4. helmikuuta 2014

Napuen taistelusta 300 vuotta 19.2.

Napuen taistelusta tulee kuluneeksi 300 vuotta 19. helmikuuta. Jumalanpalvelus kaatuneiden esi-isiemme muistoksi lähetetään Isonkyrön kirkosta 16.2. klo 10.00. 
Taistelu oli Suuren Pohjan sodan (1700-1721) viimeinen Suomessa käyty kenttätaistelu, joka käytiin Isossakyrössä 19. helmikuuta 1714. Venäläiset saivat siinä merkittävän voiton kenraali Carl Gustaf Armfeltin johtamista Ruotsin karoliinijoukoista. Taistelusta on katsottu alkaneen isonvihan aika. Ruotsi-Suomea hallitsi Pohjan sodan alkaessa vasta 17-vuotias Kaarle XII.

Topeliuksen Maamme-kirja: ".... Koko Suomi oli vihollisen käsissä, pakolaisia purjehti joukoittain Ruotsiin. Turun akatemia oli aivan autiona. Kuudentuhannen miehen kera Armfelt seisoi PälkäneelIä. Siellä venäläiset kulkivat hirsilautoilla Mallasveden poikki ja pakottivat kovan taistelun perästä suomalaisen sotajoukon vetäytymään pohjoiseen päin. Napuen kylän pelloille Isossakyrössä Armfelt pysähtyi odottamaan venäläisiä. Hänellä oli silloin 4.300 soturia ja 1.500 aseistettua talonpoikaa. Häntä vastaan samosi Venäjän paras sotapäällikkö, ruhtinas Galitzin, mukanaan 12.000 miestä, ja 19 päivänä helmikuuta v. 1714 oli Napuen eli Isonkyrön taistelu.
Suomen sotajoukko oli kolme päivää seisonut lumessa ja pakkasessa, molemmin puolin jäätynyttä Kyrönjokea. Kello 11 aamupäivällä venäläiset tulivat jäätä pitkin ja karkasivat suomalaisten kimppuun joen oikeanpuolisella rannalla, tuulen tupruttaessa tuiskulunta ja palavasta kylästä savua näille vasten silmiä. Kahdesti torjuttiin rynnäkkö, vihollisen rivit hajoitettiin, suomalaiset valtasivat kuusi tykkiä.
Voitto näytti varmalta, kun kenraali De la Barre suomalaisten ratsumiesten kanssa yht’äkkiä lähti pakoon, joten ainoastaan Turun läänin ratsuväki jäi paikalle. Venäläisten rivit järjestyivät taas, suomalainen jalkaväki joutui umpisaarroksiin, ja sen kimppuun käytiin joka taholta; voitto muuttui veriseksi tappioksi. Talonpojat joutuivat epäjärjestykseen ja kaatuivat; sotamiehet asettuivat neliöön ja pitivät puoliaan kuolemaan asti. Useimmat upseerit ja 2.500 miestä kaatui, eräs aliupseeri komensi kolmen rykmentin jäännöksiä.
Armfelt taisteli viimeisten joukossa ja murtautui läpi vihollisten Laihian metsään. Ruhtinas Galitzin oli menettänyt 3.000 miestä, ja kuitenkin hän puhui suomalaisten urhoollisuudesta kunnioittavasti. Kunnia oli pelastettu, mutta maa oli menetetty.
Seuraavana keväänä oli Kyrönjoki niin täynnä kuolleita, ettei sen vettä pitkään aikaan saattanut juoda. Meidän ajan viljavat peltovainiot joen rannoilla kätkevät kaatuneiden lahonneet luut. "


Napuella kaatuivat ainakin seuraavat suorat esi-isäni :
Heikki Heikinpoika Housu, Juho Simonpoika Jakku, Lauri Jaakonpoika Pelkonen, Juho Heikinpoika Tuuri, Jaakko Antinpoika Iso-Kukko, Yrjänä Matinpoika Bindar, Yrjänä Matinpoika Lill-Mullo, Juho Jaakonpoika Mahlanen, Juho Jaakonpoika Iso-Hakomäki, Matti Martinpoika Jaakola. Vähä-Ryöväriltä on suden syömäksi merkitty esiäitini Maria. Lisäksi muita suvun jäseniä kaatui tai vangittiin lukuisa joukko, joista mainittakoon: Pukin talosta kaatuivat esi-isäni Mikon pojat Jaakko ja Matti, Torkolta pojat Tuomas ja Antti, Bindar Marttilan kohdalle on merkitty kaatuneina Mikko ja hänen poikansa Juho, murhatuksi äiti Maria Agneta ja poisviedyiksi pojat Elias ja Jacob, suden syömäksi on tullut poika Tuomas.

2 kommenttia:

Arska kirjoitti...

Luin ja ihmettelin. Joku esi-isäni mainittiin nimeltä kirjoituksessasi. En ollut tietoinen kenenkään esi-isäni taistelleen Napuessa. Kiitos kun kosketit sisintäni...

Outi Kaarina kirjoitti...

Kiitos vain! Esi-isätietoja löydät tiedostosta vilppula.com. Sieltä minä nuo kaatuneet poimin! t. Outi

Kiitos käynnistä!