Meriläiset Simo Hurtan asuinsijoilla Turunkorvassa

Meriläisten kantaisämme Heikki osti 1700-luvulla Sotkamon Nuasjärven rannalta Turunkorvan tilan, jonka oli omistanut Ruotsin kuninkaan maamajuri Simon Affleck eli legendaarinen Simo Hurtta, tuo Eino Leinon runojen julma verovouti. Heikki maksoi tilasta 2200 kuparitaalaria eli viidentoista miehen silloisen vuosipalkan. Äitini isoisä Juho Antinpoika Meriläinen syntyi kuitenkin Rantsilassa, mistä  muutti jo varhain Limingan lakeuksille ja ryhtyi talolliseksi ostamalla vanhan Kaupin tilan 1895. Hän lyhensi nimensä myöhemmin pohjalaiseen muotoon Merilä.

Auringonlasku Nuasjärvellä
http://213.143.184.82/kirjasto/einoleino/simohurtta2.htm

Lyhennelmäote FT Jorma Keräsen esitelmästä 5.7.2002

(Meriläisten genealogiasivulta)

Kantaisä Heikki Meriläinen syntyi Siikajoen pitäjän Mankilan kylän Millalan talossa 10.11.1686. Heikin puoliso oli Kirsti Tuomaantytär. Heikki isännöi vuosina 1712-1739 Mankilan kylän Saarelan taloa nro 3. Heikin synnyinpitäjäksi mainitaan Rantsila ja sukunimeksi Saarela. Jäätyään leskeksi 1731 hän muutti lastensa kanssa Sotkamon Nuasjärvelle, jossa hän avioitui uudelleen. Heikki mainitaan 1730-luvun puolivälistä alkaen talollisena Sotkamon pitäjän Nuaskylän Turunkorvassa eli Tuhkalassa, jolloin myös sukunimi vaihtui Meriläiseksi kuten monen muunkin rannikkoseudulta Kainuuseen muuttaneen. Heikki mainitaan ensi kerran Meriläisenä Sotkamon rippikirjassa AI:2 1728-1733 Turunkorvan asukkaana.

Heikin yhteiskunnallisista luottamustoimista löytyy myös merkintöjä. Vuoden 1742 kesäkuussa kokoontunut pitäjänkokous valitsi Heikki Meriläisen kirkon kuudennusmiehenä Ouluun valitsemaan valtiopäiväedustajaa. Toiseksi edustajaksi valittiin Mats Kyllönen ja heitä evästettiin matkalle viisikohtaisella kirjeellä.
Kajaanin historiassa kerrotaan, kuinka vuonna 1755 kruununnimismies Cristian Castren  suoritti parin ulkopitäjäläisen Henrik (Heikki) Meriläisen ja Henrik Lukkarin kanssa tarkastuksen Kajaanin kirkkorakennuksessa ja muissa seurakunnan rakennuksissa ja he havaitsivat useita puutteita, jotka luetellaaan pöytäkirjassa.
Heikki Meriläinen kuoli 26.10.1757.  Hän oli kuollessaan 70 v 11 kk ja 16 pv, josta on voitu laskea hänen syntymäaikansa, mitä ei ole merkitty kirkonkirjaan. Heikillä oli avioliitostaan Kirstin kanssa 6 lasta: Henrik 1716, Margetin 1722?, Anna 1723, Johannes 1724, Mats 1727 ja Cristin 1729.

Kirjailija Heikki Meriläinen
Korvanniemellä 1847 syntynyt kirjailija kuuluu myös Sotkamon Turunkorvan Meriläisten sukuhaaraan. Heikki Meriläinen tunnetaan Naapurinvaaran koulun perustajana, kirjailijana ja aikansa yhteiskunnallisena vaikuttajana. Graafikko Elsa Sysserin kansankirjailijasta taiteilema pronssinen patsas sijaitsee Sotkamon kirjastossa. Patsas paljastettiin vuonna 2002 Meriläisten toisen sukukokouksen yhteydessä.

Liuhtarin kylä tunnettiin jo 1500-luvulla

Lapuan vaakuna

Knuutti Simonpoika Hakoinen (1637-1697) oli talonpoika, lautamies, kirkonisäntä, kuudennusmies ja kirkonrakentaja Lapualta. Hänet mainitaan sukututkimuksissa esiäitini Vendela Paavalintytär Liuhtarin mieheksi. Käräjäpöytäkirja vuodelta 1682 paljastaa kuitenkin oikeaksi aviomieheksi ja esi-isäkseni Knuutti Juhanpojan (Liuhtarin isäntä 1663-1670). Hänkin oli lautamies, kuudennusmies ja kirkkoväärti  (joissakin lähteissä myös kirkonrakentaja).

Liuhtarin edellinen isäntä oli Vendelan isä, kappalaisen poika Paavali Matinpoika. Hän sääti testamentissaan 1658 vaimolleen Kertulle tällaisen syytingin:

 "Tupa ja kamari, pieni aitta, sänky ja vuodevaatteet, uusi raudoitettu arkku, hevonen ja reki, lehmä, hieho, kolme lammasta, Saariluhdan niitty ja pari peltokappaletta."

Syytinkimuori Kerttu asusteli omassa tuvassaan erillään vävynsä Knuutin taloudesta. Knuutti lienee ollut varsin varakas mies, sillä 1660-luvun alussa hän ja Lapuan nimismies menivät takuuseen lapualaisten puolesta, kun Uuteenkaupunkiin oli tarkoitus rakentaa lapualaisille tullitupa.

Vuonna 1665 Knuutti Liuhtari sai kunnian kuskata piispaa ja tämän seuruetta piispantarkastuksen yhteydessä Kyrön Kirppulaan ja sieltä pappilaan; piispantarkastukset olivat siihen aikaan suuria tapauksia.

Siltavouti Housu oli aikansa hallintovirkamies

"Caickein twle siltoia tehdä ja tietä perkata..." sanoi keskiaikainen maanlaki ja määräsi erityisesti maantiet, kirkko-, käräjä- ja myllytiet kunnossapidettäviksi. Esi-isäni Matti Martinpoika Housu oli Laihian, Mustasaaren ja Vähänkyrön siltavouti, syntynyt 1620 Vähänkyrön Savilahdessa

1600-luvun maallinen hallinto antoi väestölle kuninkaantuomioita, keräsi veroja ja teetti päivätöitä. Verojen perintä ja muut tehtävät aiheuttivat hallintoalueen jaon pienempiin yksiköihin. Näihin oli oltava myös tarpeelliset virkamiehet. Jokainen hallintopitäjä jakautui neljään neljänneskuntaan ja nämä edelleen pienempiin kymmeneskuntiin. Hallintovirkamiehiä olivat voudit, kirjurit, nimismiehet, neljännesmiehet eli verokuntamiehet, kymmenesmiehet eli lukumiehet, siltavoudit, viestinkiidättäjät, jahtivoudit, vanginkuljettajat ja kestitalonpojat.

Tervajoelta Vähänkyrön kirkonkylän kautta Vaasaan kulkeva entinen
valtatie seurailee Kyrönjoen vehmaita rantoja.
Reitti halkoo kauneinta pohjalaista kulttuurimaisemaa
 ja sen varrella riittää historiallisia tutustumiskohteita

Siltavouti ja jahtivouti olivat nimismiehen tärkeimpiä apulaisia. He olivat tavallisesti talonpoikia. Siltavoudin tehtävänä oli valvoa, että kukin talonpoika piti maittensa läpi kulkevat sillat ja maantiet kunnossa. Jahtivouti puolestaan järjesti pitäjässä yhteisiä jahteja petoeläinten kurissapitämiseksi.

Kymiläistä uudisraivaajasukua

Uudisraivaajaesi-isäni Mikko Eskonpoika oli Jäppilän kylän Mikkolan isäntä. Kylään oli perustettu vuonna 1621 Kujalan talo ja myöhemmin seitsemän muuta taloa, joista nuorimman isännäksi tuli Mikko. Hänen pojastaan Matista tuli Jäppilän Yli-Kujalan isäntä. Matti syntyi 1626 ja kuoli 79 vuoden ikäisenä Kymin Pernoossa.

Kotkan ympäristöseuran kuvassa Pernoonkoski

Suurten katovuosien Jäppilän asutukselle aiheuttamat tuhot olivat erittäin suuret, mm. Rantalan ja Ala-Kujalan talot jäivät kylmilleen väen kuoltua 1690-luvun puolivälissä, ja Mattikin anoi 1697 lupaa jättää tilansa ja siirtyä krouvariksi läheiseen Pernoon rälssilatokartanoon, jossa hän lienee toiminut myös lampuodin tehtävissä. Seurakunnan luottamusmiehenä hän niin ikään hoiti kuudennusmiehen tointa kuolemaansa asti.

Matti oli Pernoon myöhempien RISTOLA-, MIKKOLA-, EEROLA- JA WANHALA- sekä siitä eronneen HEIKKILÄ-suvun kantaisä. Matin jälkeen tuli Pernoon lampuodiksi hänen poikansa Risto yhdessä veljensä Mikon kanssa. Pernoon latokartano oli Kymenkartanon alaisuudessa toimiva rälssitila.

http://sivistyssanakirja.com/Kymenkartano

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuudennusmies
http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/mjreki/read/asp/r_kohde_det1.aspx?KOHDE_ID=1000009668

Viikinkien maihinnousu

Isälinjaiset esi-isäni olivat DNA-testin mukaan varjageja,  tarunhohtoisen idäntien viikinkipurjehtijoita. Tarkempi vertailu kertoo, että porukka on lähtenyt retkelleen Gotlannista. Suomalaisista miehistä skandinaavisia Iivareita on 28 %. 

Kuutsalon ja Kirkonmaan välisen salmen itäistä suuta on joskus arveltu viikinkien idäntien yöpymissatamaksi. Kotkan Tiutisen saaren vieressä sijaitseva Pirköyri on toiminut mahdollisesti jo viikinkiajalla kauppapaikkana.

Viikinkiaikana Gotlanti oli idäntien kaupan keskuksia. Monet gotlantilaiset olivat merimiehiä ja kauppiaita, joilla oli yhteyksiä ulkomaille. He keräsivät suuria rikkauksia, joita kätkivät maahan; viikinkiajalta on löydetty roomalaisia rahoja, mutta myös 100 000 arabialaista, saksalaista ja muuta eurooppalaista rahaa. Keskiajalla Gotlannissa rakennettiin paljon suuria taloja ja kirkkoja kivestä. Kaupankäynti alkoi siirtyä maanviljelijöiltä porvareille, ja Visbystä tuli 1200-luvulla tärkeä saksalaisvaikutteinen Hansaliiton kaupunki. Sieltä käytiin mm. gotlantilais-saksalaista kauppaa Novgorodiin.

Viikinkilaivamaalaus on sivulta:

http://yztaidhis.vuodatus.net/blog/854881/varhaiskeskiaika-med-jenni/

http://www.familytreedna.com/Default.aspx?c=1
http://www.viastar.fi/Kartat/53/Kartta_Pirkoyri/

Lukkari oli papin plakkari myös Vähässäkyrössä

Eräs varhainen esi-isäni oli lukkari Simo Niilonpoika Maanmies,

joka syntyi 1640 Vähänkyrön Kuuttilassa.

Lukkarit olivat aikansa kansakoulunopettajia ja puolisäätyläisiä, joita kunnioitettiin lähes yhtä paljon kuin pappeja. Heidät oli vapautettu sotaväenotosta, joka herätti tietenkin kateutta ja erään lähteen mukaan tästä syntyi  laiskaa ihmistä tarkoittava sanonta: valmis kuin lukkari sotaan.

Lukkari toimi nimensä mukaisesti mm. kellonsoittajana (klockare). Hän oli papin apuna jumalanpalveluksissa; hänen hallussaan olivat kirkon avaimet ja kynttilät. Lukkari kantoi myös kolehdin ja herätteli nukkuvat sanankuulijat; häntä kutsuttiinkin joskus väkkäriksi eli unilukkariksi. Kirkon siivoaminen sekä alttarin valmistelu kuuluivat myös lukkarin tehtäviin.

Lukkari oli  alkujaan papin henkilökohtainen apulainen, jonka velvollisuuksia olivat pappilan saunan lämmitys, syystyöt, syysteurastuksesta huolehtiminen ja jopa juhlaoluen pano. Sananlasku kuuluukin:  "lukkari on papin plakkari ja lukkarin muori on papin plakkarin fuori" tai "lukkari, papin passari".

Lukkarin asemassa tapahtui kuitenkin 1600-luvulla käänne:  hänelle uskottiin lasten opettaminen  ja virsilaulun johtaminen. Lukkarilta vaadittiin nyt enemmän ja myös hänen palkkansa nousi. Lukkarin aseman paraneminen  johti puolestaan suntion toimenkuvan muuttumiseen; monet lukkarin velvollisuudet siirtyivät hänelle. Suntiosta tuli kirkonvartija eli vähtäri tai vehtari (väktare), jolle kuuluivat järjestyksen ylläpitämisen lisäksi monet palvelutehtävät.

http://www.rky.fi/read/asp/r_kohde_det.aspx?KOHDE_ID=1730

Valtiopäivämies Gabriel Martinpoika, "rutiköyhä ja aivan köyhtynyt"

Esi-isäni Gabriel Martinpoika oli Lapuan Saarenpään isäntä 1669 - 1700  ja Lapuan toinen valtiopäivämies, joka edusti kihla­kuntaa 1682 erään vöyriläisen kanssa. Koska Gabriel oli Kaarleporin kreivin - Claus Tottin - nimismies, hän lienee ollut luku- ja kirjoitustaitoinen ja varmaankin ruotsia osaava. 

Asema kreivin palveluksessa ei vieroittanut Gabrielia paikkakuntalaisista, päinvastoin: hän oli syksyllä 1670 pyytänyt krei­viltä lievennystä Lapuan veroihin. Muitakin pitäjän asioita hän oli hoidellut kruunun­nimismiehenä, koska pitäjä 1671 myönsi hänelle kaksi kappaa viljaa savulta (asuttu talo) ylimääräi­sistä vaivoista, joita hänellä oli pitäjän vuoksi ollut.

Rakentajakin Gabriel oli, koskapa vuoden 1688 paikkeilla oli valmistanut kirkon saarnas­tuoliin uuden katoksen. Asemastaan huolimatta hänellä tuntui kuitenkin olevan vaikeuksia raha-asioissa; 1675 hän oli kirjojen mukaan "rutiköyhä ja aivan köyhtynyt". Vuoden 1703 syksyllä Saarenpään talo huudatettiin veloista lunastettavaksi. Veloista kuitenkin selvittiin, koska tila jäi suvun haltuun.

Gabriel Saarenpään vaimo, Kaarina Knuutintytär oli syntynyt Lapuan Liuhtarissa noin 1640 ja kuollut Saaren­päässä 83-vuotiaa­na. Heillä oli pojat Juhana ja Kustaa sekä tyttäret Marketta ja Riitta. Esiäitini Marketta vihittiin lapualaisen Antti Tuomonpoika Yli-Annalan kanssa 1687.

Gabriel Matinpojan isä oli sotilas, ratsutilallinen, lautamies ja kirkonisäntä Martti Knuutin­poika Saarenpää. Hän kuului Kustaa II Aadolfin henkivartijajoukkoon ja seurasi kunin­gasta Venäjän retkelle 21-vuotiaana. Kotiin hän palasi pysyvästi vammautuneena, joka ei kuitenkaan estänyt häntä ottamasta koti­talonsa isän­nyyttä ja nousemasta yhdeksi pitäjän johtavista miehistä. Lapuan kirkonkylän Saarenpään isäntä hän oli 1635-1662. Ikäviäkin puolia Martista löytyi: 1650 hän poisti väkivalloin nimismiehen vaimon ja äidin penkin uudesta kir­kosta. Syynä taisi olla jokin kauna paremminkin kuin asiallinen peruste.

Asiatiedot poimittu Liisa Huhtalan sukuluettelosta.

Kuva: Lapuan lakeutta kaupungin kotisivulta (Alajoki)

Koivu ja tähti. Orjakauppaa isonvihan aikana

Pietari Suuri hallitsi
1682-1725

Sakari Topeliuksen isän isoisä Kristoffer Toppelius pakeni isonvihan aikaan vuonna 1714 äitinsä kanssa Oulusta Muhokselle piilopirttiin. Kasakat kuitenkin ryöstivät pojan ja veivät orjaksi Venäjälle. Vuosien kuluttua Kristoffer karkasi,
ja kulkiessaan aina auringonlaskua kohti pääsi Etelä-Suomeen. Suomesta hän ajautui Tukholmaan, missä sattumalta kohtasi äitinsä.
Nämä suvun tapahtumat mielessään Sakari Topelius kirjoitti sadun "Koivu ja tähti"

Väestötappiot Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa olivat isonvihan aikana valtavat. Kasakkajoukkojen harjoittama terrori ja väkivalta kohdistui siviiliväestöön sekä pappeihin. Ihmisiä vangittiin,  ja venäläiset upseerit myivät heidät orjiksi, erityisesti Pietarin rakennustöihin, uudempien lähteiden mukaan yli 20.000 henkeä. Raiskaukset ja joukkoraiskaukset olivat 1700-luvulla vakiintunut sodankäynnin muoto ja myös naisia vangittiin ja vietiin Turun ja Porin sotilasleireille

Mittavimmat pakko-otot tehtiin Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa; pelkästään Pohjanmaalta vietiin 4.600 henkeä, suurin osa lapsia. Lisäksi armeijaan pakko-otettiin noin 2.000 miestä.

Orjatyöhön viedyistä pääsi palaamaan arviolta 2000 henkeä, useimmat joidenkin vuosien, jotkut vasta vuosikymmenten kuluttua. Sotilaista palasi viitisensataa miestä. Kuinkahan paljon lapsia syntyi raiskausten seurauksena jatkamaan sukujamme...

http://outi-autio.blogspot.com/2010/09/kiiskilahdelta-koskelaan-vuonna-1705.html