Uudistajapiispa Schauman

Kuvasin syksyllä Frans Ludvig Schaumanin muistomerkin Porvoon 

tuomiokirkolla. Hän oli Porvoon piispa ja lähteiden mukaan vuoden 1867 kirkkolain isä. 

F.L. Schauman (1810-1877) oli käytännöllisen teologian professori, yliopiston vararehtori ja valtiopäiväedustaja. SKS:n biografiatiedosto kertoo, että hän oli yksi suuriruhtinaskunnan ajan lahjakkaimmista yliopistoteologeista sekä monipuolinen yhteiskunnallinen ja kulttuurialan vaikuttaja. 

Schauman osallistui tieteenalansa kehittämiseen uuden mannermaisen tiede-yliopiston ihanteen mukaiseksi, erikoistui kirkon järjestysmuodon teologiseen ja kirkko-oikeudelliseen tutkimukseen sekä tarjosi asiantuntemuksensa poikkeuk-sellisen perusteelliseen kirkkolain uudistukseen.

Vielä on aikaa rakentaa kaappikello

Kaappikellojen valmistus Pohjanmaalla alkoi 1700-luvun alussa. Kellot olivat arvokkaita, joten aluksi niitä oli vain kirkoissa, raatihuoneissa ja kartanoissa. Tässä kuvaamani Ruoveden kirkon talonpoikaiskaappikello, joka on jo kauan näyttänyt samaa aikaa. Puoliyöhön on vielä kaksi ja puoli tuntia, armon-aikaako? Luulen, että kello ei vain toimi.

Kaappikellojen koneistojen valmistus maaseudulla oli lainvastaista vuoteen 1824 saakka, mutta tätä sääntöä ei juurikaan valvottu. Suomalaisista kellonrakentajista tunnetuimpia ovat Könnit. Kaappikellojen suosio oli korkeimmillaan 1800-luvun alkupuolella ja hiipui 1800-luvun puolivälissä, kun markkinoille alkoi tulla Euroopan kellotehtaissa sarjatuotantona valmistettuja uudenaikaisempia pöytä- ja seinäkelloja.

http://www.kellomuseo.fi/perus.html

Kellon rakentaminen: http://www.netikka.net/kaappikello/

Saarikosken Maailmasta muutti maailmani

Lapsuusaikojeni Saima Harmaja sai jäädä vähäksi aikaa hyllyyn, kun Pentti Saarikosken neljäs runokokoelma "Maailmasta" ilmestyi 1961. Luin 15-vuotiaan innolla kirjan kannettomaksi ja nuhruiseksi (joka on vain kunniaksi mille hyvänsä teokselle). 

Videolla lauluyhtye Muksut esittää Saarikosken runon "Niinkuin vierasta maata" vuodelta 1966.

  

Iloa 20 sentillä

Ostin lähetyskirppikseltä nuken pään. En tiedä, onko se tehdas- vai kotitekoinen. Jotenkin itämainen look. Ajattelin tehdä sille pitkän, hoikan vartalon ja jonkin tyyliin sopivan mekon. Voisihan tämä olla polkkatukan perusteella vaikka 20-luvun jatsityttö. Ajattelin siis tehdä; en ole kovin hyvä näprääjä. Pää maksoi peräti 20 senttiä.

Ehkä pää on jonkun itse muovailema. 

Sama se, minusta "hän" on jotenkin 

filosofinen epätäydellisyyksineen.

Köhler-kissani ei ollut mikään pehmolelu

Minulla on paljon muistikuvia 1950-luvulta, mutta vähän esineitä. Äitini nimittäin hävitti paljon lapsuuteni tavaroita, kun vanhempani muuttivat toiselle paikkakunnalle. Onneksi olin ottanut omaan kotiini mukaan yhden kopallisen muistoja, myös tämän leikeissä kuluneen peltikissan. Isäni osti sen 1952. Se on vieterivetoinen, lattialla hauskasti kierähtelevä katti.

Netistä löytyi samanlainen keräilykissa vielä alkuperäispakkauksessaan, hinta 225 euroa. Tällä minun kisullani taitaa olla enää muistoarvo. Se on syntynyt Köhlerillä, U.S. Zone Germanyssä 1950 ja valmistettu kierrätyspellistä. Isäni kertoi, että näitä tehtiin käytetyistä säilyketölkeistä. Saksa on aina ollut johtava kierrätysmaa. Linkistä pääset ihailemaan ihania peltileikkikaluja alkuperäisinä:

http://www.hollandtoys.com/Tin%20Toys%201940-19601.htm

Hyvinkään Wanha villatehdas

Hyvinkään Wanhan Villatehtaan historia alkoi 1892 Ossian Donnerin perustettua villakehräämön nykyiseen kaupungin keskustaan ja päättyi 1993 Valvilla Oy:n konkurssiin. Ossian Donnerilla ja villatehtaalla on erikseen ja yhdessä mielen-kiintoinen menneisyys, johon voi tutustua netissä.

Hyvinkään kaupunki osti kiinteistön 1990-luvun lopulla. Tehdasalueella toimii yrityksiä ja muun muassa lasten ja nuorten taidekeskus sekä teatteri ja liikunta-tiloja. Hyvinkään kaupungintalo muutti villatehtaan viimeistämörakennuksen saneerattuihin tiloihin viime maaliskuussa. Entinen virastotalo on purettu.

Onhan se hienoa herättää vanhat tehdasmiljööt uuteen elämään, mutta vähemmän hienoa purkaa vasta 1978 valmistunut kaupungintalo kauppakeskuksen tieltä. Raha taisi taas ratkaista. Kuvasin osan tehdasta muutama päivä sitten vieraillessani Hyvinkäällä. Tältä näytti entinen kaupungintalo suihkulähteineen:

http://www.hyvinkaakuvat.com/paikkasivut/kaupungintalo.htm

Iloinen polkupyörä

Vanhan kunnostaminen kannattaa aina. Pyysin poikaani viemään kesämökkinaapurilta aikoja sitten kierrättyneen, meidän nuorten pilalle spreiaaman romufillarin liiterin nurkista hyötyjätekeskukseen. Hän ei onneksi vienyt, vaan poisti vanhat maalit vanteita myöten, antoi pyörälle uuden iloisen ilmeen, kunnosti jarrut ja voiteli kettingit. Nyt pyörä on hienompi kuin uutena. Ihan turhaan ostimme kalliin nuorisopyörän keväällä. No, toisaalta tämä on maalla, toinen kaupungissa. Tytöt olivat yhtä iloisia kuin fillarikin. Naapuri vilkutteli hymyillen pyörän nähtyään. Hän antoi sen aikoinaan saatesanoilla: " Ette sitten jätä tätä mihinkään lojumaan, vaan viette kaatikselle, jollei ole käyttöä." No nyt on.

Palava taivas

Don't forget: beautiful sunsets need cloudy skies... (Paul Coelho)
Löysin muistitikultani tämänkin pilvikatoksen, joka ilahdutti taivaan tarkkailijoita Järvenpään yllä 15.10.2009 klo 18.15.      
En ole käsitellyt kuvaa mitenkään. Asun neljännessä kerroksessa ja seurailen taivaallisia tapahtumia parvekkeeltani. Seuraavassa auringonnousu- ja laskuaikoja Suomessa. Mukava linkki:
http://www.moisio.net/taivas/aurinko.php

Villiintynyt maisema

Kolme vuotta  sitten  ihailin  asuntoni  ikkunasta  erään  puretun  mökin  villiintynyttä puutarhaa.  Liljat, sireenit ja omppupuut kukoistivat, 
ja jänöjussit ilahduttivat lapsia. Kuvat ovat tästä puutarhasta. 

Seuraavana keväänä paikalla temmelsivät raivaussahat. Niitä seurasi maansiirto- ja junttauskalusto; sain aitiopaikalta seurata kerrostalojen syntyä alusta asti. Alakuvassa näkymä työhuoneestani entiseen ompputarhaan.  Tänä  keväänä  taloon muuttivat ensimmäiset  asukkaat.  Jänöt käyvät vielä ihmettelemässä keitaansa katoamista.

Ara-maljakko oli joka kodin arkiromantiikkaa

Arabian arkikäyttöön suunniteltuja Ara-maljakoita oli melkein jokaisessa kodissa, kun olin lapsi. Ara-osasto valmisti näitä tuotteita 1938-1950.  Kuvassa on keskellä apelleni kuulunut maljakko ja vasemmalla Arabian teekaadin. Oikealla olevan rasian valmistajaa en tiedä.

Maljakko on punaista fajanssia eli ara-massaa, joka on päällystetty läpi-kuultavalla tinalasitteella. Polttamattomalle lasitteelle on maalattu käsin ku-viot, jonka jälkeen värit ovat sulautuneet lasitteeseen poltossa. Ara-tuotteiden pääasiallinen suunnittelija oli Arabian taiteellinen johtaja Kurt Ekholm. Hänestä kannattaa lukea enemmän linkistä:

http://arabia.kokoelma.fi/historia_tehdas.aspx

Klassista kierrättämistä: Riepumatto kestää aikaa ja kulutusta

1950-luvun riepumattoni ovat mummoni suunnittelemia ja hänen sisarensa kutomia. Matot kudottiin Tiutisessa, isotätini ullakolla, jonka kesähuoneessa lomillani nukuin. Heräsin aina aamuvarhain kangaspuiden kodikkaaseen kolkkeeseen. Kuvaamani riepumattokin syntyi siellä perheemme vanhoista vaatteista, joita joka vuosi lähetimme mummolaan. Piirros on setäni harjoitelma Tiutisen ahkerista naisista 50-luvulla.

Olen tuonut riepumatot maalle Ruovedelle. Ne ovat paremmat päivänsä nähneitä, mutta ehjiä. Pitäisi alkaa mattopyykille, kun ilmoja vielä riittää. Kuvan matto, jota raidoittavat monet muistot, on nyt saunakuistin somisteena.

Kulttuurimuistoja Ruoveden sankarihaudoilla

Kävin mieheni sotaveteraani-isän haudalla Ruoveden kirkkomaalla ja kuvasin samalla sankarihautoja. Muistomerkkiin on kaiverrettu ruovesiläisen runoilija Heikki Asunnan säkeet:

Kaukana poissa ääriltä tuttujen rantain

katkesi tiemme, pääsimme taipalen taa.

Kaivattu rauha suojelijoillesi antain

suojele meitä kärsinyt Syntymämaa.

Sankarihaudoissa lepäävät myös runoilijan kaksi talvisodassa kaatunutta veljeä. Akseli Gallen-Kallelan poika, Jorma Gallen-Kallela kaatui ensim-mäisenä upseerina heti talvisodan alussa, ja on hänkin saanut viimeisen leposijansa täällä. Pirkko Gallen-Kallela jäi nuorena leskenä yksin hoitamaan Kalelan emännyyttä, ja myöhemmin pariskunnan tytär on perheineen vaalinut Akseli Gallen-Kallelan erämaa-ateljeeta.

Kirkkomaalla on myös runoilija Heikki Asunnan hauta, jonka paateen on ikuistettu hänen omat säkeensä:

Jo portti viimeinenkin vaiti on, yö tulvii hiljaisuuden säveleitä.

J.L. Runebergin muistomerkki kirkkomaalle johtava tien varressa tuo mieleeni säkeet Heinäkuun viides päivä -runon lopusta:

Maa kaunis tuo, se hymyllään

sai urhon lemmen syttymään;

ken sit' ei armastaisi?

Hän kuoli eestä kullan tään.

Muuttuneet ovat laulut ja Piknikit

Kotkalaiset nuoret retkeilivät 1920-30 -luvuilla lähisaarissa, kuten nyky-nuoretkin. Tänään vain rantaudutaan mukavilla moottoriveneillä ja musiikkia kuunnellaan vähän pienemmillä soittimilla. Kahvitermarin     tilalla on usein toisenlainen pullo.

Kuvassa on romanttisempi piknikki. Veivattavan matkagrammarin levy-lautasella pyörii varmaankin Malmstenia, joka oli ajan idoli. Isäni osasi paljon Jorin iskelmiä ulkoa ja lauloi niitä säestäen itseään maniskalla. Monilla unohtumattomilla saarireissuilla sain myöhemmin olla itsekin mukana. Retkelle lähdettiin aina suurella sukulais- ja ystäväjoukolla.
Yläkuvassa äitini merimiespuvussa (oikealla). Alla on kuva  1940-luvun lopun iloiselta reissulta isoisäni synnyinsaarelle Kuutsaloon. Minä olen tumma-myssyinen lapsonen istumassa kajuutan edessä. Kuvat nappasi isäni.

Avainjuttu

Italialaisen Pietro Peruginon (1446-1524) maalauksesta rajatussa kuvassa Jeesus antaa taivasten valtakunnan avaimet apostoli Pietarille. Toisessa kuvassa saksalaisen kuvanveistäjä Hermann Schievelbeinin (1817-1867) ikuistama apostoli tarkkailee kirkossa kävijöitä Helsingin tuomiokirkon pääsisäänkäynnin katolla.

Kuvasin tähän pari mieheni lahjaksi saamaa avainta, joista pienempi on suomalainen vaateaitan avain 1800-luvun alusta, ja toinen on kuin suoraan Peruginon maalauksesta. Se onkin kotoisin Syyrian Damaskoksesta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pietro_Perugino
http://fi.wikipedia.org/wiki/Taivasten_valtakunnan_avaimet

Kehrä-kahvipannua valmistettiin Järvenpäässä

Äitini iloinen kahvipannu on ollut lasten leikeissä jo kauan. Nämä alku-peräistuotteet ovat nykyisin aika kalliita; ainakin Huutonetissä. Pannun Kehrä-nimisen koristelun on suunnitellut Raija Uosikkinen 1960-luvulla. Var-maan jokaisesta suomalaisesta kodista löytyy jotakin häneltä. Minullakin oli joskus Arabian Uosikkista, mutta kovassa käytössä ovat päässeet jo astiataivaaseen. Kuvasin pannun yhdessä tätini virkkaamien, samalta ajalta olevien ruusuisten pannulappujen kanssa.

Raija Uosikkinen (1923-2004) oli Arabian pitkäaikaisimpia ja tuotteliaimpia koristesuunnittelijoita. Hän suunnitteli myös Järvenpään Emalin Finel-tuotemerkille. Tehdas kuului Arabian tavoin Wärtsilä-konserniin. Arabiassa taiteilija työskenteli 1947-1986.

Katso ja ihmettele:
http://www.laatutavara.com/?page=haku&hakuteksti=finel&Submit=Hae

Kukallisen peltipurkin arvoitus. Osa 1

Tässä ruusuisessa purkissa toimme anopilleni tuliaiskahvia ensimmäisellä Ruoveden käynnilläni huhtikuussa 1966. Kerroin reissusta aiemmin otsikolla "Kulttuurikunnasta toiseen".

Nostalginen purkki löytyi kesätalomme keittiön pimeän yläkaapin perimmäisestä nurkasta ihmeen painavana ja kansi juuttuneena lujasti kiinni. Yritin epätoivoisesti avata sitä, mutta luovutin, kun mielikuvitukseni näki purkin sisällä jotain kummallista. Miksi se painaa niin paljon, eikä aukea... Mitä siihen on kätketty...

Vein äsken vähän kanttaan raottaneen mystisen muistopurkin ulos ja kuvasin sen, mutta avaamisen jätän pojalleni; hän tulee viikonloppuna. Kerron sitten, mitä löysimme.

Arvoitus ratkeaa: 
http://outi-autio.blogspot.com/2011/07/kukallisen-peltipurkin-arvoitus-osa-2.html

Kukallisen peltipurkin arvoitus. Osa 2

Poikani siirsi tuloaan, joten rohkaisin mieleni ja avasin salaperäisen ruusu-purkin itse. Jouduin käyttämään veistä avukseni, niin tiukassa kansi oli. Ei ihme, että purkki painoi: se oli täynnä erilaisia tinahevosenkenkiä, vanhoja ja vähän uudempia. Täysi mysteeri minulle. Nyt täytyy varmaan laskea talismaanit ja kehittää jokin systeemi niistä lottoa varten. Tällaista tapahtuu vain tässä talossa. Niin se on.
Olen minäkin kummallinen: ensimmäiseksi tuli mieleen rikkaudet. Toivon siis terveyttä. No joo, rahallahan sitäkin saa tiettyyn pisteeseen asti, joten molempi parempi. Antaa tulla kumpaakin.
Kotitieto.fi -sivulla on vinkki uudenvuodentinojen uusiokäytöksi. Aion kokeilla tekemällä vaikkapa tuulikannelmobilen sydämistä ja tähdistä.

Kotitieto.fi vinkkaa: Uudenvuoden tina ei ole kertakäyttötavaraa, siitä voi valaa piparkakkumuottien avulla sydämiä ja tähtiä.  Palamattomalle alustalle, esim. alumiinifolion päälle asetettuun muottiin kaadetaan sulaa tinaa, joka jäähtyy kauniisti muotin muotoihin.

Olen kerran valanut tinasta auringonkukan, mutta sisareni oppilaat ilmeisesti veivät sen mennessään kuvaamataidon tunnilla. Varoitus: tinaahan nämä kengät eivät täysin ole, vaan lyijypitoista ongelmajätettä.

Tarinan 1. osa:
http://outi-autio.blogspot.com/2011/06/kukallisen-peltipurkin-arvoitus-osa-1.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talismaani

Tuliaisia sodasta

Tässä tätini laivastossa palvelleen miehen jatkosodassa askaroimia puhdetöitä. Kannen sisäpuolelta ilmenee, että asemapaikka on ollut Suursaari. Tätini säilytti näissä korujaan. Myös isäni toi tällaisia sotatuliaisia. Näin kertoo Wikipedia: "Erityisesti jatkosodan aikana puhdetöiksi nimitettiin miesten vapaa-aikanaan tai rintaman tilanteen muutoin salliessa tekemiä käsitöitä. Puhdetyöt olivat asemasodan ilmiö. Puhdetöinä tehtiin esimerkiksi kalusteita tai puu- ja tuohiastioita, laajimmillaan jopa kokonaisia rakennuksia. Puhdetöihin suhtauduttiin ristiriitaisesti: parhaimmillaan ne kohensivat mielialaa ja antoivat hyödyllistä tekemistä, pahimmillaan veivät aikaa harjoituksilta ja asemien kunnostamiselta."

(Siniset sanat ovat linkkejä).

Talvisodan muistomalja

Tämä malja on kuulunut mieheni isälle. Surffailin netissä ja löysin yhden vastaavan. Sanotaan harvinaiseksi väriksi ja arvoksi 190 euroa. Samapa tuo. Ei se varmaan ihan heti myyntiin tule. Toisella puolella on kohonumeroin vuosiluvut 1939-1940.

Malja on Riihimäen lasitehtaan tuotantoa. Otan kiitollisena vastaan lisätietoja.

Voita ilman pottuja?

Painoindeksini on normaalin rajoissa, mutta silti veren rasva-arvot ovat aivan kamalat, ja diabetes kakkonenkin on riesanani. Vähän huolestuttaa, sillä isäni suvun miehet ovat kuolleet sydäninfarktiin parhaassa iässään, naiset vähän myöhemmin. 

Olen aika vakuuttunut monien kokeilujeni jälkeen, että vika minun koh-dallani on hiilihydraateissa tai ainakin niissä nopeissa. Nyt alan kokeil-la "Sundqvistia ja Heikkilää". Vaikeinta on uuden rasva-ajattelun omak-suminen ja perunoista luopuminen. Juhannuksena ainakin syön uusia perunoita!

Kuvasin Maa elää -näyttelyn perunatiedotuspöydän Järvenpäässä 2009.
"Yllätä iloisesti. Pottuile reilusti." on kuvan oppaiden nimi.

http://sundqvist.blogspot.com/
http://www.anttiheikkila.com/

Peter Panin isä ja Mackintoshin Laatutyttö

Pengoin tänään vaihteeksi vintin laatikoita löytääkseni vanhoja peltirasioita, joita olen alkanut keräillä. Käteeni osui isäni muistorikas nippelirasia täynnä ruosteisia ruuveja, arvottomia avaimia ynnä muita tarpeettomia tarvikkeita.

Parhaina päivinään, 1950-luvulla, tämä isäni seiloriserkun tuliaisiksi tuoma Mackintoshin Quality Street -rasia piti sisällään ihania toffee- ja suklaa-makeisia. Rasiasta puuttuu kansi, mutta ei haittaa. Netti kertoi minulle, että Mackintoshin tehdas lainasi tuotteilleen nimen skotlantilaisen Sir James Matthew Barrien (1860-1937), kirjailijanimeltään J. M. Barrie, näytelmästä Quality Street. Suomessa näytelmä sai nimekseen Laatutyttö. Kirjailijan tunnetuin teos lienee Peter Pan.

Napoleonin aikaan sijoittuvasta näytelmästä tehtiin pari elokuvaakin. Kuvassa 1927 filmatun version pääosan esittäjä, ihastuttava Marion Davies. Elokuvan ohjasi MGM:lle Sidney Franklin. Kymmenen vuotta myöhemmässä versiossa nähtiin Laatutyttönä Katharine Hepburn. Näytelmä ei menestynyt kovin hyvin USA:ssa, mutta Lontoossa siitä tuli jättimenestys.

http://en.wikipedia.org/wiki/Quality_Street_(play)
q=vintage+tins&hl=fi&rlz=1T4ADRA_fiFI430FI431&prmd=ivns&source=lnms&tbm=isch&ei=l8L5TZbaBIie-Qb0jfG1Aw&sa=X&oi=mode_link&ct=mode&cd=2&ved=0CCkQ_AUoAQ&biw=1366&bih=566

Kustaa IV Adolfin kiehtova kuparikillinki

Löysin isäni rahakokoelmasta 1/2 skillingin kuparikolikon vuodelta 1803. Siinä on toisella puolella Kustaa IV Adolfin monogrammi ja  toisella nuolet ristissä. Kustaa IV oli maamme viimeinen ruotsalainen hallitsija. Hänen kautensa päättyi Suomen Sotaan. Mielikuvitukseni päätti, että skillinki on ollut mukana kyseisessä sodassa jonkun sotilaan taskussa, koska siinä on selvä pistimen tai luodin tekemä klommo. Ties vaikka olisi pelastanut tuon  sankarin   hengen. Minussa ei ole pienintäkään numismaatikon vikaa, joten en osaa mitään todellista tästä sanoa. Kiehtova raha kuitenkin.

Wikipedia: Historioitsijat ovat yleensä pitäneet Kustaa IV Aadolfia huonona hallitsijana. Häntä on luonnehdittu ahdasmieliseksi ja jääräpäiseksi mieheksi, joka syyllistyi karkeisiin ulkopoliittisiin virheisiin ja vei siten Ruotsin yhteen historiansa pahimmista kriiseistä. Runeberg teki hänestä Vänrikki Stoolin Tarinoissa mahtipontisen typeryksen: 

Kuningas juhlallisna, kuin mikä jumala,
kahdennentoista Kaarlen nyt nähtiin puvussa.
Täll' erää liian ylväs hän oli puhumaan,
salissa pitkill' astui hän askelilla vaan.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_IV_Aadolf

Lasimaalaus on valon ja värien leiskuva leikki

Amerikkalainen Louis Comfort Tiffany (1848-1933) kehitti lasitöiden tekemiseen tekniikan, joka kantaa tekijänsä nimeä. Legendaarisen Tiffany-jalokiviliikkeen perustajan Charles Lewis Tiffanyn poika Louis sai periä isältään taiteen tekemisen lahjan ja liikemiehen vaiston. Lahjakkaalla maalarilla ja käsityöläisellä oli kyky luoda ympärilleen kauneutta monella tavalla. Louis oli mukana vaikuttamassa legendaarisen Art Nouveau- taidetyylin syntymiseen. Tiffanyn mottona oli: "Mikä on kuviteltavissa, on myös toteutettavissa".

Vanhimmat tunnetut lasimaalaukset ovat Augsburgin tuomiokirkon viisi ikkunaa 1000-luvulta. Huippuunsa tämä taidemuoto kehittyi goottilaisessa rakennustaiteessa 1150-1552

Tyttäreni Mirkan kaunis taideteos "Metsänneito" on tiffanytyö, jonka hän suunnitteli ja toteutti Ikaalisten käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen kurssilla vuosia sitten. Tiffany-tekniikassa teokset (valaisimet ym.) kootaan piirustusten mukaan leikatuista lasinpaloista, jotka hiotaan, reunustetaan metalliteipillä ja juotetaan tinalla yhteen. Isommissa töissä tarvitaan taiteellisuuden lisäksi "insinööritaitoja"; teoksen on pystyttävä kannattamaan oma painonsa.

"Lasi syntyy tulesta ja tulen tavoin lasi itsessään on mysteeri. Mistä se tulee ja mihin se menee? Milloin se alkaa ja milloin se loppuu? Ja vielä: mitä se kätkee sisäänsä - missä ovat ne maan hiekanjyväset, jotka menivät tuleen? Tulen ja valon kautta aine muuttuu, kirkastuu ja läpikäy koko luomisprosessin säilyttäen itsessään muiston tulen hehkusta ja valon kirkkaudesta. Ja kun se on kiteytynyt muotoon, se on samalla täydellisesti kirkastunut valon asuinsijaksi ja on samalla antautunut Mestarin muovailtavaksi."  
- Dan Sundell

http://www.kolumbus.fi/mm-lasitaide/tiffanyn%20historia.htm

Elävää ravintoa, rönsyilevää tietoa

Liityin Suomen suosituimman terveysblogin "Veteraaniurheilija" lukijoihin ja ryhdyin myös bloggari Sundqvistin frendiksi fb:ssa. Olen tullut ikään, jolloin viimeistään on tartuttava oman elämänsä ohjaksiin.

Olin 1980-luvulla mukana toimittamassa Suomen Luontaisterveyden Liiton julkaisemaa Terveyden Viesti -lehteä, joka oli näkemyksiltään aika radikaali ja julisti mm. kovat rasvat kuolintarvikkeiksi. Paljon palstatilaa lehdessä saivat elävää ravintoa koskevat artikkelit. Tämä ihmedieetti - tai oikeastaan elämäntapa - oli ja on edelleen varsinkin syöpää pelkäävien tai jo sairastavien suosiossa Ann Wigmoren ansiosta. Elävä ravinto auttaa kuulemma monissa muissakin sairauksissa. Yritin itsekin noudattaa tuota puhdasoppisuutta, mutta maltti kesti vain vähän aikaa. Homma on nimittäin aika työlästä idättämisineen ja oraankasvatuksineen.

Muoti vaihtelee myös ravitsemusasioissa. Nyt pitäisi käyttää voita, suosia kokomaitoa ja kermaa. Hiilihydraatteja tulisi välttää ja syödä reilusti rasvaa eri muodoissaan. Tällä dieetillä kun saa kuulemma kuriin niin diabetes kakkosen kuin kohonneen kolesterolinkin. Ja laihtuu. Kokeilin tätä "ätkinsiä" jo 70-luvulla. Alkoi kyllästyttää aika pian, vaikka painoni putosikin kymmenisen kiloa.

Bloggari Christer Sundqvist on mukava ja korkeasti oppinut mies, jonka opetuslapseksi on varmasti helppo ryhtyä. Hänen ohjeensa ovat asiallisia ja artikkelinsa sopivan kriittisiä edustamatta mitään kiihkoäärilaitoja. Eri koulukuntien näkemykset esim. diabeteksen hoidossa eroavat kuitenkin niin paljon toisistaan, että en ole valmis minkään "mannekiiniksi". Omat tuntemukset ovat varmaankin parhaita oppaita näissä tietoviidakoissa. Vinkin Sundqvistista sain Maikkarin Studio55-ohjelmasta, jossa hän sanoi "juu juureksille, ei eineksille" ja kehotti nauttimaan vitamiinit monipuolisesta ja puhtaasta ravinnosta pillereitten sijaan.

Meriläiset sukuvierailulla

Meriläisten kantaisämme Heikki osti 1700-luvulla Sotkamon Nuasjärven rannalta Turunkorvan tilan, jonka oli omistanut Ruotsin kuninkaan maamajuri Simon Affleck eli legendaarinen Simo Hurtta, tuo Eino Leinon runojen julma verovouti. 

Heikki maksoi tilasta 2200 kuparitaalaria eli viidentoista miehen silloisen vuosipalkan. Äitini isoisä Juho Antinpoika Meriläinen syntyi kuitenkin Rantsilassa, mistä muutti jo varhain Limingan lakeuksille ja ryhtyi talolliseksi ostamalla vanhan Kaupin tilan 1895. Hän lyhensi nimensä myöhemmin pohjalaiseen muotoon Merilä.

Harmittavasti naarmuuntunut kuva on otettu 1920-luvulla Nivalassa, jonne olivat Limingasta vierailulle saapuneet äitini eno ja täti. Henkilöt vasemmalta ylärivissä: isäntä Juho Ylikotila ja poikansa, tuleva nimismies Mikko Ylikotila sekä maanviljelijä Kalle Merilä. Keskirivissä vasemmalla Aune Ylikotila (myöh. Raiviola) ja emäntä Toini Ylikotila (s. Merilä) sekä Alina Merilä sylissään Inkeri Ylikotila (myöh. Antman). Alarivissä vasemmalla Lauri Ylikotila, Esteri Ylikotila (myöh. Sillanpää, Floridassa Sillan) sekä Vieno Ylikotila (myöh. Saarinen). Alina Merilä avioitui 1940-luvulla taiteilija Vilho Lammen veljen kanssa.

http://outi-autio.blogspot.com/2010/08/epatoivosta-iloon-ja-riemuun-limingan.html

Pietarin kauhean kummallinen Kunstkamera

Virolahtelaisista suvuistani koottu heimokirja sisältää 1900 sivua. Sain sen sähköisenä versiona eräältä heimolaiseltani. Kirjan kokoamisessa on ollut valtava työ; kunkin henkilön tiedot ovat hyvin yksityiskohtaisia. Löysin muun muassa tällaisen papin kirjauksen henkilöstä, joka ei ole varsinaisesti sukuani:

Maria Tuomaantytär, s. 1738, k. 1768, kuolinsyy lapsivuode, ikä 30 v. Kuolleiden luettelossa teksti "..kuolleena syntynyt tyttölapsi, joka eli äidin kohdussa. Sillä oli kaksi päätä ja kaulaa, täydellisine ihmiskasvoineen, kaksi kättä ruumiissa, joka oli samanlainen kuin muilla ihmislapsilla, mutta neljä jalkaa. Tämä hirviö lähetettiin Viipurin kruununpalvelijan mukaan Pietariin."

Lieneekö onneton joutunut Pietari Suuren vuonna 1714 perustamaan Kunstkameraan, joka oli Venäjän ensimmäinen julkinen museo. Se sai alkunsa sekä tsaarin henkilökohtaisista että Moskovassa säilytetyistä anatomian ja eläintieteen kokoelmista.

Museon kehitystä edistivät Pietari Suuren asetukset, joiden mukaan Kunstkameraan tuli toimittaa kaikki erikoisuudet. Vuonna 1724 museo liitettiin Venäjän tiedeakatemian yhteyteen. Aluksi museo sisälsi anatomisia kuriositeetteja, mutta nykyään Kunstkamera on etnografinen ja antropologinen museo. Yksi sen suurimmista nähtävyyksistä on anatomi Frederik Ruyschin kokoelma, joka koostuu poikkeavista ihmisalkioista ja sikiöistä. Kunstkamerassa on tällä hetkellä yli miljoona nimikettä. 

Tässäpä oikea "kauhujen kabinetti":

http://www.nileguide.com/blog/2010/09/08/9-ridiculously-creepy-medical-museums-open-to-the-public/

Universitetskaja naberezhnaja 3. Puh. 3281412, 3280118. Avoinna 11-17, suljettu maanantaisin ja joka kk:n viimeinen tiistai. Lähin metroasema Vasileostrovskaja.