23. joulukuuta 2013

Jouluinen ikonimuisto Valamosta


Sain vuosia sitten lahjaksi tyttäreltäni Mirkalta Valamon Jumalanäitiä esittävän matkamuistoikonin. Valamon Jumalanäiti on ainoa Neitsyt Maria -ikonityypeistä, joka on syntynyt Valamon luostarissa Laatokan Karjalassa. Ikonin on maalannut noviisi (myöhemmin pappismunkki) Alipi vuonna 1878.
Valamon Jumalanäidin ikonia säilytetään nykyisin Uuden Valamon luostarin pääkirkossa Heinävedellä, ja se on yksi Suomen ikonitaiteen arvokkaimmista teoksista. Tästä linkistä löytyy kauniita venäläisiä esineitä ja ikoneja, myös Valamon Jumalanäidin kopioita: 
http://alexandraint.net/
Tiedot: http://www.ortodoksi.net/tietopankki/esineet/ikonit/jumalansynnyttajan_ikonit/valamolainen_jumalanaiti.htm

21. joulukuuta 2013

Gävlen olkipukki ei nähnyt taaskaan joulua

Oljet ovat kuuluneet pohjolan jouluun keskiajalta lähtien. Suomalainen olkipukki sai alkunsa olkiin kietoutuneesta nuuttipukista. Kun huomattiin, että eri sävyissä kullankeltaisena hehkuva olki on hyvä pimeän ajan koristemateriaali, siitä alettiin valmistaa joulukoristeita. Joka vuosi tehtiin uudet koristeet. Kuvasin alla olevan suuren olkipukin kesällä 2009 Juupajoen Kallenaution kestikievarimuseon aitassa. Tekijää ei mainittu.


Gävlen Slottstorgetilla on seissyt ylväs olkipukki vuodesta 1966. Pukkiparka on "murhapoltettu" usein, jopa jo ennen joulua; ensimmäisenä vuonna uudenvuodenaattona. Maailmanmainetta Gävlelle tuonut julkkis vihitään aina ensimmäisenä adventtina. Päivitin juttuni parin vuoden takaa, koska kuulin juuri uutisista, että Pukki on jälleen julmasti poltettu viime yönä. Alkaa jo epäilyttää, että polttamisesta on tullut tahallinen mainostemppu ja traditio. 


Seuraava ohje on 1876 julkaistusta kirjasta "Olkien palmikointi eli letitys". 
Helppotajuinen neuwokki omin päinsä oppia valmistamaan olkipalmikoita:

"Olkien walmistus. Raaka-aine. Palmikoimiseen käytetään enimmäkseen rukiin olkia sekä sentähden, että sillä on pitkät solmujen wälit, että myös sen pehmeyden wuoksi, jonka se tarkoituksen mukaisesti pideltynä saapi ja jonka kautta murtuminen palmikoidessa wältetään, ja wiimeksi wielä rukiin olkien helppohintaisuuden tähden, kun ajatellaan, että wilja oljen aikaisen leikkuun kautta menee hukkaan. Siis on monesta syystä edullisinta käyttää rukiin olkia, waikka ei mikään estä käyttämästä nisun olkiakin."

6. joulukuuta 2013

Kirjontatumppukortti ja Leenan taidetumput


Tässä vanhojen korttien kansiossani piileskellyt, 1950 -tai 1960-luvulla USA:sta lähetetty tanskalainen joulukortti, jonka takana teksti: From an original by Margrethe. Copyright L. Levison Jr. LTD 10-5607 C. 
Sain kortista idean esitellä ystäväni, ruoveteläisen taiteilijan Leena Kulmalan ihanat, kirjotut tumput. Vielä ehtii inspiroitua neulomaan ja tekemään kirjontatöitä joululahjoiksi.
Kiitos Leena, että annoit luvan julkaista kuvasi, jotka nappasin Facebook-albumistasi. Kuvien copyright Leena Kulmala.



13. lokakuuta 2013

Kotkan Haapasaari 60°17′21″N, 27°11′32″E

Päivitys vuodelta 2011: Haapasaaren ensimmäisen talon rakensi esi-isäni Matti Markunpoika 1620-luvulla. Hänellä mainitaan olleen neljä lehmää, yksi vasikka ja kymmenen lammasta, jotka kaikki oli verollepantava 30-vuotisen sodan vuoksi.
Perttu Matinpoika (s. n. 1600) oli  henkikirjassa 1639-51. Vuonna 1643  hänet ja kolme kuutsalolaista tuomittiin kukin 40 markan sakkoon ja menettämään valtiolle kaksi nuottavenettä, joilla he olivat vieneet Viroon 150.000 kuivattua hailia ja kolme nelikkoa suolasilakoita.


Vuonna 1775 oli Haapasaaren Yrjölän talossa, jonka isäntä kuuluu myös esi-isiini, kaksi nuottaa ja kymmenen hailiverkkoa. Tällaisiin taloihin palkattiin Virosta tai Kymin mannerkylistä "saarpiikoja" avuksi nuotanvetoon ja hailien putsaamiseen. Vielä 110 vuotta sitten jaettiin nuottakuntien saalis tasan jakorannassa. Jakoa valvomaan oli valittu luotsitaarasti (luotsivanhin). Kaappasin kuvan Haapasaaren sivulta ja yhdistelin toiseen kuvaan.

12. lokakuuta 2013

Ihan mummin näköinen

Tämä oli eräs ensimmäisistä blogipostauksistani (12.12.2008). 
Uusinta päivitettynä:
"Kenen mummi sä oot?" kysyi eräs pieni tyttö minulta kaupassa. Esitin hänelle vastakysymyksen: "Mistä tiedät, että olen mummi?" "No kun sä oot ihan mummin näköinen", kuului vastaus. Jaa-a, niinpä tietenkin. Onpa nyt mummin muutettava väriä hopeasta kultaan ja käytävä trimmauksessa. Sitten vielä rillien vaihto. Taitaa tulla kalliiksi! Mutta mutta: Onhan minulla kolme lastenlasta ja yksi vuoden vanha lapsenlapsenlapsikin, joten tunnuslauseeni olkoon: Nuoreksi en voi tulla, keski-ikäinen en enää ole, olenpa siis mummi ja isomummi. En kuitenkaan mikään ikäloppu.


Esiäitiemme elämä oli nykyperspektiivistä katsoen suorastaan painajaismaista monine järkyttävine vitsauksineen. Sukututkimusta tehdessäni olen ihmetellyt, kuinka historiamme käänteissä kukaan on voinut selvitä vanhuuteen asti tai ylipäätään täysijärkisenä. Onneksi Internet on herättänyt henkiin monia isoäitipolvia kertomaan uskomattomia tarinoitaan.
Värikuvassa entisaikojen tyypillinen kymiläismummo (ei sukuani) ja Kuutsalon Autionkylänlahti, jonka on kuvannut jo edesmennyt Martti Autio. Kuvat poimin netistä ja yhdistin ne.


Tässä isäni Tiutisessa 1940-luvun alkupuolella ottamassa kuvassa on oma isoisoäitini, Virolahdelta kotoisin ollut Mariana Sipilä (s. Skippari), jonka hämärästi muistan, ja ensimmäiset lastenlastenlapsensa: isosiskoni ja serkkuni. 
Huomioni kiinnittyi Marianan samanlaiseen huiviin kuin värikuvan mummolla. Kymin kansallispukuunkin on päässyt tuo iso valkoinen pellavahuivi nimellä ”riemo”, joka on kooltaan noin metri kertaa metri. 
Vasemmalla sisareni ja äitini, jotka olivat Helsingistä käymässä, oikealla tiutislainen taiteilijasetäni vaimoineen serkkuni kanssa. Isäni ja setäni ovat olleet lomilla rintamalta tai sitten tässä eletään välirauhan aikaa. 
Marianan koti tuhoutui myöhemmin kaikkine muistoineen Tiutisen kuuluisassa pommituspalossa. Sipilän Mamma kuoli vanhainkodissa 89-vuotiaana 1950.

Linkki:
http://books.google.fi/books?id=OX1wyYWIuqkC&pg=PA66&lpg=PA66&dq=Tiutisen+pommitus&source=bl&ots=g1xcS5gEq3&sig=Qf_RJ2H-YVzfdISqK9sxBCXobfM&hl=fi&sa=X&ei=_uxYUu2LLsHVtAbVooHIBg&redir_esc=y#v=onepage&q=Tiutisen%20pommitus&f=false

24. syyskuuta 2013

American paketti kuin Halpa-Heikin kapsäkki

Long Islandin Rocky Pointin komeaa hiekkarantaa
Isäni eno muutti Tiutisesta New Yorkiin ja rakensi myöhemmin oman talon Long Islandin Rocky Pointiin. Hän oli ahkerassa kirjeenvaihdossa isäni kanssa. Tässä ote kirjeestä, jossa hän kertoo perheellemme lähettämästään avustuspaketista. Aikansa kuva tämäkin.
Long Island, Rocky Point, marrask. 24  pv. 1946
...Et kai ole saanut sitä pakettia. Luulen, että se oli siinä laivassa, joka ajoi karille, ja jossa  American pakettia paljon tuhoutui. Siinä paketissa oli yhtä ja toista. Jos tahdot niin mene siellä Suomen huoltopaikkaan ja pyydä sieltä lomake ja lähetä se tänne, niin täällä täytämme sen. Saat sitten sen paluupostissa ja voit hakea sillä vastaavan määrän tavaraa. Eihän se itse asiassa kannattaisi, mutta harmittaahan se, kun kerran lähettää, niin toivoisi sen perillekin tulevan. Luulen vain, että se on hävinnyt siellä Suomessa. Irma juuri luetteli mitä siinä oli:
Kahvia, cacaota, jeliä, kampoja, makeisia, saippuaa, pikku tytöllesi pauteria, neuloja, lankaa, partakoneen teriä, kaksi uutta tressiä pukua isommalle tyttärellesi, yksi tupakkapaksi ja nappia y.m. Aivan kuin Halpa-Heikin kapsäkissä.
Täällä on ollut kaunis syksy. Ulkotyöläiset käyvät vielä kesävaatteissa. Työtä on kyllä niin paljon kuin vain viitsii tehdä. Rakennusaineista kyllä on jonkun verran puutetta aina nauloista alkaen. 
Kirjoitahan taas mitä sinne kuuluu... Terveisiä koko perheelle meiltä kaikilta.  David


Tässä netistä löytämäni hautausmaa ja siellä sijaitseva isoenoni ja vaimonsa hauta. Paikka on Mount Sinai, Suffolk County, New York lähellä Long Islandia. Vaimonsa Irma oli mennyt uusiin naimisiin miehensä kuoltua Alex Strandholmin kanssa, mutta on haudattu Davidin kanssa samaan hautaan.

http://en.wikipedia.org/wiki/Mount_Sinai,_New_York

18. heinäkuuta 2013

Kupittaalainen savi muotoutui moneen

Täällä Ruoveden mökillä minulla on ollut tapana koluta nurkkia ja kertoa löytämistäni "kamoista". Totesin, että huomiotta ovat jääneet ainakin kaksi Kupittaan Saven arkista esinettä; mieheni isälle kuulunut vihreä savimaljakkokannu ja tädilleni kuulunut Matti ja Maija -sarjan yksivärinen versio.  Kupittaan tuotekuvia on netissä eri hakusanoilla, mutta tuota vihreää kannua en löydä juuri tällaisena, kuvioituina kyllä. Keltaisen Matin ja Maijan hintapyyntö on Antiikin Vuoksi -nettiliikkeen sivulla 165 euroa.


Näin kertoo Wikipedia Kupittaan tehtaasta:
Kupittaan Savi oli 1921 Turussa perustettu tiili- ja keramiikka-alan yritys. Yhtiön tuotevalikoimaan kuului tiilien ja laattojen lisäksi myös keraamisia käyttö- ja koriste-esineitä. Yhtiö ajautui konkurssiin 1969.
Kupittaan Saven tunnetuimpiin malleihin kuuluvat muun muassa Matti ja Maija -veistokset ja Pyykkärit-sarja. Yhtiön tuotteita palkittiin muun muassa Pariisin maailmannäyttelyssä 1937 ja Milanon triennaalissa.
Kupittaan Saven tehtaan paikalla on harjoitettu keramiikka-alan toimintaa jo 1700-luvulta alkaen.Yhtiöllä oli myös oma rautatie, Kupittaan savirata, saven kuljettamiseen Halisista Aurajoen rannalta tehtaalle Itäharjulle.

5. heinäkuuta 2013

Puolalaista huipputaidetta Ruovedellä 2003

Edesmenneen mieheni Jyri Kauppisen (1944-2004) pitkäaikainen haave oli järjestää ihailemansa puolalaisen julistetaiteen näyttely Ruovedelle. Jyri oli tutustunut aiheeseen jo 60-luvulla mainoshoitajakurssin lopputyön merkeissä. Puolan Suomen Suurlähetystö lähti ystävällisesti mukaan hankkeeseen, ja niin Jyrin haave toteutui; hän sai pystyttää laajan ja tyylikkään näyttelyn kesällä 2003. Valtakunnallista huomiota saaneen näyttelyn avasi silloinen Puolan suurlähettiläs Stanislaw Stebelski. Jyriä haastateltiin myös TV-2:n kulttuuriuutisissa. Kuvasta huomaa, että oikealla oleva mieheni on jo vakavasti sairas.


Puolalaiset ovat syystä ylpeitä julistetaiteestaan, "Puolan koulusta", joka on syntynyt maan historian monissa vaikeissa vaiheissa. Vaikka julisteet ovat useimmiten kulttuuritapahtumien mainoksia, ne sisältävät avointa, mutta myös tarkoituksellisesti vaikeammin tulkittavaa poliittista propagandaa.
Yläkuvassa suurlähettiläs Stebelski avaa näyttelyn. Muut kuvat puhuvat puolestaan. Niitä kannattaa klikata isommiksi.

7. kesäkuuta 2013

Tiutisen saaristokoulu täytti keväällä 100 vuotta

Tiutisen koulua kävivät 1910 syntynyt isäni ja kaksi hänen nuorempaa sisarustaan sekä serkkujaan, myös muutama oma serkkuni ja pikkuserkkuni. Tiutisen työväenyhdistyksellä ja urheiluseura Pyrinnöllä on myös suvulleni monella tavoin historiallinen merkitys. Työväentalolla olen käynyt lapsena usein iltamissa ja yhdistyksen merkkivuosijuhlissa. Vaikka en itse ole asunut Tiutisessa, vain viettänyt siellä kesiäni, tunnen saaren läheiseksi. Alla isäni luokkakuva Tiutisen koulusta ehkä vuodelta 1923. Hän on opettajan vieressä oikealla.


Eine Laine 
1892 – 1970 
Kotkan Tiutisen koulu oli hiljattain lakkauttamisuhan alla, mutta toimeliaat tiutislaiset pelastivat koulunsa - ainakin toistaiseksi. Kirjahyllyssäni on Eine Laineen muistelmat, ja koska en koulun historiaa viitsi enää toistaa, lainaan otteen kirjasta: "Veljeni Yrjö oli saanut ensimmäisen paikkansa Tiutisen kansakoulussa, jossa hänestä tehtiin johtajaopettaja. Koulu oli juuri perustettu, sille rakennettiin paraikaa omaa taloa. Toistaiseksi opetus tapahtui tien toisella puolella olevan työväentalon ahtaissa suojissa.

Yrjö halusi tutustuttaa minut uuteen elämänympäristöönsä ja näyttää työpaikkaansa, hän järjesti minulle asunnon tuttavaperheessään Tiutisessa ja kirjoitti: tule heti. Ja niin minä lähdin matkaan pienine faneriaskeineni, enhän aikonut viipyä kauan. Yrjö oli Kotkan asemalla vastassa hevosella ja reellä. Ajoimme ensin kaupungin läpi itärannalle ja siitä jään poikki puolitoista kilometriä Tiutisen saareen. Rantaan päästyämme katselin uteliaana ympärilleni: pelkkää lumista metsää joka puolella. Mietin hiljaa itsekseni, miten ihmeessä täällä kannatti koulua pitää, kun ei asumuksiakaan näkynyt missään. Vihdoin pilkotti puiden välistä ystävällinen valo. Se oli posteljooni Muurin koti, johon minun oli määrä asettua asumaan. Vastaanotto oli sydämellinen. Yrjöstä pidettiin kovasti, sen näki kaikesta.
Vasta seuraavana päivänä sain Tiutisesta kokonaiskuvan. Saari oli kilometrin pituinen ja kaksi kilometriä leveä. Saaren eteläpäässä oli norjalainen laatikkotehdas ja pohjoispäässä Hallan yhtiön lautatarha.

Vanhat kuvat Tiutisen Facebook-sivulta: 
Kotkan Työväen Osuuskaupan Tiutisen myymälä.
Alla:  Tiutisen Työväentalo ensimmäisen laajennuksen jälkeen.
TY:n kuva-arkistosta.

Keskellä saarta oli osuuskauppa, työväentalo ja rakenteilla oleva koulutalo. Ja saaren takaosassa vasta asumukset, pieniä mökkejä sikin sokin vieri vieressä. Asukkaita oli silloin jo yli 3500, niin että kyllä kouluun oppilaita riitti. Heti Tiutisen pohjoispuolella oli Hallan saari, jonka yhdisti Tiutiseen kapea, kaiteeton puusilta.
Heti ensi tutustumiselta miellyin Tiutiseen. Mereen olin tottunut jo pienestä pitäen, ja yksinkertainen, luonnonläheinen elämä tuolla karulla saarella viehätti suurkaupunkiin tottunutta nuorta tyttöä. Ei ollut katuja eikä valoja, työläisten mökit olivat romanttisia pienine puutarhoineen, matka Kotkaan jännittävää seikkailua meren yli. 
Saaren asukkaat muodostivat eristyneisyydessään eheän, kiinteän yhteisön, kaikki tunsivat toisensa ja toistensa elämän. Huhtikuun aikana valmistui sitten koulurakennus. Saimme ison, valoisan kolmen huoneen ja keittiön asunnon, vieläpä saunan ja läävänkin, jossa pidimme sikaa. 
Yrjöllä oli työtä melkein liikaa. Koulutyönsä ja siitä johtuvien kotitöidensä ohessa hän antoi viulutunteja, laatikkotehtaan norjalaisille suomen kielen tunteja, opettipa hän vanhoja ihmisiä lukemaankin. Sitten olivat vielä kuoro- ja näytelmäharjoitukset. Minäkin liityin Hallan näytelmäseuraan, jota Yrjö johti. Oli jotakin tavatonta siinä, että opettaja kuului työväenyhdistyksen johtohenkilöihin. Sosiaalidemokraattiseen puolueeseen kuuluminen ei ollut virkamiehille sallittua. Mutta Yrjö vain johti näytelmäseuraansa ja kirjoitti Eteenpäin-lehteen poliittisia kirjoitelmiaan.
Tiutisen näytelmäseura oli Hallan työväenyhdistyksen alaosasto, ja se toimi Tiutisen pienessä työväentalossa, jossa ei ollut näyttämön takaisia tiloja nimeksikään. Kansakoululla me aina pukeuduimme ja sitten juoksimme tien yli työväentalolle näyttelemään. Aina esityksen jälkeen oli tanssia, jota hanuri säesti....."

Tästä urkeni "Suomisen perheen mummun", Eine Laineen pitkä ja ansiokas näyttelijänura. Kirja kannattaa lukea kokonaisuudessaan. Uskoisin sen löytyvän kirjastoista nimellä "Eine Laine: Pitkä päivä paistetta ja pilviä. Muistelmia."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiutisen_koulu

28. helmikuuta 2013

Joseph Alasen Kalevala-jugendia

Kalevalaisten Naisten Liitto julkaisi tamperelaisen taiteilija Joseph Alasen (1885-1920) Kalevala-aiheisen korttisarjan 1970-luvun puolivälin tienoilla. Teokset valokuvasi Anssi Mellblom ja painoi Uusi Kivipaino Oy Tampereella. Kuvassa korttisarjan kansion kansikuva; kortit olen lähettänyt ystäville aikoja sitten.

Kansion esittelytekstin lähteenä kustantaja on käyttänyt
Aune Lindströmin teosta Joseph Alanen Kalevalan kuvittajana (Kalevalaseuran vuosikirja 1974):

Lyhennelmä: Alasen tuotannosta valtaosa, yli 100 teosta on Kalevala-aiheisia maalauksia. Tyyliltään ne edustavat 1900-luvun alulle ominaista jugendia. Teoksissaan hän sovelsi muinaissuomalaisia ja myöhempiä kansantaiteen koristeornamentteja,   osaksi myös itämaista ornamentiikkaa.
Joseph Alanen -haulla löytyy ainakin Googlesta paljon taiteilijan Kalevala-aiheita. Kuva toimii linkkinä:

9. helmikuuta 2013

Kaunis Blogi -tunnustus

http://soja.blogit.fi/kaunis-blogi/ antoi minulle tunnustuksen, jonka otan kiitollisena vastaan. Nyt sitten pitäisi seurata sääntöjä eli valita kahdeksan kaunista blogia, joiden kirjoittajien tulisi kopioida oheinen kuva omaan blogiinsa ja antaa tunnustus edelleen kahdeksalle mielestään kauniille blogille. Samalla olisi kerrottava kahdeksan paljastavaa asiaa itsestään (ei kai kovin vakavasti). Kopioitava tunnustuskuva:


Vanhaan tapaan annan tunnustuksen kaikille seuraamilleni bloggareille (lue kohta 8), jotka löydätte profiilisivultani. Ja tässä ne "paljastavat" asiat itsestäni (ihan tavallisia juttuja):

1. Voisin olla kettutyttö tai siis -mummo. Inhoan turkistarhausta ja muuta eläinrääkkäystä. Puhumattakaan ihmisiin kohdistuvasta rasismista.
2. Olen nykyisin ainakin vaaleanvihreä kierrättäjä ja aloitan kasvissyönnin joka toinen päivä.
3. Blogistani päätellen rakastan kaikkea vanhaa, mutta seuraan kyllä aikaani.
4. Viihdyn hyvin vain tuttujen parissa, olen huono solmimaan uusia ihmissuhteita. Voin parhaiten maalla omieni parissa.
5. Olen edellisestä huolimatta kova lörpöttelemään tuntemattomienkin kanssa. Small talk aivan pursuaa huuliltani, mutta inhoan juoruilua (tähän kai silti joskus jokainen syyllistyy?)
6. Uskon yliluonnollisiin asioihin kokemuksen pohjalta, mutta olen silti realisti.
7. Minulla on aika hyvä itsekuri; lopetin teininä aloittamani tupakoinnin 1989 kuin seinään, mutta olen huono noudattamaan lääkärien ohjeita (mitä ruokavalioon ja lääkkeisiin tulee).
8. EN OSAA PÄÄTTÄÄ. Todistuksena tästä: haluan antaa tunnustuksen jokaiselle seuraamalleni bloggarille, enhän heitä muuten seuraisi. Kauniita ja minua kiinnostavia asioita löytyy kaikilta: On hienoja valokuvia, ihania käsitöitä, hyvää ruokaa, terveysneuvoja, arkipäiväistä elämää, maalaisromantiikkaa, kulttuuria, vanhoja tavaroita ja sukuhistoriaa, mutta ennen kaikkea: KAUNIITA AJATUKSIA.

Sorry, jos tämä päättämättömyyteni nyt pilasi Kaunis Blogi -ketjuleikin.

27. tammikuuta 2013

Järvenpään kävelykadulla bongattua


Tulin juuri kävelyreissulta Järvenpään kävelykatu Jannelta (Sibeliuksenkatu). Tästä on äskettäin purettu vanhoja puutaloja, ja tontit odottavat mitä tuleman pitää. Tämä taloyhtiö on keksinyt kivan idean elävöittää 
katukuvaa Jannelle sopivaan tyyliin. 

Löysin myös uuden ja aika erikoisen käsityökahvilan tästä läheltä.
Linkki:

Kiitos käynnistä!