24. syyskuuta 2012

Porvoon wanhan ajan tunnelmia



Asumme aika lähellä Porvoota, joten pienellä vaivalla pääsemme aina silloin tällöin piipahtamaan menneisiin aikoihin. Nämä ovat tyttäreni muistikortilta poimittuja, kuten muutkin uudemmat Porvoon kuvat. Aurinkoisena päivänä 22.9. oli väkeä paljon liikkeellä; kuvassa satunnaisia henkilöitä. Kirkossa vietettiin myös useampia häitä. Ensimmäisen kuvan viehko ovi avau-tuu Istraan.


Tässä viimevuotisella retkellä ottamani kuva. Punamultaisten ranta-aittojen kattojen katveessa on tehty kauppaa vuosisatojen ajan. Hansa-kauppiaat saapuivat laivoillaan jokivarteen keskiajan loppupuolella. Laivoihin lastattiin voita, kuivattua kalaa, puutavaraa, tervaa ja pellavaa. Porvooseen tuotiin eksoottisia herkkuja. Aitat palvelivat myös kahvin ja tupakan välivarastoina. Tänään aitat toimivat lähinnä yksityisinä asuin- ja varastotiloina.



Vuonna 1983 syntyi Helmi Porvoon Vanhaan kaupunkiin entisöijän intohimosta. Astuessasi sisään 1700-luvun lopun taloon vanha hovimestari Helmer toivottaa sinut tervetulleeksi. Makeat ja suolaiset leivonnaiset, hyvä kahvi sekä haudutettu tee ovat kaikki tarjolla juuri sinulle. Voit nauttia herkuista Runeberginhuoneessa, Rokokoohuoneessa, Salissa tai Sinisessä huoneessa. Jokainen huone on sisustettu omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Alakerrassa on 50 asiakaspaikkaa. Helmi on Elämys, jota et unohda. Kuvasin Helmen sisäänkäynnin marraskuussa 2011. 

Ei kommentteja:

Kiitos käynnistä!