Eräs varhainen esi-isäni oli lukkari Simo Niilonpoika Maanmies,
joka syntyi 1640 Vähänkyrön Kuuttilassa.
Lukkarit olivat aikansa kansakoulunopettajia ja puolisäätyläisiä, joita kunnioitettiin lähes yhtä paljon kuin pappeja. Heidät oli vapautettu sotaväenotosta, joka herätti tietenkin kateutta ja erään lähteen mukaan tästä syntyi laiskaa ihmistä tarkoittava sanonta: valmis kuin lukkari sotaan.
Lukkari toimi nimensä mukaisesti mm. kellonsoittajana (klockare). Hän oli papin apuna jumalanpalveluksissa; hänen hallussaan olivat kirkon avaimet ja kynttilät. Lukkari kantoi myös kolehdin ja herätteli nukkuvat sanankuulijat; häntä kutsuttiinkin joskus väkkäriksi eli unilukkariksi. Kirkon siivoaminen sekä alttarin valmistelu kuuluivat myös lukkarin tehtäviin.
Lukkari oli alkujaan papin henkilökohtainen apulainen, jonka velvollisuuksia olivat pappilan saunan lämmitys, syystyöt, syysteurastuksesta huolehtiminen ja jopa juhlaoluen pano. Sananlasku kuuluukin: "lukkari on papin plakkari ja lukkarin muori on papin plakkarin fuori" tai "lukkari, papin passari".
Lukkarin asemassa tapahtui kuitenkin 1600-luvulla käänne: hänelle uskottiin lasten opettaminen ja virsilaulun johtaminen. Lukkarilta vaadittiin nyt enemmän ja myös hänen palkkansa nousi. Lukkarin aseman paraneminen johti puolestaan suntion toimenkuvan muuttumiseen; monet lukkarin velvollisuudet siirtyivät hänelle. Suntiosta tuli kirkonvartija eli vähtäri tai vehtari (väktare), jolle kuuluivat järjestyksen ylläpitämisen lisäksi monet palvelutehtävät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti