä sai oikaista penkille pitkäkseen ja jatkaa sitten matkaa. Tuvassa pidettiin kokouksia ja järjestystä piti vahtimestari, hän tietää.
Pitäjäntupa oli alun perin huomattavasti nykyistä olomuotoaan pienempi. Esimerkiksi käsityökeskuksen siipi rakennettiin väliaikaiseksi kirkoksi, kun varsinainen kirkko paloi.

24. marraskuuta 2010

Tammen Kultaisen askartelukirjan kertomaa: Auto Pohjoismaissa

Teksti on muunnelma Tammen 1956 julkaisemasta Kultaisesta askartelukirjasta numero 6, josta myös aikanaan erillisistä arkeista liimatut alempana olevat keräilykuvat. Alla kirjan kannet. Klikkaa isommiksi


Insinööri Gustav Eriksson suunnitteli Ruotsin ensimmäisen, Södertäljessä 1897 valmistetun auton, joka sai nimekseen Vabis. Tehdas tunnetaan nykyisin kuorma- ja linja-autoihin erikoistuneena Scania AB:nä.


Keksijä Gustav Erikssonin Vabis-autossa oli makaava, kaksisylinterinen paloöljymoottori, joka käynnistettiin kuumentamalla puhalluslampulla tulenkestävästä savesta tehtyä sytytyspakoputkea. Pari vuotta myöhemmin siirryttiin bensiinimoottorin käyttöön. Ensimmäinen ruotsalainen kuorma-auto esiteltiin autonäyttelyssä vuonna 1903, jolloin henkilövaunujen rakentaminen lopetettiin maassa kokonaan. Vasta vuonna 1926 niitä alettiin uudelleen valmistaa ja markkinoille tuli Volvo (latinaa = minä pyörin). Toisen maailmansodan jälkeen Ruotsin lentokonetehdas esitteli etuvetoisen, kaksitahtisen SAAB-henkilöauton.
Kamariherra Linder tuotti vuonna 1900 Suomeen ensimmäisen auton. 22 vuotta myöhemmin maassamme oli 1.754 autoa ja vuonna 1955  jo 112.348 menopeliä. Vuodesta 1932 on Suomessakin valmistettu kuorma-autoja: Sisua ja Vanajaa.


Kuvasin vanhoja ajoneuvoja Järvenpään Maa elää -tapahtumassa 2009. Oranssi kuormuri on Scania Vabis. Pääsin samanlaisen auton kyytiin usein 1950-luvulla; kummisedälläni oli höyläämö ja puutavaraa tarvittiin rintamamiestalojen rakennustyömailla.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Scania

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/25560&ext=rss
http://yle.fi/alueet/turku/2009/06/rakkaimpana_kuorma-auto_779667.html

http://outi-autio.blogspot.com/2012/04/amelia-oli-ilmojen-sankaritar.html

Pauligin autokorteista Karen Blixeniin

Autokorttien keräilykirja
Ostin kahvia säännöstelykupongeilla Elannon pikamyymälästä vielä alkuvuodesta 1954. Pian tämän jälkeen kahvi vapautui, ja Paulig alkoi markkinoida päätuotettaan aitojenkkiläiseen tyyliin liittämällä pakkauksiin kylkiäisiksi autokortteja.



Korttien keräilystä ja vaihtamisesta kavereiden kanssa tuli  meille suurille ikäluokille, niin pojille kuin tytöillekin, suorastaan himoharrastus 1950-luvulla. Perheeni asioi pääasiassa Elannossa, josta sai vain OTK:n Rengaskahvia, joten Pauligin kahvi piti käydä ostamassa erikseen SOK:n Varubodenista. Helsinkiläinen Kahvi Oy oli jo ennen sotia koristellut kahvipusseja autokuvilla. Muut seurasivat perässä, ja pian autokeräilysarjoja oli kymmenkunta. Pauligin sarja oli  kuitenkin kunkku: siihen kuului 216 erilaista kuvaa, myös skoottereita ja traktoreita.


Autokuvat ovat mieheni kokoelmasta, joka on melkein täydellinen. Itse siirryin pian keräilemään purkka-pakkausten filkkareita: Elizabeth Taylor on vuodelta 1957.
Käväisin Pauligin sivulla tekemässä testin, josta selvisi, että olen intohimoinen kokeilija, jolle asioiden yhdistely ei ole vierasta vaan osa elämää. Kahvikseni määriteltiin Pauligin Kenya. Tuli ihan Karen Blixenmäinen olo; hänellähän oli kahvifarmi Keniassa. Testi: http://paulig.uxi.fi/2010/erikoiskahvit/?meta=kenya

18. marraskuuta 2010

Andreas Ensinkutsuttu ja muut Ruoveden kirkon 233-vuotiaat puuapostolit


Pyhä apostoli Andreas Ensinkutsuttu
(ort. nimi) oli apostoli Pietarin veli
ja Jeesuksen lähimpiä oppilaita. Hän on useiden valtioiden, mm. Skotlannin suojelija, jonka muistopäivä on 30. marraskuuta.
Andreas (suom. miehuullinen) on yksi niistä apostoleista, jotka  pari vuotta sitten kutsuttiin Ruoveden pienen tapulimuseon kätköistä esille kirkkosaliin 

Suntio Harri Tastula kertoi minulle, että  apostolit ovat  kirkonrakentaja Matti Åkerblomin 1777-78 veistämät. Åkerblom suostui tekemään ne ja saarnastuolin, maalaamaan alttaritaulun ja ottamaan apupojan, koska seurakunta moitti kirkkoa turhan kalliiksi. Osa apostoleista on kadonnut. Nykyisen alttaritaulun maalasi saksalainen Bernhard Reinhold.  Klikkaa kuvat isommiksi

http://outi-autio.blogspot.com/2010/10/suomen-kaunein-alttaritaulu.html
http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/uuden_testamentin_pyhat/apostolit/apostoli_andreas.htm
http://www.museo24.fi/?action%5B%5D=INavigation::viewArticle(11297)
http://outi-autio.blogspot.com/2010/09/tummatukka-ja-kirkonaijat.html

16. marraskuuta 2010

Vanhojen kipsiesineiden arvostus on nousussa

Kipsi-kirjassa on tietoa kipsistä materiaalina, sen käytöstä, käsittelystä ja hoidosta. Siinä myös neuvotaan, kenen puoleen voi kääntyä, tai mitä itse voi tehdä, kun kipsiesineet ajan saatossa kolhiintuvat. Teoksessa esitellään myös paikkoja, joista tarvittavia materiaaleja voi hankkia
Toim. Ritva Kava - Pirjo Vakkala. Kirjan myyntiä hallinnoi Entisöinti Pulla Oy:n kuolinpesä. Tied.  http://www.maalarilehti.fi/

Kipsiveistokset ja kansan kipsipystit ovat olleet melko tutkimatonta aluetta, kuten kipsin oikea säilytys ja hoitokin. Vanhoja kipsiesineitä liikkuu osto- ja myyntiliikkeissä, ja niiden arvostus on ollut viime vuosina nousussa. Kirjassa kerrotaan näiden aikanaan hyvinkin suosittujen sisustus- ja taide-esineiden leviämisestä ja myös kipsivalureiden harvinaisesta ammattikunnasta.


Ostin  tämän hieman kolhuja saaneen kipsipystin divarista 1982.  Sen voisi meikata Kipsi-kirjan ohjeiden avulla, mutta mielestäni osa tällaisen esineen viehätystä on juuri ajan patina; en siis aio ryhtyä hommaan.
Rakastuin näihin tunteellisiin esineisiin lapsena mummolassani. Siellä seisoi peilipiirongin päällä kauniisti maalattu kipsityttö, joka kannatteli hameenhelmaansa toisella kädellään ja toisella pyyhki kyyneleitä. Tällaiset oman aikansa kitchesineet ovat haavoittuvuutensa vuoksi käymässä harvinaisiksi;  Anna-Bellaksi kutsumani lukevan tytön hinta on nettidivarissa jo 250 e.

http://www.entisointipulla.fi//index.html

11. marraskuuta 2010

Lupaus: en lupaa mitään...

Mietteitä persoonattomien joulukatalogien äärellä
Joka vuosi lupaan itselleni, että ostan joululahjat ennen ruuhkia; viime vuonna kävin paniikkiostoksilla vielä aattonakin. Koko perheemme ja muu lähipiirimme lupaa olla ostamatta lahjoja aikuisille; joka vuosi kuusen alla on röykkiöittäin "varmuuden vuoksi" -paketteja.
Joulun jälkeen iskee sitten morkkis ja vuorossa ovat uudenvuodenlupaukset. Tammikuun puoliväliin mennessä en enää muista, mitä lupasin. Vain yksi uudenvuodenlupaus on pitänyt: en ole tupakoinut 20 vuoteen. Tosin lopetin kahdessa eri vaiheessa.
Moni lupaus annetaan Jumalalle hädän hetkellä. Tällainen lupaus kertoo epäuskosta; Jumala ei ole peluri eikä vaihtokauppias.
Lupaus sanana on mielestäni aika negatiivinen; siihen sisältyy valmiiksi epäluottamusta:  Lupaathan, että et enää koskaan... 

Bratzikin ihailee Kirppis-Pekkaa, jonka ostin joskus muutamalla markalla.
Nyt siitä on tarjottu kymmeniä euroja. Kirppareita kannattaa kiertää jouluostoksillakin

Lapsille luvataan ehdollisesti kaikenlaista:  Jos siivoat huoneesi, niin saat... Turhaa lupausta seuraa pettymys ja luottamuksen menetys. Mutta osaavat muksut itsekin antaa "jos saan - niin teen" -lupauksia.
Hyvästä sydämestä antamiseen ei  liity ehtoja. Muu on  lahjontaa tai pahimmillaan kiristystä. Tähän liittyy myös syyllistämistä: Niin paljon olen sinulle antanut...

Ja kannattaa miettiä, mitä lupaa: Herodes lupasi himonsa hekumassa tytärpuolelleen Johannes Kastajan  pään yhdestä eroottisesta tanssista. Kun maksun aika tuli, häntä kadutti, mutta Salome vaatimalla vaati: sinähän lupasit. Raskain mielin kuningas täytti lupauksensa.

Nukke kuin Salome, mutta Unicef-nukke on fiksumpi: 
http://www.unicef.fi/anna_ja_toivo

6. marraskuuta 2010

Ruotsalaisuuden päiviä - Svenska dagar

Tukholma
Olen löytänyt pari esi-isääni 1600-luvun talonpoikaissäädyn valtiopäivämiehistä. Lapualaisesta kreivinnimismies Gabriel Saarenpäästä olen jo aiemmin kertonut, toinen on Knut Matinpoika Louko,  joka edusti Vähääkyröä Kristiina-kuningattaren aikana 1644. Hän ehti elää neljän hallitsijan kaudella: Sigismundin, Kaarle IX:n, Kustaa II Adolfin ja Kristiinan 

Minkähänlaista oli valtiopäivämies Knuutti Matinpojan työ ja toiminta Tukholmassa vuonna 1644. Ainakin hänellä oli mukanaan "rahvaan valituksia", toivomusasiakirjoja, jotka tuskin johtivat toimenpiteisiin. Oman kihlakunnan talonpojat kustansivat hänen matkansa ja oleskelunsa kaukaisessa pääkaupungissa. Palkkionsa, kaksi hopeaäyriä manttaalilta, Knuutti Matinpoika sai periä vasta matkalta palattuaan.
Valtiopäivämiesten toiminnasta ei ole juurikaan tietoja; talonpoikaissäädyn pöytäkirjoja alettiin pitää vasta 1700-luvulla. Voimme siis vain kuvitella Knuutti Matinpojan Tukholmanreissun.

Vähänkyrön valtiopäivämiehet:
Matti Yrjönpoika 1617, Jaakko Laurinpoika Härvi 1643, Knuutti Matinpoika Louko 1644, Tuomas Mikonpoika 1655, 1660, Simo Erkinpoika Torkko 1664, Martti Wijk 1686, Juho Heikkilä 1734, Juho Mäkkylä 1738-1739, 1742-1743
http://www.genealogia.fi/hakem/luettelo022s.htm
Kuva Katarina-kirkolta:
Suomalaisia valtiopäivämiehiäkin kuoli Tukholmassa.

3. marraskuuta 2010

Kaksion kokoinen maisemataulu

Tämä Ruovesi-lehden kuva on ainoa taulusta otettu. 
Mukana myös poikamme autoineen. Klikkaa isommaksi
Teksti on suoraan Ruovesi-lehden numerosta 24 / 12.6.2002:
"Luultavasti Suomen suurin maisemataulu on odottanut esille pääsyä Ruovedellä varaston kätköissä reilut kaksi vuotta. Kotvionniemen rantanäkymää kuvaava teos on Jyri Kauppisen käsialaa. Jättimaalauksella on korkeutta 4,5 metriä ja leveyttä 11 metriä. Taulun parissa kului yhdeltä mieheltä kokopäiväistä työaikaa seitsemän kuukautta.
- En ainakaan ole kuullut, että kukaan muu maassamme olisi vastaavaa tehnyt, Kauppinen sanoo.
Maalauksen pohjana ovat erilliset vanerilevyt, jotka on tarkoitus kiinnittää toisiinsa vasta pystytysvaiheessa.
- Käytin ihan tavallista rautakaupan empiremaalia, sillä värien täytyy kestää ulkoilmaa ja sään vaihteluita, Jyri kertoo. Välineinä olivat kapeat, öljyvärimaalaamiseen tarkoitetut siveltimet.
- Levyjä oli pidettävä vaaka-asennossa eli jouduin tekemään työn lähinnä polvillani kontaten, Jyri Kauppinen muistelee isoa urakkaansa. Hän kertoo taulun perustuvan todelliseen näkymään, mutta mielikuvituksellekin jäi prosessissa tilaa.
- Punainen vene on edelleen samassa paikassa, vino puu on jo kaadettu. Taka-alan rantaa luonnostellessani otin hieman taiteellisia vapauksia.
Neljä vuosikymmentä mainosalalla työskennellyt Jyri suunnitteli taulun pystytettäväksi kantatie 66:n varteen kiinnittämään ohiajavien katseet ja houkuttelemaan kävijöitä Ruovedelle.
- Luulisinpa, etteivät autoilijat voisi olla huomaamatta valaistua maalausta esimerkiksi talvella lumen keskeltä, Kauppinen tuumii.
Kunnanrakennusmestari Jorma Vierula kertoo, että teoksen sijoittamista on harkittu pitkään, ja asia on edelleen auki.
- Taulu odottaa määrärahojen sekä hyväksyttävän paikan järjestymistä.

Jyri Kauppisen aikaansaannosta saapui ihailemaan myös todellinen asiantuntija, kuvataiteilija Eero Sysikumpu, kun taulu tällä viikolla pitkästä aikaa kaivettiin varastosta ja levitettiin työpajan pihalle.
- Täytyy ihmetellä sitä, että mainostarkoituksessa on onnistuttu luomaan tällainen totuudenmukainen maisemamaalaus. Moni ei samaan pystyisi.
- Jyrin osaaminen näkyy taulusta erittäin hyvin. Mainoksessa pitää aina olla taiteellisia ansioita, jotta se toimisi. Eero Sysikumpu kertoi odottavansa toiveikkaana teoksen pääsemistä kaikkien nähtäville
mahdollisimman pian. " - M.V.

Elga Sesemann oli Ruoveden 30-vuotiaan taideyhdistyksen ensimmäisiä jäseniä

Ruoveden kulttuurihistoria vilisee kuuluisia taiteilijoita, mutta järjestäytynyttä yhdistystoimintaa ei ennen vuotta 1980 paikkakunnalla ollut. Taiteilija Elga Sesemann oli yksi silloin perustetun Ruoveden taideyhdistyksen ensimmäisistä jäsenistä. Viime kesänä vireä yhdistys järjesti juhlanäyttelyn, jossa mukana oli myös Elgan töitä, muun muassa kuvan kukka-asetelma

Helsingissä sodan aikana Taideakatemian koulussa opiskellut Elga Sesemann teki läpimurron vuonna 1945. Hän oli syntynyt Viipurissa ja viettänyt lapsuutensa kannakselaisessa värikkäässä kulttuuripiirissä. Sesemannin suvun keskuspaikkana oli lähellä Viipuria sijaitseva Tikkalan kartano.
Antero Rinne kirjoitti 1945 Sesemannin ensimmäisestä yksityisnäyttelystä Strindbergin taidesalongissa: "Sesemann on sielukkaan omaperäinen ja syvälle katsova taiteilijapersoonallisuus, jollaista oli jo kaivattu."
Elga Sesemann (1922-2007) asui  taiteilijapuolisonsa Seppo Näätäsen kanssa useita vuosia Ruovedellä, jonka Yhteiskoulun kuvaamataidonopettajana Näätänen toimi.
Seppo Näätänen kuoli 44-vuotiaana 1964 Intiassa; hän oli ostanut sinne vain menolipun vakavan sairautensa loppuvaiheessa. Hänen tunnetuin julkinen työnsä on Värtsilän kirkon alttaritaulu.

Elga Sesemann: Kukka-asetelma 1962.
Rajattu valokuvasta
Elga Sesemann käytti töissään voimakkaita väriyhdistelmiä ja loi outoja, ekspressionistisia  tehdas- ja kaupunkitunnelmia yksinäisine hahmoineen. Hän myös piirsi runsaasti muotokuvia pastelliliiduin, muun muassa useista ruovesiläisistä.
Oheinen kukka-asetelma on Ruoveden kyläläisten vuonna 1962 taiteilijalta tilaama 50-vuotislahja anopilleni Sirkka Koskenalalle.
Elga Sesemann oli myös kirjailija; hänen teoksensa  "Kuvajaisia  - erään omakuvan taustamaisemaa"
ilmestyi WSOY:n kustantamana 1959.


31. lokakuuta 2010

Hattu on pääasia


Nimimerkki Huomioitsijan Seuratavat -kirja ilmestyi vuonna 1943
WSOY:n kustantamana. Tässä ohjeita hatun käyttäjille:
"Naisten hattujen muoto ja koko vaihtelee alituiseen muodin oikuista riippuen, niin että hattu, joka tänä vuonna peittää kokonaan toisen silmän, saattaa ensi vuonna olla niskassa. On kuitenkin varottava hankkimasta äärimmäisyyteen meneviä luomuksia, varsinkin ellei ole mahdollisuuksia useamman hatun ostoon. On valittava kasvoihinsa sopiva hattu, niin ettei kapea- ja pitkäkasvoinen osta nuorekasta tytön hattua, enempää kun lastenkasvot omaava leveäreunaista, erikoista taideteosta. Hatun tulee myös sopia muuhun vaatetukseen, niin ettei hienoa, harsolla, kukilla ja muilla koristeilla varustettua iltapäivähattua käytetä sadetakin tai englantilaismallisen kävelypuvun kanssa, eikä urheilumallista hattua hienon vierailu-puvun kanssa.
Nainen, jolla on varoja vain yhteen hattuun, tekee viisaasti hankkiessaan yksinkertaisen, hyvästä aineesta valmistetun, tumman hatun, jota voi käyttää sekä sisällä että ulkona.
Naiselle hattu onkin tärkeä, sillä hän käyttää sitä aamupäivällä, päivällä ja iltapäivällä, kadulla, myymälöissä, ravintolassa, kirkossa ja vierailuilla; ainoastaan iltapukuun ei kuulu hattua, ellei ole kysymyksessä jokin erikoinen pukuun kuuluva päähine.
Herrat käyttävät juhlapuvun ohella silinteriä ja chapeau-claque'ia*, muussa asussa ollessaan etupäässä pehmeää huopahattua, joka talvisin on tumma, kesäisin vaalea, ja kovaa huopahattua eli knallia.
Herra paljastaa päänsä kunnianosoitukseksi tervehtiessään tuttaviaan tai lippua, kuullessaan kansallislaulua laulettavan tai soitettavan, kirkossa, ruumissaaton kulkiessa ohi jne. Herrasmies ottaa hatun päästään tullessaan sisään, samoin hississä naisen läsnä ollessa." * sana tarkoittaa kokoon napautettavaa silinterihattua

Hatut ovat minusta mielenkiintoisia, vaikka en itse niitä käytäkään kuin lämpimikseni. Hattuun sisältyy paljon erilaisia merkityksiä. Kotiarkistostani  löytyy runsaasti historiallisia hattukuvia.   Otsikkokuvat ovat 1900-luvun alusta sekä 1920- 30- ja 40-luvuilta.

Ihania hattuja: http://www.hattu.fi/juhla.htm

Ruoveden seurakunta 450 vuotta: Pyynikkilän pappilan vaiheita

Alkujaan Ruolahtena tunnettua Pyynikkilää asuttivat vuosina 1547-61 pirkkalaiset erätalonpojat Erkinpoika Pyynikkä ja Paavali Matinpoika Pyynikkä. Tila autioitui myöhemmin, ja vuonna 1606 se siirtyi Ruoveden seurakunnan omistukseen kirkkoherran pappilaksi. Alkuperäinen  rakennus paloi 1700-luvun alkupuolella ja jälleenrakennettua taloa korjailtiin usein, kunnes vuonna 1831 valmistui uusi loistelias pappilarakennus Engelin oppilaan, arkkitehti Granstedtin uusklassiseen tyyliin piirtämänä (alempi kuva).


Talo palveli pappilana 1960-luvun puoliväliin asti, jolloin Ruoveden seurakuntakeskus valmistui ja Pyynikkilä huutokaupattiin. Sen osti Pekkalan kartanon isäntä Hans Aminoff, ja hänen kuoltuaan pappila alueineen siirtyi Aminoff-Säätiölle vuonna 1968.  Säätiö  puolestaan  luovutti sen valtiolle ehdolla, että Pyynikkilä entisöidään pappilamuseoksi.
Museo valmistui kolmen vuoden urakan jälkeen kesäksi 1976, mutta vain viikkoa ennen avajaisia rakennus tuhoutui arvoituksellisessa tulipalossa. Museovirasto luovutti alueen takaisin Aminoff-Säätiölle, ja niin paikalle alettiin rakentaa  kesäteatteria. Pappilan renkituvasta saatiin samalla tervetullut taidenäyttelytila, joka toimii kesäisin Ruoveden vapaa-ajanlautakunnan ja kulttuuriyhdistysten hellässä hoivassa.
Aminoff-Säätiö lahjoitti Pyynikkilän virallisesti Ruoveden kunnalle vuonna 1983, mutta jo edellisenä kesänä siellä oli nähty ensimmäinen näytelmä: rehtori Oiva Hernesniemen "Pyynikkilän pihassa 1882".
Teksti on laatimastani Ruoveden kesäesitteestä 2002

Valitettavasti pappilasta entisöintivaiheessa otetut valokuvat tuhoutuivat edustuskelvottomiksi kulttuuritoimistossa edeltäjäni aikana tapahtuneen vesivahingon yhteydessä. Paikallinen taiteilija Olavi Heikkilä maalasi niiden perusteella pappilarakennuksen järven puolelta nähtynä. Väri ei ole valokuvassa enää ollut aivan alkuperäistä vastaava (ylempi kuva)

http://www.pokory.fi/doc/HANKESUUNNITELMA_Pyynikkila.pdf
http://outi-autio.blogspot.com/2010/10/suomen-kaunein-alttaritaulu.html
http://outi-autio.blogspot.com/2010/11/tukkijoella-on-seikkailtu-yli-110.html

30. lokakuuta 2010

Sininen hetki Hilkka-Liisa Aholan seurassa

Olen perinyt isältäni Arabian tarjoilusetin, jonka hän oli saanut 60-vuotislahjaksi 1970. Astioissa olevat nimikirjaimet HLA kuuluvat Hilkka-Liisa Aholalle. Setin osissa on jäljellä Handicraft-tarrat, joten eipä ole niistä snapseja nappailtu. Esineiden valmistusmääristä ei useinkaan ole säilynyt tietoja. Uniikki on aina uniikki; taideteollisuusosaston esineitä on valmistettu pienempinä sarjoina kuin varsinaista massatuotantoa.



Arabian taideteollisuusosastoa johti 1940-luvulla Olga Osol, joka nosti vaatimattoman käsinkoristamon taiteellisesti tasokkaaksi "Olgan osastoksi". Siellä on kasvanut monta lahjakasta keraamikkoa. Hilkka-Liisa Ahola opiskeli Taideteollisuuskeskuskoulussa, ja hänen harjoittelujaksonsa Arabiassa 1943-44 johtivat vakinaiseen työpaikkaan 1947. Työn alkamista viivytti sota: Hilkka-Liisa Ahola toimi viestintälottana. Olgan osastolla saivat nuoret keramiikkataiteilijat suunnitella ja toteuttaa kodin koriste-esineitä sekä paljon käsityötä vaativia käyttöesineitä. Ahola suunnitteli fajanssisia koriste-esinesarjoja ja koristemalleja tehtaan tuotantoon sekä omia uniikkitöitään, erityisesti kaakeleita ja vateja. Taiteilijan töille ovat ominaisia vahvat ornamentit, siniset sävyt ja rehevä sivellintekniikka. Hänen kaakelisommitelmansa voitti arvostetun Grand Prix’n Italiassa, Faenzan keramiikkabiennaalissa 1968. Taiteilijalla oli laaja retrospektiivinen näyttely "Sininen hetki" Helsingissä 1999.

http://www.arabianmuseo.fi/web/museumarabia.nsf/pagesbylevel/FIN0?OpenDocument&LANG=FIN
http://arabia.kokoelma.fi/etusivu_esittely.aspx
Keramiikassa käytetty nimitys fajanssi johtuu Faenzasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Faenza

26. lokakuuta 2010

Haavoittunut enkeli on Maamme taulu

Hugo Simbergin rakastettu maalaus Haavoittunut enkeli (Tampereen tuomiokirkko) voitti v. 2006 Ateneumin taidemuseon järjestämän Maamme Taulu -äänestyksen. Se sai kaikkiaan 1 360 ääntä. Hugo Simberg liittyy läheisesti myös Ruoveden kulttuurihistoriaan.


Syksyllä 1895 Hugo Simberg muutti Ruovedelle Gallen-Kallelan oppiin. Pian hän maalasi siellä eräät uransa tunnetuimmista teoksista vain 21-vuotiaana! Gallen-Kallela ymmärsi Simbergin kuvamaailmaa ja omaperäistä tyyliä rohkaisten nuorta taiteilijaa säilyttämään erikoisuutensa. Gallen-Kallela kirjoitti Louis Sparrelle Kalelasta 10.12.1895:

"Minulla on täällä ollut oppilaana Simberg, joka on aivan poikkeuksellisen lahjakas. Hänen taiteensa tulee vielä merkitsemään paljon, jos hän pysyttelee nykyisellä tiellään. Aivan ihmeellinen lahjakkuus, aivan vanhojen 1300-1400-lukujen mestarien hengessä. Ja se on todellista (ei teeskenneltyä) naiivisuutta. Hänen työnsä vaikuttavat kuin saarnat, joita kaikkien täytyy kuunnella ja jotka porautuvat muistiin." 

Kuvassa tyttäreni ihailemansa taiteilijan haudalla Hietaniemen vanhalla hautausmaalla:


http://outi-autio.blogspot.fi/2012/09/tuttuja-ja-vieraita-enkeleita.html

17. lokakuuta 2010

Propaganda-Aseveljien henkistä sodankäyntiä

Propaganda-Aseveljet oli  talvi- ja  jatkosotien  aikainen  järjestö, jonka perustivat lauluntekijä Reino "Palle" Palmroth ja Aunuksen Radion päällikkönä ja reporttina toiminut Pekka Tiilikainen. Järjestön tarkoitus oli tuottaa viihteellisiä  asemiesiltoja tukemaan henkistä sodankäyntiä. Arijoutsi, aikansa luetuin suomalainen pakinoitsija, avusti säännöllisesti Propaganda-Aseveljien Hopeatorvet-lehteä.


Viihdytyskiertueporukka Simolan asemalla 1942 odottamassa 
radan korjausta pommituksen jäljiltä. Vänrikki Arijoutsi 
keskellä ja hänen takanaan tummahiuksinen Arvo Koskimaa, 
Syyspihlajan alla -tangon säveltäjä. Luulisin, että näyttelijä 
Leo Riuttu on 3. oikealta. Isäni on 3. vas. tangon vieressä.

Talvisodan jälkeen Propaganda-Aseveljien kärkijoukko perusti yhdessä Valtion tiedotuslaitoksen kanssa Puolustusvoimain viihdytystoimiston, jonka rintamille ja sotasairaaloihin suunnattu toiminta käynnistyi 27. kesäkuuta 1941. Jatkosodan aikana toimisto järjesti Helsingin Messuhallissa yli sata asemiesiltaa, joissa ajan merkittävimmät taiteilijat esiintyivät. Isänikin oli mukana viihdytysjoukoissa ja lauloi muun muassa asemiesiltojen kuorossa. Tilaisuudet radioitiin suorina lähetyksinä.
Uusi Suomi 7.7.2009: "Viihdytystoimintaa jatkui sodan loppuun saakka. Vain muutama päivä ennen Neuvostoliiton suurhyökkäystä kesäkuussa 1944 kenraalimajuri Aaro Pajari tarjosi reservidivisioonalleen Kannaksella Kreivitär Maritzan ulkoilmanäytöksenä. Kymmenisen päivää myöhemmin sama joukko yritti lähes samassa maastossa pysäyttää venäläiset Kuuterselässä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Arijoutsi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Simolan_rautatieasema

Samuli Parosen maailma oli sana

Minulla ja Virolahdella syntyneellä aforistikko Samuli Parosella on yhteisiä esivanhempia isänäitini puolelta 26 polkua pitkin.

Samuli Paronen (1917-1974) oli kirjailija, taidemaalari ja työmies. Esikoisteoksensa ilmestyessä hän oli jo 47-vuotias. Vaatimattomissa oloissa eläneen Parosen kirjailijanura kesti vain 10 vuotta. Hän kirjoitti kymmenen teosta, joista 8 oli romaaneja, yksi novellikokoelma ja yksi aforismikokoelma. Paronen tunnetaan parhaiten kokoelmasta Maailma on sana.


Parosen isä kuoli Tammisaaren vankileirillä 1918 ja äiti influenssaan 1931, kun poika oli 14-vuotias. Kirjailija elätti itsensä työmiehenä metsä- ja maataloustöissä. Eri paikoissa asuttuaan Paronen osti Aino-vaimonsa kanssa maatilan Janakkalasta, josta he myöhemmin muuttivat Riihimäelle. Janakkalassa hän kirjoitti 1964 julkaistun esikoisromaaninsa "Kesä Aataminkylässä". 

Samuli Paronen oli myös maalari
Kirjailija oli tuttu näky Riihimäellä, sillä hän istuskeli mielellään puistoissa, lukusaleissa ja asemakahvilassa. Hänet tunnistettiin isosta mustasta huopahatusta, joka peitti tummat tuuheat hiukset.
Paronen kuoli keuhkosyöpään 1974 Ahveniston sairaalassa. Hannu Mäkelä on kirjoittanut Parosesta kirjan Samuli. Muistelma Samuli Parosesta. Otava 2006
Samuli Paronen -palkinto myönnetään ansioista aforistiikan alalla. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2006. Palkinnon jakaa Suomen aforismiyhdistys. Saaja julkistetaan Parosen syntymäpäivänä 23. toukokuuta tai sen tienoilla. Ensimmäisen Samuli Paronen -palkinnon sai kirjailija ja aforistikko Helena Anhava.
Aforistikko Hannu Paronen (s. Virolahdella 1948) on myös samaa sukua. Hän ja Samuli ovat sukua toisilleen 36 polkua pitkin. Samuli ja minä 26 polkua sekä Hannu ja minä 35 polkua pitkin. 

Samuli Paronen: "Mietittyäni asiaa viisikymmentä vuotta voin nyt sanoa 
että maailma on sana".

13. lokakuuta 2010

Lauri Autio oli Tiutisen taiteilija

Löysin pari vuotta sitten ABC-piirustuskoulun oppivihkon Ruoveden Ritoniemen ulkorakennuksen ullakon lattialta. Poimin sen talteen ja yllätyksekseni peukalopaikaksi avautui taiteilijasetäni oppilastöiden sivu. Eilen kirjanen osui jälleen käteeni järjestellessäni valtavaa perhearkistoani (josta monet blogini aiheetkin ovat lähtöisin) ja päätin kirjoittaa tämän muistojutun.
Lauri Autio syntyi 1915 Kymin Tiutisen saarella ja kuoli 50 vuotta sitten vain 45-vuotiaana. Valitettavasti hän ei ehtinyt saada laajempaa valtakunnallista huomiota taiteilijana; synnyinseudullaan hänet kyllä tunnetaan ja monista kymiläiskodeista löytyykin setäni tuotantoa. Kotkan kaupunginkirjastoon on hankittu Lauri Aution maalaus "Kolkkalan kylä".

ABC-piirustuskoulun kirjasta: "Lauri Aution ilmeikäs
omakuva. Tämä taitava suoritus on saanut tunnustusta
ulkomaillakin." Akvarelli oik. on Vuorisaaresta
Lauri Autio maalasi maisemia luonnossa suoraan kankaalle - säällä kuin säällä. Kesäisin hän retkeili "seilipaatillaan" lähisaarissa ja ikuisti Kuutsalonkin taloja ja rantoja. Setäni oli monipuolisesti lahjakas ja opetteli muun muassa englannin ja ranskan kielet; kitaraakin hän soitti taitavasti.
Minä sain usein toimia temperamenttisen ja hauskan taiteilijasetäni oppaana hänen vieraillessaan Helsingissä. Ihmettelin, kuinka nopeasti hän luonnosteli kaikkea näkemäänsä - huonekasveista ihmisiin. Tässä olin itse mallina 1947:


Kotisaarta ikuistamassa
ABC-piirustuskoulu oli 1937 perustettu, Helsingistä käsin toimiva kirjeopisto, jonka johtajaopettaja 1946-66 oli taiteilija Unto Pusa.
Kirjekurssi oli suosittu; monet taiteilijat hankkivat ensimmäiset oppinsa sen avulla. Kurssia ovat käyneet mm. Kauko Lehtinen ja Rafael Wardi. Opetus perustui pariisilaisen Ecole A.B.C. de Dessin -koulun menetelmiin. Kurssi oli kolmen vuoden pituinen ja siihen sisältyi 12 kirjettä tehtävineen, jotka lähetettiin kouluun palautetta varten. Kurssiin liittyi vihkosia ja kirja, joissa kerrottiin taiteesta ja taiteilijoista, taiteen filosofiasta, sommittelusta ja tekniikoista.

7. lokakuuta 2010

Uusia vanhoja asioita löytyy joka päivä

 Sukututkimus on nyt paljon helpompaa kuin 1970-luvulla; isäni kuoli 1979 ehtimättä nähdä tätä valtaisaa kehitystä tekniikan alalla. Hän seikkailisi varmaan innokkaasti netissä historian ja kulttuuriasioiden parissa. Omaankin elämääni tietokoneet tulivat hieman liian myöhään; olin jo melkein 50, kun työpaikkani siirtyi ATK-aikaan ja aluksi vaikeasti DOS-pohjaisesti. Ainakin opin tietotekniikan perusteita. Kaikki tosin etenee nykyisin niin hurjaa vauhtia, että uusimmat villitykset jäävät omaksumatta.

Vanhempani vihittiin Kymin kirkossa 7.10.1934
Mukava sattuma, jolla pääsin tiedon poluille: Aivan huvikseni googlasin erään isäni suvun paikkakunnan nimen. Ja kas, sieltähän tupsahti eteen Suku Forum ja ajantasainen keskustelu kyseisen seudun historiasta ja ihmisistä. Meidänkin sukuamme siellä käsiteltiin ja juuri niiltä osin, mistä en tiennyt mitään. Erään nimimerkin alta löytyi vielä henkilö, jonka kanssa meillä on yhteiset isovanhempien vanhemmat, siis pikkuserkku. Vaihdoimme keskustelupalstalla tietoja ja sain erinomaiset lähtökohdat tutkimuksilleni. Uusia vanhoja asioita löytyy joka päivä lisää.
Kymin empiretyylinen kivikirkko rakennettiin C. L. Engelin tyyppipiirrosten mukaan ja vihittiin käyttöön vuonna 1851. Alttaritaulun on maalannut Berndt Godenhjelm. Alttaripöydän isot kynttilänjalat ovat lahja Karhulan lasitehtaan työntekijöiltä vuodelta 1901.

4. lokakuuta 2010

Kulttuurikunnasta toiseen

Liityin taannoin Facebookissa Ruovesi-ryhmään ja aloin oitis etsiä arkistoistani kuvia Suomen kauneimmaksi äänestetystä kirkonkylästä lisätäkseni niitä ryhmän sivuille. Kuuntelin samalla ruovesiläisen ystäväni, kitaristi  Eero Raivion Fantasiaa-kokoelmaa ja kohta olinkin Ruoveden rannalla unelmoimassa.
Vierailin ensimmäisen kerran tuossa runon ja kuvan kunnassa parikymppi-senä nuorikkona. Ajomatka Helsingistä Ruovedelle oli pitkä siihen aikaan, joten kysyin mieheltäni Tampereen jälkeen, että minne huitsinnevadaan tässä ollaan oikein menossa..
Perille päästyämme oli jo säkkipimeää. Tuuli humisi vanhojen honkien latvoissa, ja kevätjäät ryskyivät rannassa. Helsinkiläistytölle kokemus oli fantastinen.


Myöhemmin illalla mieheni pianistiäiti soitteli takkavalkean loimussa Chopinia; pystyn edelleen sekunnissa palaamaan tuohon romanttiseen hetkeen, yhteen elämäni käännekohdista.
Aamulla kamarin ikkunasta aukeni eteeni upea järvimaisema, johon rakastuin ensisilmäyksellä. Tämä lämmin suhde Ruoveteen on jatkunut yli 44 vuotta, kestänyt niin myötä- kuin vastamäet ja ainakin minun puoleltani kestää edelleen, vaikka olenkin vaihtanut Gallen-Kallelan Sibeliukseen. Ruovedellä näen rannaltamme Kalelan, Järvenpäässä asun kivenheiton päässä Ainolasta ja muistakin kulttuurimuistoista, mm. Aleksis Kiven kuolinmökistä ja Halosenniemestä.

Tämän kirjoittamisen jälkeen sain maaliskuussa 2011 suruviestin Ruovedeltä. Hyvä ystäväni, kitaristi Eero Raivio menehtyi sairauskohtaukseen.

3. lokakuuta 2010

Olgan skandaalitanssi Virolahden Paatiolla

Isäni äidinisän sukujuuria on jäljitetty Paation saarelle 1600-luvulle asti. Paatio kuuluu menetettyihin alueisiin. Tässä pientä keisarillista paikallishistoriaa netistä:

Nikolain esikoinen, kaunis 
Olga Nikolajevna vuonna 1913,
jolloin Paatiolla tanssittiin
"Keisarilliset saapuivat Paation saarelle, Luuvin kalliolle sunnuntai-iltana 6. heinäkuuta 1913. Tällä kertaa myös saarelaiset oli kutsuttu mukaan eväsretkelle. Illallisen jälkeen mukana ollut torvisoittokunta puhalsi tanssimusiikkia. Paation pojat löivät vetoa siitä, kuka uskaltaisi pyytää keisarin sisarta Olga Nikolajevnaa tanssiin. Matti Mikkola rohkaisi mielensä ja saikin Olgan valssin pyörteisiin. Illan tapahtumista on eri näkemyksiä, mutta suuriruhtinatar Olga oli tiettävästi ainoa, joka tanssi paikkakuntalaisten kanssa. 
Myös Otto Simolan kerrotaan tanssittaneen suuriruhtinatarta. Toiset pojat saivat tyytyä iloiseen tunnelmaan, makaronivelliin, mustaan limppuun ja rommiin. Keisarin kerrotaan poistuneen huvijahti Štandartille puolen yön jälkeen. Seuraava päivä sujui tavanomaiseen tapaan: keisarilliset menivät jälleen maihin ja pelasivat tennistä."

Kumpaa Olgaa Matti tanssitti?
Alkuperäistekstissä kerrotaan Matti Mikkolan tanssittaneen keisarin sisarta Olga Nikolajevnaa. Sisar oli kuitenkin nimeltään Olga Aleksandrovna.

Taiteilija Eric Vasström ja Fyren-lehden päätoimittaja tuomittiin majesteettirikoksesta 
kolmen vuoden oikeustaistelun jälkeen kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen heidän julkaistuaan pilakuvan Paation tapahtumista. 

28. syyskuuta 2010

Vuosilukujen karua kertomaa

Eräs luotsina palvelleista kuutsalolaisista esi-isistäni oli varhain orvoksi jäänyt Jaakko Martinpoika Autio (1774-1845). Hänen isänsä kuoli pojan ollessa 3-vuotias ja Beata-äiti, kun poika oli kahdeksan. Äiti oli vihitty uuteen avioliittoon luotsi Malakias Juhonpojan kanssa, joten Jaakkokin sai kasvaa luotsin työhön. Malakias avioitui uudelleen, mutta hukkui vain 41-vuotiaana. Hänen toinen vaimonsa jäi Jaakolle ja hänen sisaruksilleen ainoaksi läheiseksi.
Jaakko Martinpoika Autio vihittiin kurittulalaisen Eeva Paulintytär Styrmanin kanssa 1802. Eeva kuoli 16 vuotta ennen miestään.

Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto, 1900-luvun akupuolella
painetusta taidekuvavihkosesta, kotiarkisto.

Jaakon ja Eevan Anna-tytär avioitui Kymin Saksalasta olleen Kristian Tuomaanpojan kanssa. Kristiankin omaksui Autio-sukunimen. He saivat viisi lasta, mutta murheet koettelivat kovalla kädellä nuorta perhettä; pojista Jeremias menehtyi pariviikkoisena ja Tuomas 14 kk:n ikäisenä. Lopulta Anna-äitikin kuoli lapsivuoteeseen 29-vuotiaana synnytettyään viidennen lapsensa, joka sai elää vain 12 päivää. 
Kristian Tuomaanpoika Autio sai toisen vaimonsa kanssa vielä seitsemän lasta, joista Krister hukkui Kronstadtissa 26-vuotiaana 1865, Daniel menehtyi 7-vuotiaana, Sofia vuoden vanhana ja Amalia 9-kuisena. Kristianin kahdestatoista lapsesta aikuisiksi elivät vain viisi tytärtä. Jaakko Martinpoika kuoli 71-vuotiaana haudattuaan melkein kaikki läheisensä. 

Jaakon jälkipolven tarina ei ole poikkeuksellinen; 1800-luvun lapsikuolleisuus oli kaikkialla suuri. Lapsista kuudesosa kuoli alle vuoden vanhana ja leikki-ikäisten hukkumisia oli paljon saaristossa. Ruoansulatushäiriöt olivat yleisin syy lasten kuolemiin. Vanhempia lapsia menehtyi paljon tyfilus-nimellä kutsuttuun tautiin, joka oli joko lavantautia, "toisintokuumetta" tai pilkkukuumetta. Keuhkotuberkuloosi vei paljon lapsia ja nuoria,samoin isorokko, tulirokko, tuhkarokko, kurkkumätä ja hinkuyskä. Kaikki nämä taudit ovat rokotusten ansiosta melkein kadonneet.


Kuutsalo oli oivallinen luotsitukikohta

Suomen luotsilaitoksen synty liittyy Kustaa Vaasan tekemään Suomen-matkaan Venäjän sodan aikana 1555-56, jolloin hän nimitti mm. esi-isäni "Pitkäpaaden Jaakon" kruununluotsiksi. Homma on periytynyt Jaakon kymenlaaksolaisjälkipolvissa pitkään; onhan laaja suku asunut satoja vuosia saaristossa ja rantakylissä.
Luotsausta oli harjoitettu jo ennen Kustaa Vaasan vierailua, ja siitä oli säännöksiä mm. Maunu Eerikinpojan (Ruotsin kuningas 1319-1364) kaupunkilaissa, mutta käytännössä se oli järjestäytymätöntä. Kustaa Vaasa oli yksi Ruotsi-Suomen sotalaivaston kehittäjistä, joten hän tuli kiinnittäneeksi huomiota laivojen kulun turvaamiseen vaarallisilla saaristoväylillä. Turun - Viipurin väylän merkitsemisestä kuningas antoi määräyksiä kirjeissään 8.1. ja 3.5.1556. Hän myös kehotti Juhana-herttuaa valvomaan, että luotsit saivat kohtuullisen korvauksen työstään. Rahassa maksetun palkan sijaan tulivat myöhemmin verohelpotukset. Kuningas Juhana III lupasi 1579 ottaa suojelukseensa ne luotsit, jotka asuivat saaristossa ja vapauttaa heidät veroista niinä vuosina, jolloin he keväisin ja syksyisin ohjasivat kruunun laivoja Tallinnaan ja Viipuriin. Vilkkaan laivaväylän läheisyydessä sijaitseva Kuutsalo sopi oivallisesti kruunun haluamaksi luotsitukikohdaksi.
 
Isoisäni sisarelleen 16.8.1907
lähettämä Kuusisen luotsitupaa esittävä kortti
Kuutsalon luotsien vartiointipaikka oli 1800-luvun alkupuolella Fort Slava eli Kukouri. Sieltä se siirrettiin Kuusiseen 1879.

27. syyskuuta 2010

Kymin Kuutsalosta Haminan Pitäjänsaarelle ja takaisin. Olga ja Robert Aution suurperhe

Olga Maria Elisabet ja
Robert Jeremiaanpoika 
Autio

Isäni  isoisä Robert Jeremiaanpoika  Autio (7.5.1850-13.6.1928) hakeutui nuorena miehenä synnyinsaareltaan Kuutsalosta töihin Vehkalahden Summaan, jossa asui viitisentoista vuotta. Myöhemmin hän muutti Haminaan, missä avioitui kolme viikkoa vaille 17-vuotiaan Olga Blomqvistin kanssa 1873. Pariskunta muutti 1882 takaisin Kuutsaloon kolmen Haminassa syntyneen lapsensa kanssa, ja 1887 Robert lunasti perintöoikeutensa Aution tilasta. He asuivat ensin Autionkylässä, mutta Robert rakensi sitten talon Sumarinsaaren Kaukalopohjaan. 

Olga syntyi Haminassa 27.12.1856 ja kuoli Kuutsalossa 22.4.1926. Hänen äitinsä oli merimiehentytär Eva Christina Antonsdotter Kymén Haminan Pitäjänsaarelta. Evan syntymävuonna 1818 Pitäjänsaari oli merenkulkijoiden esikaupunki. Saarella asui laivureita, neljä luotsia ja 19 merimiesperhettä, joista osa ruotsalaisnimisiä. Evan merimiespuoliso Carl Henrik Blomqvist, joka oli nuorena muuttanut Kirkkonummelta Haminaan, katosi merillä 1846, jolloin Eva jäi yksin huolehtimaan lapsistaan.



Olgan velipuoli, merimies Karl Henrik Blomqvist
(1838-1911) ja vaimonsa Saara s. Sipari (1839-1929)
1800-luvulla kirjassa Entisaikain Pitäjänsaari

Eräs sukulaiseni kirjoitti Suku Forumille 
Pitäjänsaari-kirjasta: 
"Vielä muutama rivi Sockenholmenista: kiinnostava paikka todella. Vuonna 1818 saarella asui n. 50 perhettä, laivureita ja merimiehiä sekä luotseja. Perheissä oli paljon lapsia ja talot pieniä. Saarella poltettiin pikeä, jota vietiin Pietariin. Omalla ”varvilla” rakennettiin laivoja. Töihin mentiin jo hyvin nuorena joko laivojen lastia purkamaan tai sitten jo merille. Merillä seilattiin ympäri maailmaa puuta vieden ja suolaa tuoden. Kun Pitäjänsaarelaiset laivanvarustajat käyttivät laivoissaan oman saaren miehiä, saattoi haaksirikko kerralla viedä hautaan toistakymmentä saaren miestä.
Pitäjänsaarta voi sanoa kansainväliseksikin ja monenlaista nähtiin. 1850-luvulla käytiin Krimin sotaa ja Englannin laivasto esti pitäjänsaarelaisten laivojen liikkeet. Pitäjänsaarelainen priki ”Onni” oli livahtanut merille ja kulki kaukana kotirannoilta. Mahdollisesti pitkittynyt matka sain sen miehistön karkaamaan Australiassa. Uuden miehistön kanssa priki suuntasi Bataviaan (=Indonesia), jolloin Englannin laivasto yritti kaapata laivan. Haminalainen kapteeni pääsi jollalla pakoon ja keräsi maista iskujoukon, jolla valtasi laivan takaisin. Purjehdittuaan ”Onnin” satamaan myi kapteeni laivan.
Tai mitä sanotte 14-vuotiaana merille lähteneestä Karl Robert Blomqvistista, jonka luultiin jo kuolleen, kun hän 40 vuoden poissaolon jälkeen palasi Pitäjänsaarelle englantilaisen vaimon kanssa. Blomqvistit on yksi suvuista, joista kirjassa on taulut. Tai toisesta merimiehestä, joka seilasi kotoaan norjalaisella laivalla Madagaskarille, sieltä Ranskaan, Hollantiin ja Norjaan, josta Helsinkiin ja Pietariin ja edelleen Cardiffiin ja Arkangeliin sekä Murmanskiin ja Amsterdamiin sekä Viipuriin ja Kieliin palaten sieltä kotiin. Tällä matkalla merimies oli vuoden verran. Monet saarelaiset olivat myös kielitaitoisia ja heillä oli liikesuhteita useisiin maihin. Kiintoisia tarinoita olisi muitakin, mutta tämä riittäköön."

Klamin sukua ja Hyrysysy Menolainen

Klamin suku on yksi Virolahden talonpoikaisista merenkulkijasuvuista. Tunnettu sukulinja ulottuu 1600-luvulle asti. Klami-nimi tunnettiin Virolahdella jo 1500-luvulla (Glam).

Isäni isovanhemmat Jeremias
ja Marjaana Sipilä
kultahääpäivänään 1936.
Marjaana oli Klameja
äitinsä puolelta
Virolahden Klamilan Koukinpohjassa oli 1638 suvun kantaisän, Yrjö Heikinpojan asuttama talo. Talo ja pihapiiri kävivät ahtaiksi; Yrjön pojanpojat Juho ja Erik riitautuivat, ja Juho muutti vaimonsa Valpurin kanssa Koukilla olevaan taloon.     Pikkuvihan aikana kylä autioitui. Veljekset Juho ja Erik kuolivat syksyllä 1742, jolloin leskeksi jäänyt Valpuri ja neljä poikaansa siirtyivät tyhjilleen jääneeseen Vähä-Klamin taloon; Koukin nimi vaihtui Klamiin. Juhosta lähti Klamin suku ja Erikistä Koukin suku.

Suvun tunnettuja jäseniä ovat muun muassa valtiopäivämies Erik Klami (1820–1868), säveltäjä Uuno Klami sekä professori Hannu Tapani Klami. Helsingin Vartiokylässä sijaitseva Klamintie on tullut nimistöön 1954. 
Kauppias Abel Klami keksi sanan Hyrysysy
Jotkin sanat elävät eräänlaista puolielämää. Ne saattavat unohtua pitkiksi ajoiksi ja sitten taas putkahtaa esiin. Hyvä esimerkki tästä on sana hyrysysy, jota alkoi taas näkyä sen verran, että sen merkitystä ja alkuperää ruvettiin jo kyselemään Kielitoimistosta. 
Hyrysysy ei ole sanakirjantoimittajien eikä edes kielenhuoltajien keksintöä. Sanan historia ulottuu aikaan, jolloin "automobiilit" vasta tekivät tuloaan Suomeen. Siinä vaiheessa tietysti olikin hyvä miettiä uudelle menopelille sopivaa suomen sanaa.
Hyrysysy tuli esiin sanakilpailussa, jonka sanomalehti Suometar pani pystyyn 1907. Sanan isä on virolahtelainen kauppias Abel Klami. Hänen toinen ehdotuksensa oli menolainen. Hyry-alku tuli keksijän mieleen varmaan helposti. Sehän kuvaa auton käyntiääntä, moottorin hyrinää. Sitä kuvaavat tietenkin myös verbit hyryttää ja hyrytellä, joita 1900-luvun alkupuolella näkyy käytetyn autolla ajamisesta. 
Taru Kolehmaisen juttu on Helsingin Sanomista 16.7.2002 
Klamin sukuseura: http://www.klami.fi/

26. syyskuuta 2010

Opettajan palkka Kuutsalossa 1895

Kuutsalon koulu toimi 1893-1963.
Nykyään se on Kotkan käytössä.
Kuutsalon kotisivu
Lehti-ilmoitus opettajan paikasta v. 1895:
Väliaikainen opettajan virka Kymin Kuutsalon sekakansakoulussa julistetaan täten kevätlukukaudeksi johtokunnalta haettavaksi ennen joulukuun 15 päivää. Virka on vastaan otettava tammikuun 7 p:nä. Palkka on koko vuodelta: tavallinen valtioapu, piiriltä 150 mk, 4 hl rukiita, 7 hl perunoita, puolet oppilasten sisäänkirjoitusrahoista a´ 2 mk, lehmän laidun, puut ja valo y.m. Vakinaiseksi opettajaksi jäävä saapi 50 mk korotuksen.  Kuutsalo marrask. 10 p. 1895. T. Suutari, Johtokunnan esimies

Tällainen leike löytyi Kuutsalon kiertokouluoloista 25.2.1893

22. syyskuuta 2010

Satusetä kulki pelotta pahankin virstan

Kun Sakari Topelius (1818-98) matkusti hevoskyydillä Helsingistä lapsuudenkotiinsa Uudenkaarlepyyn Kuddnäsiin äitiään tapaamaan, ei matka joutunutkaan muutamassa tunnissa, vaan kesti päiviä ja välillä yövyttiin kievareissa.


Ruoveden naapurissa, Pirkanmaan Juupajoella on 1700-luvulta peräisin oleva Kallenaution kestikievari, jossa Sakari Topelius vakituisesti yöpyi matkoillaan. Paikka on nykyisin museo.


Kallenautio sijaitsee pahan virstan tuntumassa; tie oli huonoa, ja sen varrella on myös pahamaineinen ryövärinkuoppa (Ruoveden puolella). Kulkupuheiden mukaan ryövärinkuopassa asui maantierosvoja, jotka ryöstivät ohikulkijoita. Paikka on idyllinen nähtävyys ja luonnonsuojelualue. Urhoollisesti satusetämme kulki tämänkin virstan niinä vuosina, kun hänen äitinsä eli Uudessakaarlepyyssä.


Varsinainen ryövärinkuoppa on suuri suppa, jonka Topelius kuvasi matkailunähtävyytenä Talvi-iltain tarinoita -novellikokoelmaan:
"...Oriveden kirkon puolella ja jota myöden käy jylhä vuorenselkä siinä kohden, jossa kuuluisa 'paha virsta' on, keskellä erämaata Kallenaution kestikievarin pohjoispuolella. Paikka on tunnettu nimellä ryövärin soppi tai rosvoluola..."

Kuvasin Kallenaution kievaria ja Ryövärinkuopan lähdepuron, jossa virtaa erinomaista juomavettä. Klikkaamalla näet kuvat isoina

Linkkejä
http://www.kallenautio.fi/historia.html
http://museum.svof.fi/fin/kuddnas.htm
Kiitos käynnistä!