Eräs luotsina palvelleista kuutsalolaisista esi-isistäni oli varhain orvoksi jäänyt Jaakko Martinpoika Autio (1774-1845). Hänen isänsä kuoli pojan ollessa 3-vuotias ja Beata-äiti, kun poika oli kahdeksan. Äiti oli vihitty uuteen avioliittoon luotsi Malakias Juhonpojan kanssa, joten Jaakkokin sai kasvaa luotsin työhön. Malakias avioitui uudelleen, mutta hukkui vain 41-vuotiaana. Hänen toinen vaimonsa jäi Jaakolle ja hänen sisaruksilleen ainoaksi läheiseksi.
Jaakko Martinpoika Autio vihittiin kurittulalaisen Eeva Paulintytär Styrmanin kanssa 1802. Eeva kuoli 16 vuotta ennen miestään.
Albert Edelfelt: Lapsen ruumissaatto, 1900-luvun akupuolella
painetusta taidekuvavihkosesta, kotiarkisto.
Kristian Tuomaanpoika Autio sai toisen vaimonsa kanssa vielä seitsemän lasta, joista Krister hukkui Kronstadtissa 26-vuotiaana 1865, Daniel menehtyi 7-vuotiaana, Sofia vuoden vanhana ja Amalia 9-kuisena. Kristianin kahdestatoista lapsesta aikuisiksi elivät vain viisi tytärtä. Jaakko Martinpoika kuoli 71-vuotiaana haudattuaan melkein kaikki läheisensä.
Jaakon jälkipolven tarina ei ole poikkeuksellinen; 1800-luvun lapsikuolleisuus oli kaikkialla suuri. Lapsista kuudesosa kuoli alle vuoden vanhana ja leikki-ikäisten hukkumisia oli paljon saaristossa. Ruoansulatushäiriöt olivat yleisin syy lasten kuolemiin. Vanhempia lapsia menehtyi paljon tyfilus-nimellä kutsuttuun tautiin, joka oli joko lavantautia, "toisintokuumetta" tai pilkkukuumetta. Keuhkotuberkuloosi vei paljon lapsia ja nuoria,samoin isorokko, tulirokko, tuhkarokko, kurkkumätä ja hinkuyskä. Kaikki nämä taudit ovat rokotusten ansiosta melkein kadonneet.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti