Kävin labrassa, jonka jälkeen pistäydyin kahvilassa ottamassa lääkkeeni. Vain yhdessä pöydässä oli tilaa; sain kohdata erään äidin ja hänen pyörätuolissa istuvan iloisen ja puheliaan tyttärensä. Äiti oli jo harmaatukkainen, mutta näytti enkeliltä. Kerroin hänelle ottavani lääkkeen, koska voin niin huonosti labran jälkeen. Ystävystyimme hetkeksi. Hän kertoi neljästä lapsestaan, joilla kaikilla (myös pyörätuolissa istuneella tyttärellä) oli ykköstyypin diabetes. Vanhin tytär oli jo sokeutumassa ja muidenkin sairaus oli vakavaa laatua. Äiti oli kaikkien lastensa omaishoitaja. Hänen uskomaton elämänasenteensa antoi minulle paljon ajateltavaa ja unohdin hetkeksi omat sairauteni kipuineen.
Hyvää ystävänpäivää kaikille; toivottavasti emme
unohda toisiamme tavallisinakaan päivinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti