15. lokakuuta 2008

Was there Starman waiting in the sky?


YouTubessa kerrottiin suuren UFON saapuvan jonnekin Alabaman ylle lokakuun 14. päivänä 2008 ja muuttavan itsensä IFOKSI. Tästä invaasiosta on internetissä paljon varmaa tietoa videoineen.
Nyt on vuorokausi jo vaihtunut, eikä ylimääräistä uutislähetystä ole kuulunut. Olen pettynyt: Kapteeni Starman on niin kaunis siinä videossa, tähti otsalla ja jokin timantintapainen valoa hohtava kivi kämmenellään.
Mikään maallinen tutka ei UFOA kuulemma havaitse, koska se voi henkistyä aineettomaksi. Eilen aluksen oli kuitenkin tarkoitus näyttäytyä ihmiskunnalle (lue: amerikkalaisille).
Ehkäpä UFON komentosillalla tultiin katumapäälle, ja kapteeni päätti odotella kuun takana parempaa hetkeä.
Komea tähtijengi kertoo tulevansa rakkauden ja veljeyden hengessä opastamaan ihmiset (amerikkalaiset) oikealle tielle ja liittämään vaivaiset Telluksen tallaajat miljoonia eoneita vanhaan universumyhteisöönsä.
Vilkaisin äsken varmuuden vuoksi tekstiteeveetä. Ja totta tosiaan: Kaliforniassa riehuvat laajat pensaikkopalot. Ei muuten mikään leikin asia. Paljonkohan kello on nyt Alabamassa? Vähän pelottaa...

10. lokakuuta 2008

Juhlallinen päivä

Vuosia sitten emännöin jo eläkkeelle jääneen YK:n apulaispääsihteeri Helvi Sipilän vierailua Ruovedellä, kun hän kävi perustamassa sinne Unifemin paikallisyhdistyksen (United Nations Development Fund for Women).
Korkea-arvoinen vieraamme oli etukäteen ottanut selvää paikkakunnan nähtävyyksistä, joista valitsi mm. Asunta-ateljeen ja kirkon.


Kierroksen jälkeen illastimme rennoissa tunnelmissa puhellen niitä näitä. Helvi Sipilä kertoili tarinoita YK-vuosiltaan ja kehui kovasti entistä työtoveriaan Martti Ahtisaarta. Hän oli kuulemma hyvin arvostettu henkilö maailmalla. Suomessa häntä ei ainakaan kovin yleisesti silloin tunnettu. "Siitä miehestä kuullaan vielä", sanoi vieraani. Eipä tainnut itsekään aavistaa puhuvansa maamme tulevasta presidentistä ja Nobelin rauhanpalkinnon saajasta.
Tämä päivä oli juhlallinen: Liput liehuivat Aleksis Kivelle ja samalla Martti Ahtisaarelle. Kuinka erilaiset elämät siinä kohtasivatkaan.

6. lokakuuta 2008

Runo, joka ei ole runo

Olin teininä NVL:n aktiivijäsen ja lähettelin liiton arvostelupalveluun runojani. Tuntui hienolta, kun sanottiin teksteissäni paljastuvan siellä täällä äskettäin luetun Haavikon vaikutus (kirjoitan runoa, joka ei ole runo); en ollut nimittäin lukenut siihen mennessä ainuttakaan tulevan akateemikon runoa.
Myöhemmin sain lahjaksi Haavikon Kootut teokset, mutta en tietenkään tunnistanut itseäni mestarin kynästä. Tänään Paavo Haavikko poistui keskuudestamme. Elämä on kummallista; vasta eilen luin hänen saaneen Suomen kirjailijaliiton tunnustuspalkinnon.
Muita päivän uutisia on pörssikurssien raju lasku Helsingissä. Minä olen kaikkea muuta kuin talousihminen, enkä ota kantaa, mutta kuulin yhden hölmön kommentin asiasta: "Mitä se meitä tavallisia duunareita liikuttaa?" Niinpä, mutta kannattaa kuitenkin muistella 90-luvun alkua.
Tästä voinkin kätevästi taas palata Haavikkoon, joka kirjoitti noina lamavuosina yhdessä Tuomas Keskisen ja Kimmo Pietiläisen kanssa Ilmestyskirja-sarjan. Nimen perusteella kauhistuttavia ennustuksia täynnä...

1. lokakuuta 2008

Pikaviestintää ystävien kesken ennen ja nyt

Taidemaalari ja keksijä Morse, tuolloin 41-vuotias, oli vuonna 1832 laivalla palaamassa Euroopasta Amerikkaan, kun päivällispöytäkeskustelu sähkömagnetismista antoi hänelle ajatuksen lennättimestä. Laivamatkan aikana hän luonnosteli lennätinkoodin numeroiden välittämiseksi lyhyistä ja pitkistä sähköimpulsseista koostuvina koodeina. Uuden koodin, jossa oli suoraan vastineet aakkosille, Morse kehitti myöhemmin lennättimeen liikekumppaninsa Alfred Vailin kanssa. Nykyisin "mesetetään" kännyköillä ja netissä.

Löysin yllättäen kaksi hyvää ystävääni vuosien takaa. Toinen putkahti esiin Facebookissa, toisen tapasin kännykkäviestillä yhteisen tutun välityksellä. Internetin kautta löysin myös isäni amerikanserkun, jonka tunsin vain perintöalbumin sivuilta.
Kännykät ja tietokoneet ovat hyödyllisiä, mutta vähän ristiriitaisia: sukulaiseni olivat kirjeenvaihdossa tämän amerikanserkun perheen kanssa, joten voin lueskella ilokseni silloin tällöin heidän fingelskaksi kirjoittamiaan mielenkiintoisia kuulumisia 1940-luvun New Yorkista. Olisi moni hauska yksityiskohta menneisyydestä jäänyt pimentoon ilman näitä dokumentteja.
Katoammeko me tulevien polvien tietoisuudesta, kun viestittelemme toisillemme vain sähköisesti? Päiväkirjankin korvaa blogi. Voihan kaiken tietenkin tulostaa ja arkistoida, mutta tuleeko sitä tehtyä?
Minun mielestäni kirjeitä on välillä ihan hauskaa kirjoittaa käsin. Ilahduttaa ystäväänikin taatusti enemmän kuin kiireinen netti- tai kännykkäviesti. Toisaalta: moni asia olisi huonommin ilman näitä vempaimia.
Kiitos käynnistä!